Uusi blogi

Koin, että ammattiminä ja muu minä on oikeasti yksi ja sama tyyppi (kuis nyt sillai ;) ), joten kirjottelen tästedes yleisesti ottaen ilosta, hyvästä olosta, luonnosta inspiroitumisesta sekä arjessa ja työssä jaksamisessa uudessa blogissani.

Halusin perustaa täysin uuden, uudella nimellä, koska satun rakastamaan sanaleikkejä ja mielestäni keksin mitä mukavimman nimen - iloitse.

Tervetuloa seuraamaan mun uutta blogia osoitteeseen http://www.iloitse.fi

Älkää unohtako alusta tuota www:tä. Sivu ei avaudu. En ole vielä keksinyt miten korjata. Jos sinulla on vinkkiviitonen, niin kerrothan tuon toisen blogin kautta:)

Ihanaa kesää ja "nähdäänhän" uuden blogin puolella!

-Laura

Miksi Minä Oy Ab?

Ajattelin avata hieman taustaa sille, mikä sai itseni kiinnostumaan itsensä johtamisesta

Tietysti ihan perustavanlaatuinen totuus on, että meillä kaikilla on tämä yksi elämä ja on kivempaa sitten vanhempana muistella elämää, josta on nauttinut, kuin elämää, jossa on vaan pyrkinyt selviytymään.

Meistä jokainen on oman elämänsä johtaja, halusi tai ei. Se on sitten oma valinta onko hyvä vai välinpitämätön johtaja. Johtajan tekemät päätökset ohjaavat Minä Oy Ab:ta kohti johtajan visioimaa tulevaisuutta. Näin bisnestermejä käyttääkseni. Eli siis minun omat valinnat määrittävät sitä millaista minun elämästäni tulee.

Tämän kun sisäistin (toki olin eräällä tavalla ymmärtänyt jo rutkasti aiemmin), päätin alkaa toimia mielekkäämmän elämän eteen. Tähän tosin on pakko heittää erittäin loistava artikkeli Maarit Kalliolta koskien itsensä sietämistä epätäydellisenä. Elämää ei pidä suorittaa täydellisyyteen pyrkien, ihminen riittää sellaisena mitä on. Mutta sen elämän olisi hyvä olla kivaa ja mahdollisimman nautittavaa, eikö niin? Sillä tavalla toki, että ei sitten lopulta stressaa siitä "paremman elämän" tavoittelusta. Itse siis lähdin osin huomaamattani tälle tutkimusmatkalle itseeni.

Olin tällöin kotona esikoiseni kanssa ja ilmeisesti silloin oli aikaa ajatella. Halusin hoitaa lastani kotona, mutta samalla tunsin oloni hirveän ahdistavaksi, kun kaikki ammatillinen keskustelu oli kadonnut elämästäni äitiyslomalle jäätyäni (silloin some ei ollut vielä niin laajasti yrityksissä käytössä eikä ammatillisia foorumeita ollut itselleni tullut eteen). Tunsin olevani kahden tulen välissä ja siinä vaiheessa olin myös tietoinen, että vanhempainvapaani jatkuu, sillä olin jälleen (onnellisesti ja toivotusti) raskaana.

Mietin, että mitä mä oikeasti haluaisin elämässäni tehdä. Mulla on aina ollut unelmana opiskella kauppatieteiden maisteriksi, mutta lukion jälkeen en malttanut lukea kunnolla pääsykokeisiin. En muista mistä bongasin Lappeenrannan teknillisen yliopiston aikuismaisteriohjelman mainoksen. Varmaan Facebookista. Tietojohtaminen kuulosti juuri sellaiselta, joka olisi mun juttuni. Päätin yhdistää kotiäitiyden ja opiskelun. Olihan mulla rutkasti luppoaikaa lapsen päikkäriaikaan. Laitoin hakupaperit sisään ja tilasin pääsykoekirjan. Luin sitä silloin, kun lapsonen nukkui. Tein muistiinpanoja ja miellekarttoja ihan sikana. Ja niin pääsin haastattelukierrokselle ja päivä toisen lapseni syntymän jälkeen sain tiedon, että koulupaikka on minun. Unelma oli jo astetta lähempänä! Tuntui, kun kivi olisi nostettu pois harteilta. Pääsisin vaivaamaan päätäni muullakin kuin sillä minkä väriset legginssit pukisin tänään tyttärelleni!!

Koulussa pääsin kehittämään itseäni ammatillisesti ja juttelemaan aikuisten juttuja opiskelukavereiden kanssa, joka toi kaivattua vastapainoa kotiäidin arkeen. Koulun avulla jaksoin olla myös parempi äiti. 

Elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Työ vaikuttaa muuhun elämään ja muu elämä vaikuttaa työhön. Perhe vaikuttaa vahvasti omaan itseen - arvoihin ja tapaan nähdä maailmaa. Menneisyys vaikuttaa tulevaan. Sieltä saa hyviä oppeja ja niitä voi sitten tarpeen tullen hyödyntää tulevaisuudessa. Menneestä pitää kuitenkin uskaltaa päästää irti. 

Olen aina käyttänyt itsensä johtamista elämässäni, mutta vähemmän tietoisesti. Mulla on myös hyvin varhaisessa iässä tullut kyky nähdä "iso kuva" eli oma toiminta osana laajempaa kokonaisuutta sekä erilaisten toimintojen syy-seuraussuhteet. Kun maisteriopinnot alkoivat ja piti olla sekä kotiäiti että täysipäiväinen opiskelija, oli pakko miettiä tarkkaan miten arki muodostuu. Siinä otin tarkemmin käyttöön itsensä johtamistapoja ja onnistuin rakentamaan arjen niin, että korttitalo pysyi pystyssä, vaikka välillä erinäiset tuulet yrittivät sitä horjuttaa. Ei muuten esikoinen nukkunut niitä päikkäreitä enää koulun alkaessa. Joten opiskelujen sijaan mä puuhasin vauvan unien aikaan esikoisen kanssa. Kotiäiti-opiskelija yhtälön onnistumisessa on osaksi toki kiittäminen tukiverkostoja, mutta ihan  oma käytännön organisointi ja lankojen käsissäpitäminen ovat olleet erittäin merkittävässä roolissa. Elämä on vähän kuin muuttuva labyrintti - kun yksi kohta liikahtaa, täytyy mahdollisesti säätää myös muita kohtia.

Epäsuomalaisittain täytyy ihan kehua itseäni, että minusta on tullut aika hyvä johtamaan itseäni ja omaa arkeani.

Siitä on monia hyötyjä. Saa enemmän aikaan vähemmässä ajassa ja tavallaan näin ollen saa itselleen enemmän vapaa-aikaa. Ehkä kiireinen työelämäkin tuntuu vähemmän hektiseltä, kun arkea järjestää ja muuttaa omaa ajatteluaan.

Nyt joku ajattelee siellä, että kunhan tuo nainen menee takasin töihin, niin tajuaa kyllä työelämän realiteetit. Olen työelämässä jo ollut ja tajuan kyllä realiteetit. Olen myös ymmärtänyt sen, että siellä työelämässä tehdään kauheasti "turhaa" päällekkäistä työtä ja työn järkeistämisellä säästyisi monet hermot. Kun organisaatiolähtöisen työn järkeistämisen lisäksi työntekijät olisivat aktiivisia itsensä johtajia, olisi moni elämä paljon helpompaa. Ja tämä pätee millä tahansa alalla ja myös työttömillä. Jokaisen ihmisen tulisi osata johtaa itseään. Ainakin siinä oppii ymmärtämään itseään ja sitä miksi toimii miten toimii, ja plussana on vielä se mahdollinen lisääntyvä vapaa-aika.

Kokeilemisen arvoinen juttu, eikö? Pysy kuulolla, kerron lisää tulevissa postauksissa!

Keväisiä ajatuksia ja hieman kesäisiä suunnitelmia

Taas on pakko vähän hehkuttaa tätä kevättä! Aivan mahtavaa on tuntea auringon lämpö ja nähdä se lämmin sävy, jonka se muodostuu varsinkin ilta-auringon aikaan.

Kevät toki näkyy monella muullakin tavalla. Kävin vanhimman muksun kanssa pyöräilemässä. Tai hän pyöräili ja minä juoksin perässä. Käytiin katsomassa josko lähiojasta löytyisi jo sammakonkutua. Ajattelin, että vielä olisi liian varhaista, mutta kyllä siellä sitä jo oli! Samalla pyöräreissulla bongattiin myös näsiä, jonka kukkia käytiin haistelemassa. Törkeen huumaava tuoksu, sopii ulos! Tuoksu on vähän kuin hyasintilla – liian voimakas sisätiloihin (mun mielestä). Nuo on sellasia väriläiskiä keväisessä harmaudessa ennen kuin alkaa vihertää.

Kaunis, mutta myrkyllinen!

Ja kohta muuten vihertää!! Pihalla kierrellessä väkisinkin huomaa kevään etenevän. Puiden silmut ja kirpakan raikas raparperi ovat alkaneet ilmestyä pihapiiriin! Kohta saa taas heinäsoppaa, kuten serkkuni tapasivat nimittää raparperikiisseliä.

Hitaasti, mutta varmasti :) Kohta saa raparperiä!

Silmut sadekylvyssä! Mä niin odotan sitä kevään ensivihreää!

Lenkillä käydessä tuli jotenkin tosi ilonen fiilis, kun näki taas kuovit pellolla. Joka kevät kaksi kuovia ilmestyy samalle peltoalueelle. Se on jotenkin sykähdyttävää, kun näkee niiden päät sieltä korsisängen seasta ja ne komeat nokat. Kuovit saa väkisinkin mielen keväiseksi ja käynnistää hiljalleen kesän odotuksen. 

Kesällä on tarkoitus lähteä perheen lomanviettoon perinteisesti Ruotsin laivalle. Bookattiin Siljalta muumihytti. Saas nähdä millainen se on. Toivottavasti me mahdutaan sinne koko perhe. Ainakin se on isompi kuin normaali hytti :D Jos sinne ei mahdu juniorille matkasänkyä, niin hän nukkukoot sitten mun ja miehen välissä. Jos asioista ei tee ongelmaa, ne eivät sellaisiksi muodostu!

Muuten sitten mun kesään kuulunee gradu ja toivottavasti elokuussa saan sanoa, että gradu on palautettu!

Mutta aion myös grillata ja syödä jätskiä. Ja tietysti oleilla mökillä ja pihalla. Mut yks toive sääherralle, vähän enemmän lämpöä kuin viime vuonna. Please, kiltti!!

Selän vahvistamisvinkkejä

Mulla on selkä reistaillut jonkin verran raskauksien jälkeen tai lähinnä se näkyy olemattomana lihasvoimana ja ryhdissä. Onneksi netti on pullollaan hyviä vinkkejä asian korjaamiseksi ja itselleni tuli uutena juttuna, että syvien vatsalihasten lisäksi on myös olemassa syvät selkälihakset. Ehkä se on se, että on aina puhuttu "korsetista" ja itse olen mieltänyt ne syvät lihakset vain vatsan puolelle. Aina on kiva oppia uutta!

Tässä muutama videovinkki, joiden parissa itse selkääni jumppailen :) Kuten videoista huomaatte, homma lähtee ihan perusliikkeistä, mutta raskauden jälkeen sitä kannattaakin lähteä varovasti testaamaan sen hetkistä kuntoa. Itsellä tuosta raskaudesta on jo vähän päälle vuosi, mutta parempi se on havahtua myöhään kuin ei milloinkaan. Ei siis tarvitsisi näin pitkään missään nimessä varttua. Näin jälkiviisaana voisi ajatella, että sen lisäksi, että raskauksien välissä pyrin saamaan vatsalihasten välin palautettua ja itseni mahtumaan vanhaan vaatekokoon, olisi kannattanut kiinnittää huomiota myös selkään, joka joutuu erittäin koville raskaudessa. Kasvava vatsa muuttaa kropan tasapainoa sen verran, että selkä on helposti helisemässä. Mutta niin, pääasia, että nyt tuli viimein herättyä.








Ja sitten tässä viimeisimpänä, muttei vähäisempänä oikein loistava niska-hartia-selkä jumppa, voisin veikata, että onnen omiaan istumatyöläiselle! :)




Terveempää arkea itsekullekin!!

Hyvinvoivampi minä

Ajattelin vähän avata taustoja siitä, mikä sai itseni kiinnostumaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja mitä siitä ajattelen.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että tiedostin olevani itse vastuussa siitä millainen elämästäni muodostuu. Toki tämä nyt on ollut eräällä tavalla "aina" tiedossa, mutta silti sitä ei kuitenkaan elänyt sen mukaan. Vähän liian monesti tuli mentyä virran mukana sen sijaan, että olisi toteuttanut sitä omaa juttuaan ja vähän liian monesti on himmaillut itseään ja omaa innostustaan, koska on miettinyt "mitä muut mahtavat tästä ajatella".

Onko sun elämäsi poutaa vai pilvistä? Päätä itse.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle merkitsee sekä mielen että kehon hyvinvointia. Mieli on minusta tärkeämpää kuin keho, sillä mielen avulla varsinaisesti kokee sitä elämää. Kehon ollessa kunnossa, voi tehdä sitä mitä mieli tekee. Oma terveys on tärkeä asia ja mitä aikaisemmin sen ottaa tosissaan, sitä terveempi voi olettaa olevansa esimerkiksi eläkkeellä.

Mielen hyvinvointi on positiivista asennetta, armollisuutta omia heikkouksia kohtaan, ymmärrystä siitä miksi toimii miten toimii ja ajattelua, että itse pystyy vaikuttamaan omassa elämässä ja ympärillä tapahtuviin asioihin. Itse käytän aktiivisesti itsensä johtamisen strategioita ylläpitääkseni mielen tasapainoa ja fiilistä siitä, että mä hallitsen mun elämää eikä esimerkiksi kiire tai rutiinit. Tähän liittyi suuresti kotiäitivuodet, sillä välillä lasten kanssa kotona ollessa sitä tuntuu, että joka päivä samaa rumbaa eikä kerkiä yhtään muuta kuin laittaa ruokaa, siivota (jostain syystä toinen huone räjähtää sillä välin, kun toista siivoaa) ja vaihtaa vaippoja tai vaatteita. Mutta kun otin näitä strategioita käyttöön, niin johan helpotti! Tulen kirjoittamaan näistä strategioista tarkemmin vielä ihan lähiaikoina. Niistä on apua ihan jokapäiväisessä elämässä oli sitten perheellinen tai sinkku. Työelämässä myös varsin näppäriä.

Kehon hyvinvointiin liittyy tietynlainen vahvuus. Kehon tulee pystyä "taipumaan" niihin asioihin, joita haluan tehdä. Varsinkin raskauksien jälkeen tämä vahvuus on ollut enemmän ja vähemmän hakusessa. Sitä on pitänyt vahvistella itseään pikku hiljaa kehoa kuunnellen. Kolme raskautta ja imetystä peräjälkeen on aika rankka rutistus. Ihan järkyttävä määrä hormoneita liittyy tähän vaikuttaen mm. nivelten liikkuvuuteen (mulla muutenkin yliliikkuvuutta). Lisäksi mulla raskaudet ovat vaikuttaneet varsinkin lihaksiston epätasapainoon ja rasvan kertymiseen, sillä en ole pystynyt raskauksien aikana liikkumaan normaaliin malliin kipeytyvien liitosten vuoksi.  Tarkoitukseni on saada sellainen keho, joka pysyy kunnossa lopunikää. Sopiva lihasvahvuus ja taipuisuus on hakusessa. 

Nyt viimeisen raskauden jälkeen annoin keholle täysin rauhan palautua. Harrastelin todella kevyesti liikuntaa, mutta kiinnitin ruuan laatuun huomiota. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut vähän enemmänkin liikkua, mutta tulipahan rauhassa palautettua sisäiset vatsalihakset kuntoon (niitä siis treenailin). Oman haasteensa liikkumiselle toi myös asuinpaikka, joka on katuvalottomien hiekkateiden alueella. Kuoppainen liukas hiekkatie ei pimeään aikaan houkuttele, sillä liukastuminen tai nilkan muljahtaminen ei ole hakusessa. Jumppailin talvella sisällä kotona, onneksi netistä löytyy ohjeita, joissa käytetään joko ihan pelkkää kroppaa vastuksena tai suht edullisesti hankittavia välineitä, kuten kahvakuulaa ja kuminauhaa. Perhe- ja opintovapaalla ollessa ei tuloista helposti riitä salijäsenyyteen ja täällä vielä vaikuttaa se, että salille ei saa viedä lapsiparkkiin alle 3-vuotiaita. Mutta onneksi nyt on kevät ja tiet sulaneet. Pääsee taas kirmailmaan sinne. Ja metsäpolutkin alkavat olla jo kipitettävässä kunnossa!

Omasta elämästään vastuussa oleminen tarkoittaa sellaista tervettä itsekkyyttä. Otetaan se aika, joka itselle tarvitaan. Jokainen voi sitten itse päättää mitä sillä ajallaan tekee. Kun itse voi hyvin, myös ihmiset ympärillä voivat paremmin!

Voikaa hyvin!!

Keväistä meininkiä ja perunan pyöritystä

Erikoinen jäkälä.
En ollut aiemmin nähnyt moista
"partaa" puulla :)

Eilinen päivä oli kyllä ihan super, koska se oli niin tavallinen. Tehtiin aika perusjuttuja. Kotisunnuntai. En tiedä oliko syynä pe-la yönä nukutut sikeät unet ja mun aamu-univuoro vai paistanut aurinko, varmaan yhteisvaikutus, mutta fiilis oli koko päivän innostunut, eikä lasten yhteenototkaan saaneet verenpainetta nousuun. Yllätin itseni ja olin ihan viilipytty, kun jotain riitoja selvittelin. Hyvä mä. Väsyneenä oon aika... no vähemmän viilipytty. Käytiin lasten kanssa etsimässä kevään merkkejä luonnosta. Mä oon ihan luontofriikki ja lapset saavat tästä osansa. Ja sitä paitsi aikuisen on hyvä puuhailla lasten kanssa, jos vaikka joku vähemmän friikahtanut aikuinen tulee paikalle, kun kykit mättäällä nenä kiinni sammaloituneessa kannossa, voi aina vedota opetustilanteeseen. Mutta kyllä ne aina ilostuttaa. Kevään ekat merkit. Leskenlehdet, pulleat silmut, ekat mystiset versot maasta, hitusen vihertävä kukkapenkki, ja soliseva vesi. Seuraavaksi odotellaan, koska alkaa muurahaispesissä vilistä, milloin koivuihin tulee hiirenkorvat ja tuleekohan ojaan sammakonkutua viimevuotiseen tapaan. Toivottavasti sammakkoemo laskee kudut siihen ojaan, jossa vesi pysyy eikä siihen viereen, joka kuivuu nopeasti. Mä niin tykkään keväästä. Ette varmaan huomanneet. 

Tämä on aina niin mukava näky!
Kohta pääsee saunaan!!

Ja kevät tietää maaseudulla joissain taloissa tiettyjä töitä. Meillä ei kylvetä viljaa, mutta omavaraisia ollaan perunan suhteen. Näin ollen vietin osan sunnuntaista lajitellen siemenperunoita itämään, syömissuuret takaisin kellariin ja pienet sekä huonot kompostiin. On tosta hommasta jo liika romantiikka karissut, mutta kyllä sen mielellään teki, kun tietää, ettei sitä perunaa tarvi sitten ensi vuonnakaan kaupasta raahata. Kunhan pelto tuosta sulaa ja kuivuu, niin pääsee kylvämään perunat. Vielä tällä hetkellä se on osittain lumen peitossa.

Muutama pyörylä lajittelua odottelemassa.

Mitä mainioin pihapäivän eväs!

Tänään kävin graduuni liittyvää fokusryhmähaastattelua tekemässä Helsingissä. Vähän jännitti, kun en moista ollut aiemmin pitänyt. Hyvin meni! Keskiviikkona seuraavaksi :) Huomenna lähden lasten kanssa mun äidin luo ja äiti kattoo lapsia sitten sen aikaa, että saan haastattelun tehdyksi. Oli ihan huippua nähdä työkavereita ja ois kyllä kivaa, jos pääsisi sinne mukaviin hommiin syksyllä!!

Kiireen kesyttäjiä

Jossain vaiheessa huomattiin Miekkosen kanssa, että oli haastavaa sopia menoja, kun ei tiedetty onko toinen mahdollisesti sopinut jo samalle ajankohdalle jotain. Haastavuutta lisäsi toki se, että joissain menoissa oli oletuksena se, että kun itse on poissa, toinen on lasten kanssa. Olisimme voineet jakaa omat kalenterimme, mutta sitten molempien puhelimet olisivat kilkuttaneet toistemme menoista, vaikkei ne koskisi toista osapuolta ollenkaan.

Ratkaisu oli perheen oma sähköpostiosoite ja sen kautta toimiva kalenteri. Älyttömän kätevä! Molemmille päivittyy kalenteri reaaliajassa ja pystytään sopimaan menoista myös "toisen seläntakana". Ei enää ylimääräistä soittelua "onko sulla sillon ja tollon mitään". Toki välillä pitää järjestellä, jos molemmilla osuisi menoa samaan kohtaan, mutta ainakin päällekkäisyydet ovat saman tien tiedossa. Ei vasta h-hetkeä edeltävänä iltana!

Samalla tavalla ollaan otettu käyttöön driven kautta toimiva kauppalappu. Meillä on puhelimissa mahdollisuus laittaa drive-tiedostoon kuvake työpöydälle ja näin ollen se on saatavilla molemmille. Voidaan siis kirjoitella samaan kauppalappuun ostettavaa sitä mukaa kuin niitä tulee. On muuten säästänyt monta "ai nii, unohin kirjottaa lappuun" -juttua, kun samantien kirjottaa sen sinne tiedostoon. Ja kumpi tahansa voi käydä kaupassa. Se tiedosto on myös mahdollista kategorisoida sen "oman" kaupan mukaan. Meillä on hedelmät ja vihannekset, liha ja kala, juustot ja leikkeleet, maidot, jne... siinä järjestyksessä (noi on siis kategorioita, joiden alle listataan noihin kuuluvat tuotteet) kuin ne kaupassa liikkuessa tulevat eteen. Näppärää. Mulla on tiedostona myös lasten olemassa olevat ulkovaatteet listattuna. Voi sitten kätevästi katsoa, että mitä puuttuu, jos tulee hyviä tarjouksia eteen. Ostan tosi harvoin ulkovaatteita normaalilla hinnalla!

Aika karistaa pölyt ja suunnata katse eteenpäin!

Terveisiä kiireisestä keväästä! Olen nämä blogihiljaiset puolivuotta viettänyt muun muassa gradun parissa ja sitten sen myötä virisi suuri into kirjoitella vähän ammatillisia ajatuksia yleiseen jakoon, joten perustin ammatti-Lauralle oman blogin. Käykää vilkaisemassa täältä.

Tässä blogihiljaisuuden aikana pohdin myös kovasti tämän blogini jatkoa ja synkimpinä hetkinä poistin mm. blogin fb-sivun kokonaan. Alkoi ärsyttää, kun fb tasaisin väliajoin muistutteli, että en nyt taaskaan ole mitään julkaissut. No en ollut en.

Tulin siihen lopputulemaan, että tulen keskittymään tässä blogissa itseeni. En lapsiin. Lapset toki liittyvät olennaisesti itseeni, joten kyllä niistäkin varmasti mainitaan, mutta lapsiblogiksi tästä ei ole. Tämä tulee olemaan Lauran valtakunta ja jutut liittyvät lähinnä siihen mitä itse teen ja miten minä ajattelen. Onhan tämä toki sellainen osittain ollutkin, mutta jostain syystä olen kokenut tarpeelliseksi tehdä lapsiin liittyviä postauksia. Kuitenkaan en ole halunnut heistä liikoja paljastaa, joten tuntuu, että aihealue jää jopa tietyllä tapaa kylmäksi. Näin ollen jatkossa availen vain omaa elämääni ja ajatuksia. Tarkoitus ei ole tehdä tästä mitään oksennusämpäriä vaan lähinnä sellainen hyvän mielen blogi, jota on mukava seurata. Sellasia itsekin mielläni seuraan.

Koska ammatilliset ajatukset vuodattuvat tuonne toisen blogini puolelle, voin keskittyä täällä esimerkiksi siihen kuinka selätän ruuhkavuosia. Tähän kuuluu olennaisesti liikunta, omat hetket, metsässä kulkeminen, hiljentyminen, kavereiden tapaaminen, hyvä ruoka ja tietoinen positiivisuus. Itsensä kehittäminen ja johtaminen ovat aiheita myös toisen blogini puolella, mutta niistä tulen varmasti kirjoittamaan täälläkin. Itse olen kokenut monta ahaa-elämystä, kun olen alkanut hyödyntää edellämainittuja tietoisesti.

Jää toki seuraamaan, mitä tuleman pitää!

Lapset ja kotityöt

Itse olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tehdä kotona kotitöitä, eikä se ole vain äitin tai vanhempien juttu. Olen ottanut lapset mukaan erilaisiin hommiin ikätasoon sopivasti. Toki lapsen luonne määrittää iän lisäksi, että mitä pystyy tekemään. Täytyy kyllä myöntää, että joskus "äiti tekee ite, että tulee nopeesti tehtyä", mutta usein lapset pääsevät tekemään osansa.  Äitin auttaminen on heistä vielä tosi hauskaa, niin se tulee vähän kuin leikin kautta.Oman huoneen siivoaminen on vissiin se vastenmielisin juttu.


Meillä nelivuotias auttaa:
- viikkaamaan pyykkiä. Laitan hänelle pieneen koriin hänen ja sisarensa alushousut ja ne hän osaa hienosti taitella sekä viedä kaappiin. Samoin muut viikatut vaatteensa hän osaa viedä hyllyyn.
- tyhjentämään tiskikonetta. Aterimet hän laittaa itse. Aikuiset laittaa leipäveitset ym. isoteräiset. Lautaset ja lasit hän pinoaa pöydälle, jos aikuinen ei ole kaapin luona nostelemassa.
- pyyhkimään pölyjä.
- täyttämään tiskikonetta.
- täyttämään pesukonetta. Sitä mukaa, kun kasaan pyykkiä värien mukaan pinoihin, hän osaa laittaa sovitun pinon vaatteita koneeseen.

Kaksivuotias auttaa:
- viemään sukat omalle paikalleen.
- laittamaan aterimet astianpesukoneesta lokerikkoon.
- täyttämään pyykkikonetta.
- pyyhkimään pölyjä.


Ja tosiaan oma huone siivotaan joka ilta ja ulkovaatteet laitetaan naulakkoon ulkoa tullessa. Yllättävän usein jälkimmäinen muistetaan ilman eri pyyntöä.

Ruuanlaitossakin avustetaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Varsinkin salaatin repiminen on molemmista hauskaa ja nelivuotias tykkää kuulottaa sipulia.

Oikea aika perustaa perhe?

"Nyt ei oo viel oikee aika, kun tässä on kaikkee"

Välillä ihmisten kanssa keskustellessa nousee esille lapset ja se, koska kukakin ajattelee sellaisia elämäänsä haluavan. Jotkut ei halua ollenkaan ja se on tosi hienoa, että he on sen tiedostaneet. Jotkut taas haluavat, mutta vasta sitku...

Koska se oikea aika on? Mun mielestä sitä ei ole koskaan. Aina on jotain.

Toki perheen perustamista on hyvä aina harkita ja punnita sekä omien henkisten että taloudellisten varojen kautta, mutta liika suunnitelmallisuus ei minusta voi kuulua vauvahaaveisiin. Useimmiten vauvahaaveita puheiden mukaan lykkää työ/ura, opiskelu, rakennusprojekti, halu matkustella, työttömyys, harrastus tai jokin tulevaisuuden tavoite, kuten vaikkapa häät valmistumisen jälkeen. Onko nämä oikeasti juurisyitä vai onko taustalla tunteita kuten epävarmuus ja pelko, jotka estävät sen seuraavan stepin ottamisen? Pelko, ettei enää työllisty haluamiinsa tehtäviin. Epävarmuus siitä, saadaanko pankista talolainaa? Pelko, ettei osaa olla vanhempi? Pelko siitä kestääkö parisuhde paljon kohutun vauvavuoden? Epävarmuus ylipäänsä siitä mitä tulevaisuudelta haluaa? Varmasti näitä on. Ainakin tunnistan itsestäni pelon, että kasvatan lapseni ihan kieroon. Ja mietin aikanaan tuota parisuhdeasiaakin paljon.

Ajattelen, että lapset hakevat oman paikkansa vanhempien elämässä. Vanhemmat voivat joko keksiä keinot jatkaa elämäänsä osittain kuten ennenkin (harrastukset, matkustus, rakentaminen) tai lamaantua neljän seinän sisälle ajatuksella "ei voi, ei pysty, ei kykene, koska lapsi". Varsinkin yhden lapsen kanssa on hyvin helppoa esimerkiksi lähteä perheenä matkustelemaan ja puoliso/tukiverkosto auttanee harrastusten ja opiskeluiden kohdalla. Bilettämään ei ehkä ihan samaan tyyliin pääse, mutta ei sitä välttämättä silloin haluakaan. Ja onhan se niin, että ihminen vanhenee. Saattaa se sitten harmittaa, jos vasta neljävitosena on talot rakennettu, tutkinnot suoritettu ja uraa sopivasti tehty, kun ei lasta (enää) kuulukaan. Siinä vaiheessa varmasti tuntuu typerältä, että tuli joskus siirrettyä vauvahaaveita vaikkapa sen raksan vuoksi. Tietysti, jos se kumppani löytyy vasta kypsemmällä iällä, tuntee varmasti kohtalon ivaa, mutta se on jo toinen juttu.

Jos minä olisin odottanut sitä oikeaa aikaa, meillä ei olisi vielä yhtään lasta. Naimisissa oltiin juu, mutta esikoinen syntyi kesken taloremontin. Oltiin vuosi takaperin ostettu talo, jota laitettiin. Keskimmäisen aikaan tuo taloremontti oli edelleen kesken (remontti oli iso ja insinööri tarkka) ja haaveilimme muutosta kotipaikkakunnalle. Olin myös raskaana ollessa hakenut kouluun, kun halusin tavoitella unelmaani eli KTM:n papereita. Aloitin opinnot keskimmäisen ollessa 5kk ja muutettiin samalla kotipaikkakunnalle. Nyt nuorimmaisen aikaan opiskelen, asumme väliaikaisessa asunnossa, haaveilemme rakennusprojektista (suunnitellaan jo, tonttikin mahdollisesti on) ja mieheni haaveilee yrittäjyydestä. Eli vieläkään ei olisi "se oikea aika". 

En väitä, että tämä elämä aina hirveän helppoa tai leppoisaa olisi. Varsinkin nyt pikkulapsiaikana tuntuu, että sitä pitää olla 150% läsnä koko ajan. Oma-aika on kortilla saati sitten se yhteinen aika puolison kanssa. Eikä se mikään ideaalitilanne ole hoitaa lapsia kotona samalla, kun opiskelee, mutta se on sujunut ihan hyvin organisoimalla ja tukiverkostoa hyödyntämällä.

Mutta ei käy kieltäminen, että elämä olisi kyllä hitsisti helpompaa tai ainakin huolettomampaa ilman muksuja. Voisi ihan tuosta noin vaan lähteä käymään jossain, kiertää maailmaa tai maata koko päivän sängyssä. Toisaalta sitä saa ihan hitsisti, kun on näitä muksuja. Jos unohdetaan hetkeksi se härdelliosuus, niin lapsilta saa paljon. Sitä oppii ihanan vilpitöntä katsantakantaa asioihin, kun keskustelee vaikkapa nelivuotiaan kanssa. Pääsee myös näkemään miten ihminen oppii asioita ja kuinka se tietämys ja osaaminen pikku hiljaa kehittyy. Miten lapsesta tulee juuri hän. Missä asioissa me ajatellaan eri tavalla. Kuinka monta kertaa sitä havahtuukaan miettimään, että tuo älykäs pieni ihminen on oikeasti mun lapsi. Ja se ilo, kun lapsi oppii jonkun uuden asian - oli se sitten sana tai taito, kun sitä pääsee jakamaan lapsen kanssa. Parhautta. En vaihtaisi pois.

Vanhemmuus on ääritunteita. Suurta ärtymystä (jopa eräänlaista vihaa), mutta myös sitä paljon hehkutettua suurta rakkautta. Lapselle ei ole oikeaa aikaa. Sanonta "aina ei saa mitä haluaa" pätee myös tässä ja näin ollen liika suunnitelmallisuus voi kostautua. Lähinnä mielestäni kyse on siitä, haluaako astua ulos mukavuusalueeltaan. Lapset tuovat mukanaan varmasti kaikki ne negatiiviset asiat, joilla ihmiset perustelevat miksi ei lapsia halua. Huonosti nukuttuja öitä, jatkuvaa läsnäoloa, loputonta kysymystulvaa, pyykkirumbaa, ruuanlaittoa, ulkoilua. Mutta kuten jo edellisessä kappaleessa mainitsin, myös paljon positiivista, josta ei ollut mitään käsitystä aiemmin.

Vanhemmuus on matka itseensä. Sitä oppii itsestään todella paljon. Pelottaviakin asioita. Huomaa piirteitä, tapoja ja tuntemuksia, joista ei aiemmin edes tiennyt. Pitää oppia elämään niiden kanssa. Olen aina ollut räjähdysaltis ja ärsytysherkkä. On pitänyt oppia laimentamaan tuntemuksia, sillä lapsille ei vaan voi räjähdellä miten sattuu. Joka asiasta ei voi ärsyyntyä, koska kanssaeläjänä ei ole pieni aikuinen vaan ihmistaimi, joka huutamisen sijaan tarvitsee ohjausta ja empatiaa. Itselläni varsinkin kärsivällisyys on kasvanut todella paljon lasten myötä. Samoin organisointikyky. Osasin organisoida aiemminkin (olihan työni olla assistentti), mutta tässä mennään uudelle tasolle, kun yhtenä osapuolena on arvaamattomasti (riippuen päivästä) käyttäytyvä muksu. Näin ollen voin ainakin omalla kohdallani todistaa oikeaksi vanhan kliseen, että uskaltamalla astua pois mukavuusalueelta, kehittyy. Vanhemmuutta voi näin ollen ajatella myös ihan ammatillisesta näkökulmastakin - saa uudenlaista perspektiiviä asioihin, jonka myötä kehittyy ihmisenä ja työyhteisön jäsenenä. Kukapa meistä ei haluaisi kehittyä.

Haaveili sitten perheestä tai ei, tärkeintä olisi minusta olla asiasta samaa mieltä oman puolison kanssa. Yhdessä sitä sitoutuu pieneen ihmiseen ja siihen, että lapsi saa parhaat mahdolliset eväät pärjätä elämässä. Lapsi ei tarvitse rahaa, menestyneitä vanhempia ja hulppeita puitteita vaan rakkautta, rajoja ja turvallisen kodin, jossa vanhemmilla on hänelle aikaa. Uskon, että parisuhde kestää vauvavuoden, kunhan pariskunta asennoituu toimimaan tiiminä. Jos toinen väsyy, toinen jatkaa, molemmin puolin tsempataan. Ollaan samalla puolella.

En tällä kirjoituksella halua saada jokaista jättämään ehkäisyä pois vaan hieman tuulettaa aihetta, sillä tiedän asian olevan jossain määrin ajankohtainen ikäisilleni. Ehkä joku alkaa miettiä asioita eri vinkkelistä ja toinen ymmärtää, ettei todellakaan halua niitä lapsia. En tiedä. Sainpahan nyt sanottavani sanottua, kun monesti on tehnyt mieli aiheesta kirjoittaa.

Tyttöjen illan tunnelmia

Viime viikonloppuna lähdin lasten kanssa Lahden seudulle, jossa oli ensin kemutteluja lastenjuhlien merkeissä ja sitten illemmalla "vein lapset mummulle ja lähdin pois häiritsemästä niiden leikkejä" eli suuntasin viettämään tyttöjen iltaa lukiokavereideni kanssa. Yksi kaveriporukan daameista oli vastikään vuosi sitten muuttanut pk-seudulta takaisin ja vietettiin iltaa siinä hänen luonaan tupareiden merkeissä. Oli tosi ihanat tarjoilut. Varsinkin jäi mieleeni hedelmien dippikastike rahkasta ja vanilijakastikkeesta sekä hummus. Mä joskus söin hummusta ja se ei vakuuttanut. Nyt maistoin ja se oli hyvää. Mun makuaisti on ilmeisesti aikuistunut tuossakin asiassa ;)

Ai vitsit mä tykkäsin siitä illasta. Se on se fiilis. Juttua riittää, ei oo sellasta vaivaantunutta, kaikki arvostaa kaikkia, osataan ottaa huomioon erilaisuutemme. Me ollaan kaikki vähän erilaisissa elämäntilanteissa; jollain on rakennus-/remontointiprojektia, joku haaveilee semmosista, jollain on lapsia, jollain ei, joku opiskelee, joku keskittyy duuniin/uraan... Silti juttua riittää.

Olisin niin mielelläni jatkanut iltaa pidempäänkin, mutta valitettavasti bussit kulkee sen verran hölmösti, että viiminen auto lähtee vähän ennen puoltayötä. Sitä sitten kuin Tuhkimo konsanaan kipittelin pitkin kaupungin katuja oikealle linja-autopysäkille. Taksitkin kulkisi juu, mutta hinta on "vähän" eri kuin bussissa. Ja täytyy myöntää, että näin pienten lasten äitinä sitä vielä arvostaa unta melkoisesti. Tämä järjestely oli nyt sellainen paras mahdollinen yhdistelmä. Sanoin mä daameille, että kunhan mun imetysura päättyy, voin vallan mainiosti repästä ja jäädä vaikka kaupunkiin heille yöksi. Tällä hetkellä se ei tunnu vielä oikeelta (vaikka esikko oli 8kk iässä isänsä kanssa yön kotona mun ollessa polttareissa). Jep. Todellakin mammanpoikaa taidan kasvatella ;) En voi kuitenkaan kieltää, etteikö ajatus tanssahtelusta houkuttanut todella paljon. Maybe next year ;)

Tämä oli mielestäni erittäin hyvä viinivalinta! Suosittelen!

Vähän epäonnea graduun liittyen

Oi voi, viime kertaisen päivityksen innokkuus sai pahan kolauksen seuraavana päivänä, kun menin koululle naputtelemaan. Fiksuna olin ajatellut, että koska kirjoitettavaa aiheanalyysiin oli enää muutama kappale ja lähteet oli selvillä sekä ajatus selkeänä päässä, voin aamupäivän viettää vaateostoksilla. Virhe.

Saapuessani koulumme thesis-luokkaan huomasin koneen loganneen minut ulos. Olin olettanut, että koska kone on mulle varattu viikon, se pysyy nukkumassa ja tyyliin lukossa silloin, kun en ole hetkeen käyttänyt. Tuo ei olisi ollut ongelma, jos olisin muistanut tallentaa kirjoittamani tiedoston. NiinPÄ! Epic fail! Perustelen moista lapsusta sillä, että yleensä käytän google docsia, joka tallentaa koko ajan. Työtäni ei siis löytynyt mistään. Kone ei automaattisesti tallentanut kertaakaan, joten sinne ei ollut muodostunut edes recovery fileä. 

Ihan tulee zen-olo kaunista katsellessa. Kadonneen työn tuoma tunne olisi vaatinut pitkää pilvien tuijottelua.

Onneksi olin kirjoitellut edellistä versiota tehdessäni artikkeleista talteen tarvitsemani pointit ja pystyin melko helposti koostamaan analyysin uudelleen. Tosin tilannetta ei helpottanut koko ajan paheneva flunssafiilis päänsärkyineen. Jäi melkolailla puolitiehen ne osiot, jotka olin ajatellut lisääväni sinä päivänä. Käytin työhön aikaa myös torstai-iltana, mutta ei siitä oikein mitään meinannut tulla, kun oli tosi kipeä olo. Tänään perjantaina oli sitten se gradusemma. Kyllä ärsytti antaa semmonen räpellys eteenpäin. Mutta välillä on ymmärrettävä oma rajallisuus. Eilen illalla puoli yhdentoista aikaan päätin, että on järkevämpää semmapäivän kannalta mennä nukkumaan muutaman pillerin kera (buranaa ja vitamiinia, toim. huom.) kuin yrittää saada tekstiä aikaiseksi.

Ja hyvä niin. Se osuus, joka oli toiseen kertaan kirjoitettu, oli ihan hyvää matskua maikan mielestä, mutta toinen katsantakanta oli "epämääräistä tiedettä". Tosin olin osannut näin tulkita rivien välistä tässä aihetta pohtiessani, kun minua oli aina sillai vaivihkaa yritetty saada ottamaan vähän erilaiset termit ja määritelmät käyttöön ;) Nyt sain ihan fiksut perustelut ja muutankin hieman sitä ajatusta. Itseäni oli hämmentänyt se, että psykologisesta pääomasta oli kuitenkin löytynyt ihan tieteellisistä laatulehdistä olevia artikkeleita. Se aihe lienee nyt siis kuopattu ja käyn entistä suuremmalla tarmolla psykologisen omistajuuden kimppuun.

Terveellistä kouluruokaa, vain 1,81€/annos, ja maistuvaakin :)

Gradusemma itsessään oli oikein mukava ja inspiroiva kokemus. Oli kiva päästä ryhmissä käymään läpi aiheita ja ajatuksia projektin tiimoilta. Meidät ryhmiteltiin sen mukaan, koska ajattelemme tekstin olevan valmista. Itse olen määritellyt ensimmäisen version olevan valmis maaliskuun lopussa. Sitten viilailen sitä jonkin aikaa, jotta saan sen itseäni miellyttävään muotoon. Tarkoitus olisi lopulta olla valmis elokuun lopussa. Olen laskenut siihen mahdollisen viivästymän tarkastuksessa, kun heinäkuussa on tyypillisesti maikkojen lomia. Tällainen on tämän hetken suunnitelma. Se voi elää vielä monesti matkan varrella. Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä organisaatio, jota tutkisin gradussani. Kunhan saan tuon psykologisen omistajuuden, työnimun ja organisatorisen sitoutumisen suhteet päässäni selväksi, laadin ideapaperin ja lähestyn potentiaalisia yrityksiä. Tai oikeastaan minulla on tällä hetkellä mielessäni yksi potentiaalinen yritys, pitänee miettiä vielä suunnitelma berttoja.

Mutta nyt lähden nukkumaan toivoen, ettei tuo ulkona oleva myräkkä vie sähköjä ja jätä minua aamukahvitta. Lisäksi meinasin unohtaa graduni viikonlopuksi ja lähden pieneen reissuun, jossa odottaa sekä päivällä synttärikemut että ilta kavereiden kanssa :)

Graduilua ja flunssaa vastaan taistelua

Aamu alkoi siinä kuuden kieppeissä, kun juniori oli sitä mieltä, että nyt herätään. Ei auttanut mikään. Yritin. Olin fiksuna mennyt puolen yön jälkeen nukkumaan ja optimistina laittanut kellon seiskalta soimaan. 

Miten meni noin niinku omasta mielestä? Väsyttikö aamulla? 

Ai väsyttikö! Noh, elämä on valintoja ;) 

Lähdin kuitenkin reippaana opiskelijana kouluun, kun varasin täksi viikoksi itselleni sellaisen gradutyöhuoneen. Tai paremminkin varasin itselleni koneen semmoisesta lukitusta huoneesta. Tuo on siinä mielessä kiva, että sinne voi jättää tavarat "luovaan tilaan". Aiemmin olen tehnyt koulun kirjaston kellarin hiljaisessa tilassa ja sieltä pitää aina vapauttaa kone, kun lähtee vaikkapa syömään. On pikkasen eri asia päästä työntouhuun, kun voi palata takaisin "työn ääreen" kuin jos pitää aloittaa kirjautumalla sisään ja järkkäilemällä papereita. 

Opettajalta oli tullut viesti, että perjantain graduseminaariin pitää tuoda seitsemän kopiota aiheanalyysista. Niin mistä? Joo en ollut tehnyt. Mähän olin niin noheva ollut, että aloin kirjoittelemaan suoraan gradupohjaan. Pitäisi oikeasti innostuessaankin muistaa lukea ne ohjeet. Tuo aiheanalyysi kun tavallaan voidaan siirtää osaksi sitä gradua ja sen kautta pystyy lähestymään sitä omaa aihetta kriittisesti ja rajaamaan tarvittaessa.

Tein tänään innokkaasti sitten aiheanalyysiä. Ja taas opin uutta! Nyt oikeastaan löysin sen kutkuttavan fiiliksen, kun bongasin eri teorioista hieman eri painotuksia. Pystyin ikään kuin painotuksia valkkaamalla muodostamaan sen oman työni teoreettisen viitekehyksen eli sen mihin aiempiin tutkimuksiin se nojaa ja mitä rajataan pois. Ihan harmitti, kun huomasin kellon olevan kolme ja kodin kutsuvan. Oli hyvä draivi päällä! Huomenna onneksi jatkuu!

Tänään on muuten mennyt hieman puolivaloilla. Joku ikävä flunssa yrittää tulla kaatamaan minua. Onhan se nyt enemmän sääntö kuin poikkeus, että tällaista pukkaa, kun viikonloppuna olisi veljen lasten synttärit ja lukiokavereiden kesken tyttöjen ilta. Koulusta palattuani opiskelin inkiväärishotin saloja ja kaivoin kaapista vanhan ystäväni nenäkannun. Mä teen kaikkeni, että olen iskussa viikonloppuna. Ei olisi oikein aikaa sairastaa!

Onneksi oli sentään kaunis auringonpaiste! Meidän koulun pihassa on vaahterat kauniissa syysvärissä ja muutenkin oli semmoinen kaunis kirpakka syyspäivä. Toivottavasti huomennakin olisi kaunis sää, siitä saa valtavasti virtaa!!

Syksyisiä terveisiä!

Tämä kuukausi on mennyt tiiviisti gradun parissa. Tuli nimittäin vaihdettua aihetta kertaalleen ja tämä tarkoitti tutkimussuunnitelman uudelleen kirjoittamista. Nyt tutkin työnimun (work engagement) kehittämistä ja johtamista. Tuo on periaatteessa juuri se, mikä minua alunperinkin kiinnosti. Nyt saatiin vain rajaus termien kautta kohdilleen. Aina ei ole etu, että alkaa innokkaasti kirjottamaan. Saattaa joutua rajauksen jälkeen aloittamaan lähes alusta, kuten minä.

Mutta olen minä ehtinyt vähän elämästä nauttimaan myös kirjaston kellarin ulkopuolella. On ollut ihania säitä, jolloin olen mennyt metsään rauhoittumaan. Se on mulle lähes meditatiivista. Se menisi täysin meditaatiosta, jos siellä ei olisi hirvikärpäsiä.

Suppikset on hyviä maastoutumaan!

Kotona ollaan nostettu perunat maasta ja vielä pitäisi ne pari hassua palsternakkaa käydä nostamassa. Jos ne edes ovat järkevän kokoisia. Aika säälittäviksi jäi noi mun rehut tänä vuonna :D Perunaa tuli jonkin verran. Tosin puheltiin, että pitää ensi keväänä ostaa uudet siemenperunat, ettei jää sato ainakaan huonon siemenen vuoksi puolitiehen. Mä kun en sinne mitään myrkkyjä halua ruiskutella.

Meillä meinasi mennä huonoksi muutama omena ja väsäsin tänään niistä omenavispipuuroa - ekaa kertaa elämässäni. Puolukoista olen kyllä tehnyt. Onnistui tosi hyvin! Ulkonäkö on aika aneeminen, mutta itseni lisäksi maistui myös kaikille lapsille.

Omenavispipuuro

5 isoa omenaa (tyyliin Royal gala tai vastaava)
1 litra vettä
1tl ceylonin kanelia
0,5 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl suolaa (jos haluaa vauvan kanssa välttää täysin, niin jättää lisäämättä)
1,5 dl mannaryynejä

Omenat kuutioidaan, (vedenkeittimessä keitetty) vesi kaadetaan omppujen päälle, lisätään mausteet, kiehutellaan niin pitkään, että omenat on pehmeitä.

Soseutetaan omput liemessä sauvasekottimella.

Lämmitetään kiehumispisteeseen ja lisätään koko ajan sekoittaen mannaryynit. Keitetään puuroksi (n. 10min).

Vatkaile muutamaan otteeseen jäähtymisen aikana.

Nauti!!

Selvä merkki syksystä - koulu!

Eilispäivästä lähtien meidän perhekalenterissa lukee joka maanantai, tiistai, torstai ja perjantai "Laura tekee gradua". Eilen en tosin tehnyt, kun Miekkosella oli menoa, mutta tänään otin suunnan kohti yliopistoa.

Tällä hetkellä työn alla on lopputyö, joka pro gradunakin tunnetaan. Aamusella mun piti alotella kotona. Jäi aikomiseksi. Sen sijaan siivosin meidän kellarin. Vaihdoin oikein hyllypaperit ja kaikkea... Sijaistoimintoja parhaimmillaan. Seuraavaksi varmaan hinkkaan kylppärissä laattasaumoja hammasharjalla ;) Ei vaan saanut aikaiseksi aloittaa.

Tai olenhan mä aloittanut. Tutkimussuunnitelma on ihan mukavassa vaiheessa.

Onneksi tuli kuitenkin lähdettyä koululle. Rauhassa sai katsoa graduseminaaripäivät ja huomasinpa sitten seminaarin alkavan tulevana lauantaina. Vähän muutoksia viikonloppusuunnitelmiin.

Samalla tuli etsittyä teoriaa ja löysin mielenkiintoisia artikkeleita. Se on aika kutkuttavaa, kun löytää uusia tutkimustuloksia, joiden valossa oma tietämys kehittyy. Jos tiedätte sellaisen mind mapin, niin tuo on vähän kuin eri pallukoiden välille piirtyy yhdysviivoja.

Olin ihan liekeissä.

Harmi, että tämä tapahtui about tunti ennen kirjaston sulkeutumista. En paljoa ehtinyt raapustella.

Pitää seuraavaksi lähteä sinne koululle heti aamulla, jos vaikka flow tulisi aikaisemmin. Se on ollut vaan näppärää lähteä lounaan jälkeen, kun on saanut pikkujätkälle annettua päikkärimaidot. On oma olo "vähän kevyempi" pidempään...

Tuli ostettua tuollainen takeaway-muki. Nyt kelpaa kahvitella.
(Ja vaikka tulis oma olo miten "raskaaksi", en tee arttuwiskareita kahvia hakiessa;) )

Luonto kutsuu ja tieto lisää tuskaa

Huolestuin hieman luettuani Ylen uutisen. Aloin miettimään kuinka montaa ainetta sitä itsekin päivän aikana elimistöönsä jollain tapaa laittaa, kun niiden yhteisvaikutusta ei kukaan tiedä. Eikä minulla ole edes mitään lääkärin määräämiä lääkkeitä tai rasvoja, joilla läträisin vaan ihan peruskasvorasvat, hammastahnat ja antiperspirantit.

Olen ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut erilaisista luonnonmukaisemmista tavoista tehdä asioita. Haluaisin kovasti omalta kohdalta vähentää kemikaalikuormaani ja sen myötä myös lapsieni kuormaa. Olisi mukavaa omaksua itse vihreämpiä arvoja, jotta ne siirtyisivät luonnollisesti lapsilleni.

Miten tähän nyt sitten pyrin?

Ruuat pyrin ostamaan mahdollisimman vähän käsiteltynä eli syödään aika pitkälti kotona alusta loppuun asti tehtyjä ruokia. Luomu olisi kiva, mutta tällä hetkellä rahaa ei ole ylettömiä määriä. Näin ollen luomua valitaan, jos sen kilohinta ei hirveästi eroa ei-luomusta. Kesäaikaan kasvattelen itse erinäisiä vihanneksia. Joitain paremmalla onnella kuin toisia. Perunoiden osalta me ollaan omavaraisia. Marjat ja sienet kerään metsästä.

Tavoitteenani on lisätä kasvisten määrää meidän ruuassa. Kasvissyöjiä meistä ei saa, koska naudan sisäfilepihvi on namia ja grillattu broisku mitä parhainta. Kenties pääsen kuitenkin tavoitteeseeni, että ei tarvitse kastikkeeseen kohta laittaa kahta lihapakettia vaan voi puolet iskeä kasviksia. Niillä säästyvillä euroilla voi sitten ostaa vaikka sitä luomua siksi yhdeksi paketiksi. Eli siis ruokahommeleissa meillä mennään mahdollisimman olemattomilla lisäaineilla ja pitkälti itse tehden.

Kemikaalit sitten. Toki niitä nyt saadaan jonkun verran tuosta ruuasta, kun ei luomua pupelleta, mutta omilla kempparivalinnoilla siihen kemikaalikuormaan pystynee vaikuttamaan. Tutustuessani luonnollisiin hiusten- ja ihonhoitotuotteisiin huomasin varsinkin hiustuotteissa maininnan, että luonnolliset shampoot eivät puhdista täydellisesti synteettisiä muotoilutuotteita. Niihin tarvitaan ne synteettiset pesuaineet... onko pieni noidankehä? Jos haluat pitää hiuksesi silikonittomina ja muovittomina, peset synteettisillä aineilla, joista jää taas hiuksesi pintaan aineita. Näiden aineiden vuoksi pitää käyttää synteettisiä muotoilutuotteita, jotta hius jää haluttuun muotoon, jne..

Itse päätin nyt siirtyä kokonaan luonnollisiin tuotteisiin siltä osin kuin mahdollista. Ajatus lähti siitä, että poikani nukkuu usein aamuyöstä aamuun kainalossani - pää kirjaimellisesti kainalokuopassa (tässä asetelmassa yleensä herään, kun hän tykkää päänsä punkea jotain vasten). Poikani hiusten tuoksuessa vahvasti dödölleni (tai siis antiperspirantille), tuntui ikävältä. Samoin alkoi inhottaa ajatus, että pieni lapsi joutuu joka ruokahetkellään haistelemaan vahvaa hajustetta aivan lähietäisyydeltä. Pisteenä iin päällä oli vielä silmiini osunut tieto antiperspirantin sisältämän alumiinin haitoista. Alumiiniton ja hajusteeton luomudeodorantti tuli ostettua heti seuraavalla kauppareissulla. Vaikkei noita haittoja ole ihan aukottomasti pystytty todistamaan, ei niitä ole pystytty sulkemaan poiskaan. En halua altistaa lastani hänen päänsä kautta. Mielenkiintoinen aihetta käsittelevä opinnäytetyö löytyy täältä.

Ylipäätään käytän hyvin vähän muotoilutuotteita hiuksiini, joten ajattelin kokeilla markkinoilla olevia luonnollisia muotovaahtoja ja kiinteitä. Mulla olisi ollut kampaaja tällä viikolla, mutta peruutin sen, kun huomasin mainoksen tänne meille päin avautuneesta ekokampaamosta. Meinasin mennä testaamaan kasvivärejä - ne kun jää tuohon hiuksen pintaan eikä imeydy hiukseen kuten kestoväri. Toki eivät kestä kuin about kuukauden, mutta minulla onkin tavoitteena ajan kanssa saada oma väri takaisin. Ainakin hetkeksi ;) Samalla oletan, että pystyn tuolta kampaajilta saamaan tarkempaa tietoa noista luonnollisemmista hiustuotteista. Ja täytyy vissiin käydä ostamassa Miekkoselle semmoinen normaalissa muoviputelissa oleva luonnollinen shampoo ja hoitoaine. Hän katsoi vähän hitaasti, kun esittelin palashampoota. Oli kyllä ennen ostamista sitä mieltä, että testaa, mutta ihan ite oon saanut palaa kuluttaa ;D

Meikkipuoli onkin ollut haasteellinen. Minulla on ollut käytössä mineraalimeikkipuuteri, jolle löytynee suht helposti vastine luonnonkosmetiikan puolelta. Enemmän harmaita hiuksia tuottanee ripsari. Vielä en ole meikkejä ostanut vaan kuluttanut vanhoja pois. Ne ainakin tuntuvat lähtevän noilla luonnollisilla puhdistusaineilla. Ei nuo meikkini tosin vedenkestäviä olekaan.

Tämä luonnollisempiin kempparituotteisiin tutustuminen on kyllä ollut silmiäavaavaa. Meillä meni lasten joululahjalistalle lasiset juomapullot ja keittiön ruuansäilytysrasiat vaihtunee lasisiin. Sitä on alkanut näkemään asioita eritavalla. Tieto lisää tuskaa ja totuus välillä kirpaisee. Välillä sitä ärsyttää itse itseään, kun ei voi enää uuden tiedon vuoksi tehdä jotain aiemmin totuttua. Esimerkiksi maustesipsit ei enää uppoa, eikä irtokarkit, koska väriaineet ja aromivahventeet. Eikä tee mieli ostaa mitään maustettuja jogurtteja, kun niissä on älyttömästi sokeria. Ja mikropoppareissa ja kaupan kekseissä on palmuöljyä. Mehut ne vasta lisäainepommeja ovatkin. Aspartaami on ehdoton nounou. Ja ei voi ostaa mitä tahansa saippuaa, koska natriumlauryylisulfaatti (SLS). Mikroonkaan ei viitsi enää laittaa marjoja sulamaan pakasterasiassa. Pitäisi lopettaa lukeminen ja tutkiminen.

On totta, että ei nuo pieninä määrinä aiheutakaan varmaan noita kohua aiheuttaneita asioita, mutta entä kun ne kertyvät elimistöön ja miten ne esimerkiksi reagoivat muiden päivän aikana tulevien kemikaalien kanssa. Ja palmuöljyn vuoksi hakataan sademetsää (bad!).

Pitäisi lopettaa analysointi ja pohdinta. Eli miten eli niin kuolema korjaa kuitenkin jossain vaiheessa :D

Jos en luonnollisia valintoja saa lapsille siirrettyä, niin ainakin varmaan kyseenalaistamisen jalon taidon?

Olen tätä ekoajattelua siirtänyt myös vaatepuolelle jossain määrin, mutta siitä mahdollisesti lisää myöhemmin.

Lähde

Yritän jatkossakin pelastaa maailmaa omilla valinnoillani. Johonkin asti mun hippiajattelu riittää, mutta en mä kaikissa pysty näkemään itseäni maailmanparantajana. Lentokoneella pääsee kivoihin paikkoihin ja periaatteennaista minusta ei saa tekemälläkään - tykkään nimittäin ihan älyttömästi kiinalaisesta ruuasta, jonka perusaine on paljon karttelemani ja parjaamani natriumglutamaatti.

Mutta jos edes vähän. Pieniä askelia. Pääasiallisesti fiksuja valintoja tehden. Liikaa omaa ja lapsieni elämää rajoittamatta :)

Kuulumisia menneiltä päiviltä

Säätiedotuksia katsellessa olin ymmärtänyt eilisen päivän olevan yksi viimeisiä lämpöisiä päiviä tänä kesänä. Siitä innostuneena lähdimme Eepun kerhon jälkeen käymään satamassa leikkipuistossa. Tämä reissu oli taas yksi "mennään joku päivä" -lupauksen lunastus. Syötiin samalla vedyt, kun se on yleensä sellainen "sataman juttu". Tai Liu otti pelkän lihiksen, josta haukkasi palan ja oli sen jälkeen valmis leikkimään. Ehkä yhtenä syynä oli mun lenkin aikana rattaissa pupellettu karjalanpiirakka. Mutta oli oikein mukava puistoreissu! Lapset pääsi keinumaan ja kiipeilemään sekä tietysti laskemaan liukumäkeä! 

Pääsin viime perjantaina käymään satamassa terassilla kaverin kanssa. On se hieno paikka illalla(kin) :)

Tänään aamupäivä oli kyllä lämmin, kun vein Eepun kerhoon, mutta selkeesti pilvisempi. Tällä hetkellä onkin jo ihan pilvistä ja näyttää sateiselta. Mä kävin Eepun kerhon aikana Liun ja Teukan (yritän keksiä poitsulle uuden bloginimen, kun Tee on kuin tee eli juoma) kanssa avoimessa päiväkodissa ja kyllä Liu nautti! Oli hauska huomata, kuinka hän kotileikkihuoneessa leikki äitiä ihan todenteolla. Ensin hoiti vauvaa, nukkutti heijaamalla vaunuja, sitten meni laittamaan ruokaa ja ihan patalappu kädessä laittoi uuniin tavaraa ja siitä sitten taas vauvaa heijaamaan :D

Nämä päätyivät jo mehuksi, seurakseen saivat mustikkaa, vadelmaa ja muutaman karviaisen.

