Tänään tuli pestyä pyykkiä pari koneellista ja koska yksi koneellinen sisälsi pelkkiä sideharsorättejä, niin pääsi samalla putsaamaan pesukoneenkin 90 asteen pesulla. Kävin päiväkahvilla kaverin kanssa kirpparilla. Meillä on yhteinen pöytä, niin ensin siistittiin pöytää, sitten juotiin kahvit ja mentiin uudestaan siistimään pöytä. Aika nopeasti siitä tulee sotkuisen näköinen. Ostin myös kivoja vaatteita vauvalle, mutta siivottiin illalla niin ahkerasti, että se pussi tuli laitettua johonkin tosi hyvään jemmaan. Pitänee ottaa kuvat vaatteista sitten, kun pussi kävelee jostain vastaan :)
Kävin myös tupperikutsuilla naapurissa. Tuli tilattua kombismart rasia. Se vaikutti hyvältä ajatellen esimerkiksi ensi kesän retkiä tai vastaavia. Sinne pitäisi saada hyvin eväitä mahtumaan ja on siellä se kylmävaraajakin, ettei heti leivät säikähdä lämpöä. Olisin halunnut ostaa myös sellaisia tilansäästäjiä, mutta pitää jotain jättää ensi kertaankin. Ne tosin olisivat olleet tarjouksessa...
Kutsujen jälkeen piti tehdä miekkoselle vohveleita, kun hän niitä toivoi. Ja eihän vaimo voinut muuta kuin toteuttaa toiveen, kun niin kauniisti pyydettiin :)
Kohta voisi mennä saunaan. Meillä on puilla lämmitettävä sauna ja siellä tulee käytyä lähes joka ilta.
Rakastan saunaa ylikaiken!
Mikään ei ole mukavampaa kuin istua hetki lauteilla miekkosen kanssa ja jutella mitä mieleen tulee.
Lopuksi loppukevennys: vietiin kuusi pois eilen. Tuossa on vain kuusen alta löytyneet neulaset.
Toinen mokoma oli käytävällä.
Vaikka kuinka imuroin, niitä neulasia löytyy vieläkin.
Löytyy varmaan vielä juhannuksenakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti