Kävimme eilen neuvolassa Lyytin kanssa. Ikää 2,5 viikkoa.
Mitat olivat:
Pituus: 52cm
Paino: 3650g
Pää: 36,6cm
Meillä oli nyt sijainen neuvolatätinä. Hän kirjoitti seuraavaa:
Suloinen ja virkeä tyttövauva! D-vitamiini aloitettu. Paino upeasti nousee täysimetyksellä. Syöntiväli 3-4h välein. Yöllä herää kahdesti. Napa parantunut, vähän kellertävää eritettä, tarv. septidin. Muutoin vesipesu+kuivaus. Heijasteet näkyvillä, nenän vatsamakuulla avaa.
Toi viimeinen lause on aika mielenkiintoinen. Enpä ole ennen huomannut, että tuommoista nenän avaamista missään tutkittaisiin.
Sijainen oli mukava. Tuli höpöteltyä lähes tunnin verran siellä :D
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Vasemman hauiksen kasvatusta ja pottaopetusta Titi Nallelle
Aika kulkee nyt jotenkin luvattoman nopeasti, kun on mies isyysvapaalla ja kaksi tyttöä päiviä ilostuttamassa. Vielä suuremman vaihteen ajankulku saa niinä päivinä, kun lapsoset nukkuvat päikkärit eriaikaan.
Pääasiassa vauvan kanssa on mennyt mukavasti - eihän se muuta vielä tee kuin syö ja nukkuu. Tosin nyt eilen ja tänään hän on ollut hyvin itkuinen. Mietin ensin, että näinköhän ne d-vitamiinit... Sitten tajusin, että tämä rouva oli oikein hyvällä ruokahalulla kiskonut kaalilaatikkoa eilen iltaruuaksi ja tänään sitten lounaaksi. Epic fail! No jospa pirpana nyt sitten huomenna olisi jo pirtsakka itsensä, kun mama vetää lounaaksi lihamureketta ja muussia :D
Viime yö oli aika mielenkiintoinen. Tähän mennessä yleensä yöt menevät parilla syötöllä. Eilen noiden mahavaivojen vuoksi valvottiin ensin 1:30 asti, ennen kuin kävimme nukkumaan. Ajattelin, että nyt sitten nukutaan ainakin se muutaman tunnin pätkä... Hah, herätys oli puoli neljältä... Thanks hey! Ja sen jälkeen sitten puol seiskalta... Thanks again! No tänään sitten kiitos ton mun lounaan, ollaan lasta sylitetty koko ajan. Mulla on varmaan toi vasen hauis tuplannut kokonsa päivässä. Ehkä pienesti liiottelen, mutta vain pienesti. Hermoa on kiristänyt tänään ihan huolella, kun ei ole hetkeä saanut rauhassa olla. Joko on pieni sylissä itkua vääntäen tai sitten Miekkosen sylissä itkua vääntäen. Ja eikä tarvitse kenenkään moralisoida, että olkaa onnellisia, että on se pieni sylissä. Tottakai ollaan. Mutta silti nyt ärsyttää ja mä siitä tässä omassa blogissa kirjotan. Mut se fiilis, kun se pirpana sitten lopulta nukahtaa siihen syliin, väläyttelee refleksihymyjään ja inisee kuin marsunpoikanen... se on semmonen fiilis, että eipä sitä oikein voi sanoin kuvata. Nyt hän siis tuolla sängyssään nukkuu ja pitää itsekin suunnata omaan petiin asap. Piti vaan tulla tänne päivittämään, kun taas tovi edellisestä oli.
Esikoinen on nyt muutamana päivänä ottanut "sisäsiisteydessä" takapakkia. Se tosin oli odotettavissa. Tänään oli taas hieman valoa tunnelin päässä, kun hän ihan itse meni useamman kerran vessaan. Joskus toimii, että otetaan lukemista mukaan. Joskus toimii, että mennään jollekin lelulle opettamaan miten potalla ollaan. Joskus toimii, ei siis mikään. Joskus kysyessä vessahädästä, sanotaan ei oo. Seuraavassa hetkessä saa äiti todeta, että näköjään oli... Kuitenkin hyvällä mallilla noin yleisesti ottaen. Ollaan nyt sitten yritetty Eepun kuullen puhella muille, kuinka hän osaa käydä potalla ja samoin puhellaan vauvalle, että "joskus sitten sinäkin osaat käydä yhtä hienosti potalla kuin Eepu". Ehkä nuo puheet toimivat... katsotaan. Pyykin lisääntyminen minua ei haittaa. Kukaan ei opi hetkessä ja meillä on kaikki aika. Toki se meitä vanhempia välillä ärsyttää, kun pitää useamman kerran peräkkäin vaihtaa toiselle vaatetta, vaikka juuri on puhuttu mihin se hätä pitikään tehdä (potta). Tällä hetkellä yritämme ymmärtää pientä hämmentynyttä mieltä. Ei ole varmasti helppo käsittää, miksi hän ei saisi tehdä vaippaan ja siskolle kehutaan, kun vaippaan jotakin tulee...
Olipa vähän valivalipostaus, mutta väsynyt mieli jy nou... Nyt sinne unille! Esikoisella on huomisaamuna kerho ja mulla on siis pienet tsäänssit, että vauva nukkuu silloin ja minä nukun myös. Mies vie kerhoon, vielä kun kotona on.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Synnytyskertomus
Varoituksena, seuraava teksti sisältää materiaalia, joka saattaa heikottaa herkimpiä. Ja koska kyse on synnytyksestä, niin tiedätte varmaan mitä tarkoitan...
3.4. kävin neuvolassa, kun viikkoja oli 41+1. Tarkoitus oli rutiinitarkastuksen lisäksi sopia aika yliaikaiskontrolliin sairaalalle. Mainitsin terkalle viikonloppuna koholla olleista paineista ja koska proteiini oli plussalla, terkka päätti samantien soittaa sairaalaan. Hän myös ihmetteli, miksi minua ei oltu otettu sairaalalle tsekkiin jo viikonloppuna. Kuulemma ruuhka ei ole riittävä syy, kun nuo on kuitenkin niitä raskausmyrkytysoireita. Mulla oli siis lisänä päänsärky ja ajoittain silmissä näkyvät "tähdet". Sairaalalta sitten pyysivät laittaa päivystyslähetteellä siihen ya-kontrolliin. Kävin kotona sanomassa serkulleni ja tyttärelleni, että lähden sairaalalla käymään. Söin kotona, kun en tiennyt yhtään kauanko sairaalalla menee. Mullahan oli niitä supistuksia ollut aina silloin tällöin ihan napakoitakin. Mutta ne oli yksittäisiä eikä lainkaan säännöllisiä. Monesti alkoivat illalla ja hiipuivat yötä kohden.
Ensin kävin taas vessassa antamassa näytteen purkkiin ja tämän jälkeen kävin makoilemassa käyrällä eli se tarkottaa sitä, että mahan ympärille kiinnitettiin semmoiset kuminauhat ja niihin anturit, jotka mittaavat vauvan sydämensykettä ja mahdollisia supistuksia. Sitten pitikin hetki odotella, kun lääkäri oli ruokiksella... no yli tunnin vartuin!! Lääkäri teki astetta kovakouraisemman tutkimuksen, jossa samalla totesi, että kohdun kaula oli lyhentynyt siitä raskauden aikaisesta 3cm jonkun verran, mutta ei tarpeeksi, että olisi kalvot voitu puhkaista. Mä sain tässä kohdassa hervottoman itkunaurun, kun en ollut yhtään varautunut, että olisin tuolle matkalle jäänyt synnyttämään. Sovittiin, että koska synnärillä oli edelleen täyttä tarkkailuhuoneita myöden, niin ei aleta vielä tableteilla käynnistää. Päätettiin, että 4.4. aamulla käynnistetään, jos ei ala itsekseen illalla/yöllä. Usein tuo astetta rajumpi sisätutkimus saa synnytykseen vauhtia. Niin mulla kävi esikoisenkin kohdalla.
No niinhän siinä kävi, että puoli seiskan aikaan illalla alkoi vähän säännöllisempi supistelu ja aika kivuliaskin. Kivut yltyi yötä kohden. Panadolista ei ollut apua ja kaurapussi toimi loppuvaiheessa vain, jos oli lähes tulikuuma. Soittelin synnärille, että mitä jos tulisin vähän aikaisemmin kuin aamulla. Ajatus oli mennä siksi, että mulla oli niin kovat kivut etten olisi kotona saanut nukutuksi ja aamulla olisi käynnistys kaikesta huolimatta. Oli siis pieni pelko, että jos kipuilisin koko yön kotona, en jaksaisi sitten enää seuraavan päivän rumbaa. Mentiin puolenyön jälkeen synnärille. Koska siis eihän sinne voinut aiemmin mennä, kun ois pitänyt maksaa yksi ylimääräinen vuorokausi... Tsekattiin tilanne ja kohdun kaula oli taas lyhentynyt ja oli nyt vajaa 2cm ja muuten oli sen parisen senttiä auki. Kätilö sanoi, että jos yöllä ei ala itsekseen tapahtua, niin nyt on sen verran paikat antaneet periksi, että saadaan puhkastua kalvot eikä tartte tablettikäynnistystä. Mua vähän oli ärsyttänyt ajatus tablettikäynnistyksestä, kun ne on kuulemani mukaan aina rankempia, kun keho ei itse ole täysillä mukana. Päästiin jo saliin, kun löytyi tyhjänä semmonen, jossa oli parisänky. Miekkonen pääsi myös nukkumaan, kun kotiin ei kannattanut mennä, jos alkaisikin tapahtua. Sain kipupiikin enkä enää tuntenut supistuskipua. Sain jopa lepäiltyä.
Aamulla aloin taas tuntemaan supistukset, mutta samantien, kun miekkonen lähti kotiin katsomaan Eepua, supparit loppuivat. Ai hitto, että turhautti!! No sitten klo 09:.00 tuli lääkäri, joka oli sitä mieltä, että ei aleta odottelemaan supistuksia vaan puhkastaan kalvot (09:20). Sen jälkeen meni taas ihan pirun kauan, että ne supistukset alkoi. Tai noh, tuli paria supistusta puoleen tuntiin, mutta eipä se mieltä lämmittänyt. 11:20 alkoi oikeasti kipeät supistukset, mutta en edes pyytänyt ilokaasua vaan pystyin keinuttelemalla ja tanssimalla lievittämään kivun siedettäväksi. Kaikesta huolimatta supistusväli pysyi 8 minuutissa, joten kahden maissa päätettiin aloittaa oksitosiinitipalla supistusten vauhdittaminen. Esikoisen kohdalla sain myös oksitosiinia, kun vedet meni eikä supistukset olleet tarpeeksi tehokkaita. Silloin en saanut epiduraalia tarpeeksi nopeasti ja olin ihan sekaisin; itkin ja tärisin ja olin ihan paniikissa. Aika pelottava fiilis oli. Luulin silloin, että se johtui siitä, että en saanut sitä epiduraalia ja kivut ehtivät yltyä pahoiksi. Noh, nyt selvisi, että minulle tuon paniikkiolon aiheutti tuo ystävämme oksitosiini. Samantien, kun tippa oli laitettu, kivut kapusi potenssiin sata ja aloin taas itkeä ja täristä ihan yhtäkkiä. Olin onneksi kätilöille jo painottanut, että saatan haluta sen epiduraalin ihan älynopeesti. Minulle oli tarjottu vaihtoehtoa, että ensin puudute ja sitten tippa. Olin halunnut kokeilla ensin ilokaasulla, mutta siitä ei ollut enää tässä vaiheessa apua. Plus että supistuksia mittaava anturi antoi hassuja lukemia enkä pystynyt ruudulta seuraamaan supistuksen tuloa. Ruudulla olevan luvun pitäisi lähteä nousuun, kun supistus tulee ja kun tämän nousun huomaa, pitää alkaa sitä ilokaasua ottaa, että sen kivun kärjen saa katkaistua. No mulla näytti kyllä kun supistus alkaa, mutta pahimman kivun aikaan luku oli jo takaisin normaalissa.
Kätilön kanssa jälkikäteen puhuimme, että jos joskus kolmatta kertaa olen synnyttämässä ja pitää oksitosiinilla vauhdittaa, otan ensin epiduraalin ja sitten vasta laitetaan tippa. Tällä kertaa onneksi sain epiduraalin ihan vajaassa 5 minuutissa. Ja voi mikä taivas aukesikaan :) Kolme tosi kipeetä supistusta tuli vielä ja sitten helpotti. Sain nukuttua, luettua lehteä, jne. Ainoa hassufiilis oli, että se aine pisti kutittamaan, mut ei onneksi pahasti :D Kätilö kävi vähän väliä kyselemässä, että tuntuuko ponnistuksen tarvetta. Hän vertasi siihen, että tuntuuko että onko isompi vessahätä... No ei tuntunut. Sitten jossain vaiheessa ymmärsin sanoa, että pienempi vessahätä kyllä on, että kohta halkee rakko. Tämä kätilö oli vielä harjoittelija, joten hän kävi kysymässä lupaa vessareissulle toiselta kätilöltä. No ei tullut lupaa, kun supistuksia tuli minuutin välein. Kello oli jotain vähän vaille neljä ja epiduraalin teho oli vähän alkanut heiketä, mutta en mä vieläkään kipeästi supistuksia tuntenut. Yritettiin hoitaa tuo vessatarve alusastialla, mutta mä mitään sellasta pystynyt käyttää. Ei pysty ei kykene. Sitten tää kätilö päätti tsekata tilanteen ihan vaan todetakseen, että paikat täysin auki, rouva on hyvä ja saa alkaa ponnistaa...
Eepun kohdalla ponnistusvaihe meni sumussa, kun olin itkutärissyt tunnin verran kivuissani. En siis tiennyt yhtään, että miten sitä sit rupeis ponnistamaan. Tai kyllä mä asennon tiesin, puoli-istuvassa asennossa se Eepukin oli hyvin syntynyt. Mutta siis et miten siihen asentoon sais ittensä ni se oli homma toinen. Onneks ne kätilöt jeesas :D Enpä ollut ekasta synnytyksestä muistanut edes mitään venymiskipuja tai muita... nyt olin vähän enemmän tolkuissani, niin kyllä tunsin kaikki. Epiduraalikin näppärästi lopetteli vaikutusta. Ei se mikään mukava fiilis ollut, mutta eipä tarvinut mitään leikkelyitä tehdä minnekään. Muutama tikki, kun vähän repesi. Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että nopeammin parantui nuo haavat kuin ekan synnytyksen epparihaava. Ponnistusvaihe kesti 6min ja kokonaisuudessaan synnytys kesti säännöllisistä suppareista syntymään about 5h.
3.4. kävin neuvolassa, kun viikkoja oli 41+1. Tarkoitus oli rutiinitarkastuksen lisäksi sopia aika yliaikaiskontrolliin sairaalalle. Mainitsin terkalle viikonloppuna koholla olleista paineista ja koska proteiini oli plussalla, terkka päätti samantien soittaa sairaalaan. Hän myös ihmetteli, miksi minua ei oltu otettu sairaalalle tsekkiin jo viikonloppuna. Kuulemma ruuhka ei ole riittävä syy, kun nuo on kuitenkin niitä raskausmyrkytysoireita. Mulla oli siis lisänä päänsärky ja ajoittain silmissä näkyvät "tähdet". Sairaalalta sitten pyysivät laittaa päivystyslähetteellä siihen ya-kontrolliin. Kävin kotona sanomassa serkulleni ja tyttärelleni, että lähden sairaalalla käymään. Söin kotona, kun en tiennyt yhtään kauanko sairaalalla menee. Mullahan oli niitä supistuksia ollut aina silloin tällöin ihan napakoitakin. Mutta ne oli yksittäisiä eikä lainkaan säännöllisiä. Monesti alkoivat illalla ja hiipuivat yötä kohden.
Ensin kävin taas vessassa antamassa näytteen purkkiin ja tämän jälkeen kävin makoilemassa käyrällä eli se tarkottaa sitä, että mahan ympärille kiinnitettiin semmoiset kuminauhat ja niihin anturit, jotka mittaavat vauvan sydämensykettä ja mahdollisia supistuksia. Sitten pitikin hetki odotella, kun lääkäri oli ruokiksella... no yli tunnin vartuin!! Lääkäri teki astetta kovakouraisemman tutkimuksen, jossa samalla totesi, että kohdun kaula oli lyhentynyt siitä raskauden aikaisesta 3cm jonkun verran, mutta ei tarpeeksi, että olisi kalvot voitu puhkaista. Mä sain tässä kohdassa hervottoman itkunaurun, kun en ollut yhtään varautunut, että olisin tuolle matkalle jäänyt synnyttämään. Sovittiin, että koska synnärillä oli edelleen täyttä tarkkailuhuoneita myöden, niin ei aleta vielä tableteilla käynnistää. Päätettiin, että 4.4. aamulla käynnistetään, jos ei ala itsekseen illalla/yöllä. Usein tuo astetta rajumpi sisätutkimus saa synnytykseen vauhtia. Niin mulla kävi esikoisenkin kohdalla.
No niinhän siinä kävi, että puoli seiskan aikaan illalla alkoi vähän säännöllisempi supistelu ja aika kivuliaskin. Kivut yltyi yötä kohden. Panadolista ei ollut apua ja kaurapussi toimi loppuvaiheessa vain, jos oli lähes tulikuuma. Soittelin synnärille, että mitä jos tulisin vähän aikaisemmin kuin aamulla. Ajatus oli mennä siksi, että mulla oli niin kovat kivut etten olisi kotona saanut nukutuksi ja aamulla olisi käynnistys kaikesta huolimatta. Oli siis pieni pelko, että jos kipuilisin koko yön kotona, en jaksaisi sitten enää seuraavan päivän rumbaa. Mentiin puolenyön jälkeen synnärille. Koska siis eihän sinne voinut aiemmin mennä, kun ois pitänyt maksaa yksi ylimääräinen vuorokausi... Tsekattiin tilanne ja kohdun kaula oli taas lyhentynyt ja oli nyt vajaa 2cm ja muuten oli sen parisen senttiä auki. Kätilö sanoi, että jos yöllä ei ala itsekseen tapahtua, niin nyt on sen verran paikat antaneet periksi, että saadaan puhkastua kalvot eikä tartte tablettikäynnistystä. Mua vähän oli ärsyttänyt ajatus tablettikäynnistyksestä, kun ne on kuulemani mukaan aina rankempia, kun keho ei itse ole täysillä mukana. Päästiin jo saliin, kun löytyi tyhjänä semmonen, jossa oli parisänky. Miekkonen pääsi myös nukkumaan, kun kotiin ei kannattanut mennä, jos alkaisikin tapahtua. Sain kipupiikin enkä enää tuntenut supistuskipua. Sain jopa lepäiltyä.
Aamulla aloin taas tuntemaan supistukset, mutta samantien, kun miekkonen lähti kotiin katsomaan Eepua, supparit loppuivat. Ai hitto, että turhautti!! No sitten klo 09:.00 tuli lääkäri, joka oli sitä mieltä, että ei aleta odottelemaan supistuksia vaan puhkastaan kalvot (09:20). Sen jälkeen meni taas ihan pirun kauan, että ne supistukset alkoi. Tai noh, tuli paria supistusta puoleen tuntiin, mutta eipä se mieltä lämmittänyt. 11:20 alkoi oikeasti kipeät supistukset, mutta en edes pyytänyt ilokaasua vaan pystyin keinuttelemalla ja tanssimalla lievittämään kivun siedettäväksi. Kaikesta huolimatta supistusväli pysyi 8 minuutissa, joten kahden maissa päätettiin aloittaa oksitosiinitipalla supistusten vauhdittaminen. Esikoisen kohdalla sain myös oksitosiinia, kun vedet meni eikä supistukset olleet tarpeeksi tehokkaita. Silloin en saanut epiduraalia tarpeeksi nopeasti ja olin ihan sekaisin; itkin ja tärisin ja olin ihan paniikissa. Aika pelottava fiilis oli. Luulin silloin, että se johtui siitä, että en saanut sitä epiduraalia ja kivut ehtivät yltyä pahoiksi. Noh, nyt selvisi, että minulle tuon paniikkiolon aiheutti tuo ystävämme oksitosiini. Samantien, kun tippa oli laitettu, kivut kapusi potenssiin sata ja aloin taas itkeä ja täristä ihan yhtäkkiä. Olin onneksi kätilöille jo painottanut, että saatan haluta sen epiduraalin ihan älynopeesti. Minulle oli tarjottu vaihtoehtoa, että ensin puudute ja sitten tippa. Olin halunnut kokeilla ensin ilokaasulla, mutta siitä ei ollut enää tässä vaiheessa apua. Plus että supistuksia mittaava anturi antoi hassuja lukemia enkä pystynyt ruudulta seuraamaan supistuksen tuloa. Ruudulla olevan luvun pitäisi lähteä nousuun, kun supistus tulee ja kun tämän nousun huomaa, pitää alkaa sitä ilokaasua ottaa, että sen kivun kärjen saa katkaistua. No mulla näytti kyllä kun supistus alkaa, mutta pahimman kivun aikaan luku oli jo takaisin normaalissa.
Kätilön kanssa jälkikäteen puhuimme, että jos joskus kolmatta kertaa olen synnyttämässä ja pitää oksitosiinilla vauhdittaa, otan ensin epiduraalin ja sitten vasta laitetaan tippa. Tällä kertaa onneksi sain epiduraalin ihan vajaassa 5 minuutissa. Ja voi mikä taivas aukesikaan :) Kolme tosi kipeetä supistusta tuli vielä ja sitten helpotti. Sain nukuttua, luettua lehteä, jne. Ainoa hassufiilis oli, että se aine pisti kutittamaan, mut ei onneksi pahasti :D Kätilö kävi vähän väliä kyselemässä, että tuntuuko ponnistuksen tarvetta. Hän vertasi siihen, että tuntuuko että onko isompi vessahätä... No ei tuntunut. Sitten jossain vaiheessa ymmärsin sanoa, että pienempi vessahätä kyllä on, että kohta halkee rakko. Tämä kätilö oli vielä harjoittelija, joten hän kävi kysymässä lupaa vessareissulle toiselta kätilöltä. No ei tullut lupaa, kun supistuksia tuli minuutin välein. Kello oli jotain vähän vaille neljä ja epiduraalin teho oli vähän alkanut heiketä, mutta en mä vieläkään kipeästi supistuksia tuntenut. Yritettiin hoitaa tuo vessatarve alusastialla, mutta mä mitään sellasta pystynyt käyttää. Ei pysty ei kykene. Sitten tää kätilö päätti tsekata tilanteen ihan vaan todetakseen, että paikat täysin auki, rouva on hyvä ja saa alkaa ponnistaa...
Eepun kohdalla ponnistusvaihe meni sumussa, kun olin itkutärissyt tunnin verran kivuissani. En siis tiennyt yhtään, että miten sitä sit rupeis ponnistamaan. Tai kyllä mä asennon tiesin, puoli-istuvassa asennossa se Eepukin oli hyvin syntynyt. Mutta siis et miten siihen asentoon sais ittensä ni se oli homma toinen. Onneks ne kätilöt jeesas :D Enpä ollut ekasta synnytyksestä muistanut edes mitään venymiskipuja tai muita... nyt olin vähän enemmän tolkuissani, niin kyllä tunsin kaikki. Epiduraalikin näppärästi lopetteli vaikutusta. Ei se mikään mukava fiilis ollut, mutta eipä tarvinut mitään leikkelyitä tehdä minnekään. Muutama tikki, kun vähän repesi. Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että nopeammin parantui nuo haavat kuin ekan synnytyksen epparihaava. Ponnistusvaihe kesti 6min ja kokonaisuudessaan synnytys kesti säännöllisistä suppareista syntymään about 5h.
Törkeen hyvä kanapasta
Mun isä tuli eilen käymään meillä pitkästä aikaa ja ajattelin tehdä ruuaksi semmosta sitruunaista kanapastaa. Olin sitä tehnyt kerran aiemmin, mutta silloin sitruunaa tuli liikaa eikä se sitten oikein ollut mun makuun. Nyt laitoin pikkusen vähemmän sitruunaa ja voi vitsit, että tuli hyvää. Tässäpä ohjetta...
SITRUUNAINEN KANAPASTA
600g broilerin maustamattomia suikaleita (tai sitten filettä, jonka viipaloi)
1 isohko sipuli
1 iso valkosipulin kynsi
1 sitruuna
200g maustamatonta tuorejuustoa
2,5dl ruokakermaa
100g grana padano -juustoraastetta
n. 1tl mustapippurirouhetta
1 tl chilijauhetta
Ruskistukseen öljyä ja voita
Ota kana huoneenlämpöön n. 30min ennen paistoa. Pilko sipuli ja lisää pannulle, johon on sulatettu reilusti voita öljyn sekaan. Kuori valkosipulin kynsi ja tee siihen pieniä reikiä/viiltoja. Lisää mukaan pannulle. Lisää sipuleiden joukkoon porisemaan myös chilijauhe. Kun sipuli on vähän kuulottunut, lisää mukaan kanasuikaleet ja paista kypsiksi. Paistamisen aikana tee tuorejuustosta ja kermasta tahna. Sekoita tahnaan puolikkaan sitruunan kuori sekä vajaan sitruunan mehu. Säästä sitruunan puolikkaat, koska niistä voi halutessaan lisätä makua vielä myöhemmin. Kun kanat ovat kypsiä, lisää juustokermatahna pannulle. Anna kiehahtaa hetki. Lisää mukaan mustapippurirouhe ja grana padano -juustoraaste. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja sitruunalla. Tarjoa kastike penne-pastan kanssa. Pastan voi myös sekoittaa kastikkeeseen, jotta maku tarttuu myös siihen.
Vauva!
4.4.13 klo 16:16 syntyi meille toinen tytär! Tästä syystä blogi hiljeni vajaaksi pariksi viikoksi. Koko perhe on todella onnellinen uudesta jäsenestä. Myös tuo pieni uhmistaapero, vaikka välillä muuta väittää <3 Strategiset mitat neitosella oli 49cm ja 3224g.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Paineita?
Eipä tullut maalisvauvaa, mutta kevätvauva sitten kumminkin. Edelleen yhdes koos ;)
Viikonloppuna mulla tuli tosi ikävä olo, semmonen nuhjunen. Päätä särki ja väsytti vaan. Sain onneksi naapurista verenpainemittarin lainaan ja alapaineet huiteli pahimmillaan 106 lukemissa. Soittelin synnärille, mutta eihän sinne ketään ylimääräistä haluttu pääsiäispyhinä. Sanoivat vaan, että pitää levätä enkä saa tehdä mitään ylimääräistä. "Saan" syödä, maata, istua sohvalla ja käydä vessassa. Muut saavat ulkoilla ja leikittää esikoista. Nyt ne paineet on tasaantuneet alapaineiden osalta sinne 80-85 tietämille. Sairaalaan pitää mennä vasta, jos ne paineet jämähtää yli 100. Jännä juttu, kun mun terkka sanoi aikanaan, että se 30 pinnaa lähtöpaineeseen on se raja. Mulla se ois 88. Mutta ei ne sairaalaan halunneet, kun ei ollu turvotusta. Päänsärkyä löytyi ja ikävää oloa... mut siihenhän auttaa panadol. Ihmettelin lähinnä, että eivät pyytäneet testaamaan proteiineja. Toisaalta toista kautta kuulin, että tuolla kättärillä oli samaan aikaan sulku päällä, joten eivät vissiin halunneet tarkkailuhuoneita turhaan liata, jos vaikka joku oikeasti synnyttävä tarvitsisi paikkaa. Sulku on siis semmonen, että ko. sairaalaan ei pääse ja pitää lähteä muualle synnyttämään.
Ei oo oikeastaan edelleenkään mitään oloja, jos ei harkkasuppareita lasketa mukaan. Niitä saattaa tulla säännöllisestikin, mutta "no pain, no gain". Odotan nyt sit sitä "salamaa kirkkaalta taivaalta", kun ne synnytykset usein kuulemma sillai käynnistyy ;D Ei oo muuta kärsimättömyyttä, mutta mun äiti on torstaina lähdössä pohjoseen ja ois kiva et syntyis ennen sitä. Muuten ei oo nopeeta hoitajaa tuolle esikoiselle ja voi tuon isukin saliin pääsy viivästyä. Ylihuomenna ois sit neuvola, jossa ilmeisesti varataan aika myös yliaikakontrolliin sairaalalle.
Viikonloppuna mulla tuli tosi ikävä olo, semmonen nuhjunen. Päätä särki ja väsytti vaan. Sain onneksi naapurista verenpainemittarin lainaan ja alapaineet huiteli pahimmillaan 106 lukemissa. Soittelin synnärille, mutta eihän sinne ketään ylimääräistä haluttu pääsiäispyhinä. Sanoivat vaan, että pitää levätä enkä saa tehdä mitään ylimääräistä. "Saan" syödä, maata, istua sohvalla ja käydä vessassa. Muut saavat ulkoilla ja leikittää esikoista. Nyt ne paineet on tasaantuneet alapaineiden osalta sinne 80-85 tietämille. Sairaalaan pitää mennä vasta, jos ne paineet jämähtää yli 100. Jännä juttu, kun mun terkka sanoi aikanaan, että se 30 pinnaa lähtöpaineeseen on se raja. Mulla se ois 88. Mutta ei ne sairaalaan halunneet, kun ei ollu turvotusta. Päänsärkyä löytyi ja ikävää oloa... mut siihenhän auttaa panadol. Ihmettelin lähinnä, että eivät pyytäneet testaamaan proteiineja. Toisaalta toista kautta kuulin, että tuolla kättärillä oli samaan aikaan sulku päällä, joten eivät vissiin halunneet tarkkailuhuoneita turhaan liata, jos vaikka joku oikeasti synnyttävä tarvitsisi paikkaa. Sulku on siis semmonen, että ko. sairaalaan ei pääse ja pitää lähteä muualle synnyttämään.
Ei oo oikeastaan edelleenkään mitään oloja, jos ei harkkasuppareita lasketa mukaan. Niitä saattaa tulla säännöllisestikin, mutta "no pain, no gain". Odotan nyt sit sitä "salamaa kirkkaalta taivaalta", kun ne synnytykset usein kuulemma sillai käynnistyy ;D Ei oo muuta kärsimättömyyttä, mutta mun äiti on torstaina lähdössä pohjoseen ja ois kiva et syntyis ennen sitä. Muuten ei oo nopeeta hoitajaa tuolle esikoiselle ja voi tuon isukin saliin pääsy viivästyä. Ylihuomenna ois sit neuvola, jossa ilmeisesti varataan aika myös yliaikakontrolliin sairaalalle.
Tilaa:
Kommentit (Atom)