Nyt tuossa vieressa liedellä huutelee pesulle pääsyä mehumaija ja sen jälkeen se pitäisi taas liata keittämällä karviaiset mehuiksi. Kellarissa on tekeytymässä lehtimehua, kun alkukesän lehtimehusatsi on jo lähestulkoon juotu. Miekkonen sanoi sen olevan hänestä parempaa kuin tavallinen marjamehu, joten pitäähän mun rakkaalle vielä mehuksi muuttua, kun noin innostui kehumaan ;)

Peikkoaskartelua lasten kanssa

Monesti sitä kokee huonoa omaatuntoa, kun lapset pyytää saada askarrella ja itse viljelee yhtä jos toista (teko)syytä, miksei voi.

Nyt kuitenkin tuli repästyä ja puuhattua peikkoja.

Näistä saa sopivasti puuhaa muutamaan otteeseen.

Ensin yhdellä ulkoilulla etsitään sopivia kiviä.

Joko samalla tai seuraavalla ulkoilulla askel kohti metsää ja sieltä poimimaan kaikenlaisia aarteita. Meillä likat poimivat käpyjä, sammalta, jäkälää ja naavaa. Ja pari puolukan varpua. 

Kolmas puuha voi olla kivien pesu, jos on sattunut löytämään asteen verran hiekkaisempia kiviä, kuten me. Sen jälkeen voi syödä puikkojätskit, niin saa peikoille kädet ;)

Kivien kuivuttua olin ajatellut, että samantien saavat liimailla noita sammalia ja muita, mutta tytöt oli eri mieltä. He halusivat ensin vähän väritellä niitä maaleilla. Näin tehtiin.

Värit kuivuivat aamupäivästä iltapäivään ja iltaruuan jälkeen liimattiin peikoille silmät, kädet sekä hiukset paikoilleen. Saipa toinen peikko parrankin. 

Näitä peikkoja oli toteuttamassa 2- ja 4-vuotiaat. 

Vasemman puoleinen on 2v:n ja oikeanpuoleinen 4v:n taiteilema. (Nyt tästä koneelta katseltuna kuva on aavistuksen valottunut, joten mainitsen erikseen, että oikeanpuoleisella on suu piirretty punaisella maalilla :) )

Mökkipäivä kolmen lapsen kanssa

Olin eilen lasten kanssa neljästään, joten ajattelin suunnata mökille, kun sääkin suosi. Vähän mietin, että mitäköhän tulee, kun kolmen vahdittavan kanssa rantaan lähtee ja ruokaa pitäisi tehdä ja vessassakin käydä. Mutta koska nuorin etenee vielä varsin verkaisesti ja kahdella vanhemmalla on jossain määrin tolkku mukana menossa, me lähdimme. Mukaan otin maukkaiden eväiden lisäksi aimo annoksen rentoa fiilistä ja laitoin nipotusvaihteen aavistuksen normaalia pienemmäksi. Tarkoitus oli viettää hauska päivä yhdessä.

Meillä varsinkin Eepu on todella hurja vesipeto ja niin myös eilen. Saunan laitoin tulille heti, kun menimme ja kyllähän tuo neiti ravasi saunan ja rannan väliä ihan kiitettävästi. Välillä puki sen verran päälle, että kävi syömässä! Oli ihanaa nähdä toisen nauttivan vedestä. Meillä on tytöillä sellaiset jonkin verran kelluttavat uimapuvut. Tällaisen turvin Eepu uskaltaa uida syvälläkin ja hyppiä laiturilta. Menoa, meininkiä ja aitoa riemua!

Meillä on mökillä yleensä aina grillattavaa ruokaa mukana eikä eilinen päivä ollut poikkeus. Grillasin itse ensimmäistä kertaa nektariinia halloumin seuraksi ja sopi hyvin. Makkaroina oli tällä kertaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa bongaamiani täysin lisäaineettomia makkaroita. 

Täysin lisäaineettomina syötiin tavallisen tyylistä makkaraa sekä bratwurstia. Itse pidän niiden mausteikkuudesta ja makuisuudesta. Nelivuotiaan mielestä oli vähän liian tulista (lue: pippurista). Itsekin oletin tuon perusmakkaran olevan neutraalimpaa, mutta kuten jo mainitsin, omaan makuuni se sopi oikein hyvin myös mausteisempana.

Mökillä tiskaus hoituu modernisti käsipelillä. Lueskelin päiväkahvilla juttua aikuisten värityskirjasta ja siinä todettiin sen olevan mitä parhainta stressinpoistoa, kun saa tehdä yksinkertaista liikettä käsillä ja samalla ajatukset saavat liidellä. Alkoi naurattaa tuossa tiskatessa, kun yksinkertaista liikettä teen käsillä, näen heti kätteni jäljen ja tulihan siinä ajatus jos toinenkin pyöräytettyä. Kävi sitten mielessä, että ollaanko me nykyään niin stressaantuneita, koska me ollaan ulkoistettu nämä päätä nollaavat askareet erinäisille koneille? 

Tällänen ällötys säikäytti tiskipaikalla... mä kavahdan näitä, varsinkin jos tulevat liian liki!

 Mietiskelin tuossa tiskatessani muunmuassa, että miten ihmeessä mökkeily lasten kanssa voisi olla rentouttavaa. Olin jo tuossa kohtaa ehtinyt ärähtää useampaan otteeseen (syystä, tosin) ja tuntui, että olin koko ajan joko laittamassa ruokaa, vaihtamassa vaippaa tai imettämässä vauvaa. Niin ja vahdin toki myös uivaa esikoista. Sitten siinä ajatusta pyöritellessäni ymmärsin, että se oma rauhallinen hengähdys tulee (mökilläkin) lasten mentyä nukkumaan. Silloin on mahdollisuus istahtaa terassille tai vaikka saunan lauteille, katsella järvelle ja antaa ajatusten virrata.

Nyt ei ollut mahdollisuutta istahtaa lauteille. Olin Teen kanssa terassilla tyttöjen ollessa lauteilla. Ei olisi yhtälö toteutunut, jos olisi ollut neljä saunassa, sillä yhden halutessa uimaan, toinen haluaa jatkaa saunomista, kolmas menisi mieluiten päiväunille (eikä tämä osaa istua tai pysty olemaan saunassa ilman neljännen kokoaikaista huomiota) ja neljäs noh... menettäisi varmaan hermonsa kun ei vaan saa hommaa hanskattua ilman, että joku itkuraivaroisi.

Kaikesta härdellistä huolimatta oli kiva päivä. Syötiin kahvin kanssa herkkuja, lapset leikkivät nätisti, saatiin ruokailut pelittämään (paitsi Teen soseet, joista oli tänään taukopäivä ja mentiin maidolla, koska helppoa) ja kaikilla oli suurimmaksi osaksi hyvä fiilis. Kyllä mä silti mieluusti sinne seuraavalla kerralla sen toisen aikuisen otan mukaan. Silloin kaikilla on varmasti vielä mukavampaa!

Tästä kesäisestä järvimaisemasta ei vaan voi saada tarpeekseen. Nautin kympillä!!

Elokuuta 2015

On se Suomen kesä onneksi vähän esittäytynyt tänäkin vuonna. Lähinnä meinasi lasten puolesta surettaa, kun ei oikein uimareissuille päästy. Nyt ollaan käyty muutamaan otteeseen uimassa ja jos nuo lämpimät säät vielä jaksaa meitä helliä, tullaan käymään jatkossakin. 

Ollaan nautittu mökkirannasta ja seesteisestä meiningistä. Mulle suomalainen järvimaisema on eräänlainen rakkausmaisema. Siellä mun sielu lepää.

'

Lasten kanssa on tullut bongailtua erilaisia ötököitä. Tämä häntäpuoli liskomamma tuli vastaan kylätiellä. Meidän kissa sen hätisti liikkeelle, mutta en tiedä miksei kissa sitä napannut, seurasi ainoastaan. Hyvä niin. Kummastutti vain. Vauvaliskoja tuolla näytti olevan mahassa. Onneksi kissa jätti rauhaan :)

Sitten eräänä päivänä pihalta löytyi kuollut räkättirastas, jota oli tuhoamassa neljä sellaista oranssimustaa turkkiloa. Huomattiin, että koppikset oli kaivaneet linnun alta maata. Googlailun jälkeen selvisi, että kyseessä on haudankaivaja kovakuoriainen eli ne kaivaa ötökän maan sisään ja sitten sinne ötökän alle tekevät käytävän, jonka perälle munivat munansa. Aika jännää, että pääsi moista seuraamaan :) 

Kesä ei ole kesä ilman kukkaseppelettä <3

Leppis ja kaveri tulivat vastaan kasvimaalla. Leppiksellä ilmeisesti joku kehitysvaihe vielä päällä, kun tuo kuori ei mene taakse asti...

Metsät on täynnä mustikkaa - Suomen omaa superfoodia!

Puolukkaa näyttäisi myös tulevan hyvin tänä vuonna. Saadaan näillä näkymin vispipuuroa talvella. Sitten kun vielä jaksaisi poimia nuo talteen ;)

Kun meillä syödään uutta perunaa, se on todellakin uutta perunaa!