Tänään lähtiessäni neuvolaan sain taas kokea miltä tuntuu omistaa Saksan maalle tehty auto... Toisin sanoen auto ei käynnistynyt enkä päässyt lataamaan akkua, kun takakontti oli jäätynyt kiinni. Akku sijaitsee tuossa siis takakontissa. Tällä mahalla ei myöskään lähetty takapenkkien kautta takakonttiin mönkimään. Webasto toimi kyllä, mutta yrittäessäni käynnistää, auto vain köhisi ja jätti käynnistymättä. Ei auttanut kuin soittaa taksi.
Neuvolassa kaikki oli kunnossa. Varsinainen neuvolatätini oli tänään poissa, joten tuuraamassa oli terveydenhoitaja, joka oli myös ihan ensimmäisessä neuvolatapaamisessani puolisen vuotta sitten.
Neuvolan jälkeen menin kaupungille ajatuksissa ostaa pitkään to do -listalla olleet imetysrintsikat ja hoitoalusta. Rintsikat löytyivät Lindexiltä ja piti muutamat sovittaa ennen sopivien löytymistä. Lopulta mukaan lähti ne, joista olin ensimmäisiä kokoja (pieneksi osottautuneita) mukaan napatessani ajatellut, että nuo sopisivat laskuvarjoksi. Olen nyt siis laskuvarjon onnellinen omistaja. Mielenkiinnolla odotan mikä tandemlaskuvarjo pitää ostaa synnytyksen jälkeen... Hoitoalusta löytyi myös; Citymarketista Pikku-Piian semmoinen harmaa, jota olin Prismassa aikanaan katsellut, mutta kun menin ostamaan, se kuosi oli loppunut. En halunnut mitään nalleja tai värikästä kuviota. Tuo on kiva. Harmaa, jossa on jänniä ympyröitä. Tästä linkistä löytyy tuo hoitoalusta. Se on tuossa lisäkuvassa (2/2) se alimmainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti