Ajattelin listata tähän asioita, joita haluaisin alkaneelta vuodelta 2011. Osa pinnallista, osa vähemmän.
1.Oppia olemaan äiti. Se on varmaan se isoin haaste. En tiedä mitä se tuo tullessaan. Olen avoimin mielin ja päättänyt selvitä maalaisjärjellä.
2. Auttaa miestäni mahdollisessa kylpyhuoneremontissa ensi kesänä. Meidän talo on 60-luvulla rakennettu ja kylppäri on vielä alkuperäisessä kunnossa. Se pitäisi uudistaa, kun nykyisen tapetin (!) alle on mennyt kosteutta. Onneksi vastassa on betoniseinä, joten varsinaista isompaa vahinkoa ei ole odotettavissa.
3. Oppia neulomaan erilaisia kuvioita. Voisin vaikka aloittaa peruspalmikolla.
4. Pystyä elämään niin, että voisin olla kotona lapsen kanssa sen verran aikaa kuin itse haluan. Eli siis, että rahaa jäisi säästöön. Helpommin sanottu kuin tehty.
5. Toivon pääseväni vanhoihin mittoihini suht nopeasti vauvan syntymän jälkeen. Tällä hetkellä tunnen itseni norsuksi. Varsinkin öisin, kun pitäisi kääntyä kyljeltä toiselle. Olen kuitenkin itselleni armollinen, kyllä ne lähtee, kun en kuitenkaan ole liikaa herkutellut saati syönyt kahden edestä.
6. Haluaisin, että kotona jokaiselle tavaralle olisi oma paikka. Minulla on huono tapa jättää tavaroita lojumaan. Saan kuulla siitä ajoittain. Tykkään laatikoista, joihin voi piilottaa epämääräisiä tavaroita. Näin ne eivät ole kenenkään tiellä.
7. Haluan mahdollisimman pian koirani kanssa agilitykentälle ja kilpailemaan. En ole liitoskipujen takia voinut kunnolla treenata puoleen vuoteen ja sekös syö naista. Voin uskoa, että koirani on ihan tulessa, kun pääsee taas radalle. Nautimme molemmat lajista.
8. Yritän laatia viikoksi ruokalistan etukäteen ja käydä sen mukaan kaupassa. Tämä auttanee myös kohdan 4. toteutumiseen. Olen kokeillut tätä ajoittain ja se kyllä toimii. Pitäisi vaan ottaa tavaksi.
9. Pyrin käyttämään pakastimesta sinne säilöttyjä marjoja ja sieniä. Olen kova säilöjä, mutta unohdan käyttää niitä. Miten ihania rahkoja ja kiisseleitä marjoista saisikaan. Mansikkahillo on loppu. Voisi vaikka aloittaa sillä, että muutaman niistä kymmenistä mansikkarasiallisista keittäisi hilloksi.
10. Haluan olla miehelleni hyvä vaimo ja kavereilleni kaveri. En halua liiaksi äidittyä. Tiedättekö heidät, jotka unohtavat parisuhteen ja ystävät vauvan jälkeen. En halua, että unohdan kysyä mieheni päivästä ja kerron itse ummetjalammet siitä millaiset vaipan sisällöt vauvalla on ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti