torstai 15. lokakuuta 2015

Lapset ja kotityöt

Itse olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tehdä kotona kotitöitä, eikä se ole vain äitin tai vanhempien juttu. Olen ottanut lapset mukaan erilaisiin hommiin ikätasoon sopivasti. Toki lapsen luonne määrittää iän lisäksi, että mitä pystyy tekemään. Täytyy kyllä myöntää, että joskus "äiti tekee ite, että tulee nopeesti tehtyä", mutta usein lapset pääsevät tekemään osansa.  Äitin auttaminen on heistä vielä tosi hauskaa, niin se tulee vähän kuin leikin kautta.Oman huoneen siivoaminen on vissiin se vastenmielisin juttu.


Meillä nelivuotias auttaa:
- viikkaamaan pyykkiä. Laitan hänelle pieneen koriin hänen ja sisarensa alushousut ja ne hän osaa hienosti taitella sekä viedä kaappiin. Samoin muut viikatut vaatteensa hän osaa viedä hyllyyn.
- tyhjentämään tiskikonetta. Aterimet hän laittaa itse. Aikuiset laittaa leipäveitset ym. isoteräiset. Lautaset ja lasit hän pinoaa pöydälle, jos aikuinen ei ole kaapin luona nostelemassa.
- pyyhkimään pölyjä.
- täyttämään tiskikonetta.
- täyttämään pesukonetta. Sitä mukaa, kun kasaan pyykkiä värien mukaan pinoihin, hän osaa laittaa sovitun pinon vaatteita koneeseen.

Kaksivuotias auttaa:
- viemään sukat omalle paikalleen.
- laittamaan aterimet astianpesukoneesta lokerikkoon.
- täyttämään pyykkikonetta.
- pyyhkimään pölyjä.


Ja tosiaan oma huone siivotaan joka ilta ja ulkovaatteet laitetaan naulakkoon ulkoa tullessa. Yllättävän usein jälkimmäinen muistetaan ilman eri pyyntöä.

Ruuanlaitossakin avustetaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Varsinkin salaatin repiminen on molemmista hauskaa ja nelivuotias tykkää kuulottaa sipulia.

Ei kommentteja: