Synnytyskertomus

Varoituksena, seuraava teksti sisältää materiaalia, joka saattaa heikottaa herkimpiä. Ja koska kyse on synnytyksestä, niin tiedätte varmaan mitä tarkoitan...

 3.4. kävin neuvolassa, kun viikkoja oli 41+1. Tarkoitus oli rutiinitarkastuksen lisäksi sopia aika yliaikaiskontrolliin sairaalalle. Mainitsin terkalle viikonloppuna koholla olleista paineista ja koska proteiini oli plussalla, terkka päätti samantien soittaa sairaalaan. Hän myös ihmetteli, miksi minua ei oltu otettu sairaalalle tsekkiin jo viikonloppuna. Kuulemma ruuhka ei ole riittävä syy, kun nuo on kuitenkin niitä raskausmyrkytysoireita. Mulla oli siis lisänä päänsärky ja ajoittain silmissä näkyvät "tähdet". Sairaalalta sitten pyysivät laittaa päivystyslähetteellä siihen ya-kontrolliin. Kävin kotona sanomassa serkulleni ja tyttärelleni, että lähden sairaalalla käymään. Söin kotona, kun en tiennyt yhtään kauanko sairaalalla menee. Mullahan oli niitä supistuksia ollut aina silloin tällöin ihan napakoitakin. Mutta ne oli yksittäisiä eikä lainkaan säännöllisiä. Monesti alkoivat illalla ja hiipuivat yötä kohden.

Ensin kävin taas vessassa antamassa näytteen purkkiin ja tämän jälkeen kävin makoilemassa käyrällä eli se tarkottaa sitä, että mahan ympärille kiinnitettiin semmoiset kuminauhat ja niihin anturit, jotka mittaavat vauvan sydämensykettä ja mahdollisia supistuksia. Sitten pitikin hetki odotella, kun lääkäri oli ruokiksella... no yli tunnin vartuin!! Lääkäri teki astetta kovakouraisemman tutkimuksen, jossa samalla totesi, että kohdun kaula oli lyhentynyt siitä raskauden aikaisesta 3cm jonkun verran, mutta ei tarpeeksi, että olisi kalvot voitu puhkaista. Mä sain tässä kohdassa hervottoman itkunaurun, kun en ollut yhtään varautunut, että olisin tuolle matkalle jäänyt synnyttämään. Sovittiin, että koska synnärillä oli edelleen täyttä tarkkailuhuoneita myöden, niin ei aleta vielä tableteilla käynnistää. Päätettiin, että 4.4. aamulla käynnistetään, jos ei ala itsekseen illalla/yöllä. Usein tuo astetta rajumpi sisätutkimus saa synnytykseen vauhtia. Niin mulla kävi esikoisenkin kohdalla.

 No niinhän siinä kävi, että puoli seiskan aikaan illalla alkoi vähän säännöllisempi supistelu ja aika kivuliaskin. Kivut yltyi yötä kohden. Panadolista ei ollut apua ja kaurapussi toimi loppuvaiheessa vain, jos oli lähes tulikuuma. Soittelin synnärille, että mitä jos tulisin vähän aikaisemmin kuin aamulla. Ajatus oli mennä siksi, että mulla oli niin kovat kivut etten olisi kotona saanut nukutuksi ja aamulla olisi käynnistys kaikesta huolimatta. Oli siis pieni pelko, että jos kipuilisin koko yön kotona, en jaksaisi sitten enää seuraavan päivän rumbaa. Mentiin puolenyön jälkeen synnärille. Koska siis eihän sinne voinut aiemmin mennä, kun ois pitänyt maksaa yksi ylimääräinen vuorokausi... Tsekattiin tilanne ja kohdun kaula oli taas lyhentynyt ja oli nyt vajaa 2cm ja muuten oli sen parisen senttiä auki. Kätilö sanoi, että jos yöllä ei ala itsekseen tapahtua, niin nyt on sen verran paikat antaneet periksi, että saadaan puhkastua kalvot eikä tartte tablettikäynnistystä. Mua vähän oli ärsyttänyt ajatus tablettikäynnistyksestä, kun ne on kuulemani mukaan aina rankempia, kun keho ei itse ole täysillä mukana. Päästiin jo saliin, kun löytyi tyhjänä semmonen, jossa oli parisänky. Miekkonen pääsi myös nukkumaan, kun kotiin ei kannattanut mennä, jos alkaisikin tapahtua. Sain kipupiikin enkä enää tuntenut supistuskipua. Sain jopa lepäiltyä.

Aamulla aloin taas tuntemaan supistukset, mutta samantien, kun miekkonen lähti kotiin katsomaan Eepua, supparit loppuivat. Ai hitto, että turhautti!! No sitten klo 09:.00 tuli lääkäri, joka oli sitä mieltä, että ei aleta odottelemaan supistuksia vaan puhkastaan kalvot (09:20). Sen jälkeen meni taas ihan pirun kauan, että ne supistukset alkoi. Tai noh, tuli paria supistusta puoleen tuntiin, mutta eipä se mieltä lämmittänyt. 11:20 alkoi oikeasti kipeät supistukset, mutta en edes pyytänyt ilokaasua vaan pystyin keinuttelemalla ja tanssimalla lievittämään kivun siedettäväksi. Kaikesta huolimatta supistusväli pysyi 8 minuutissa, joten kahden maissa päätettiin aloittaa oksitosiinitipalla supistusten vauhdittaminen. Esikoisen kohdalla sain myös oksitosiinia, kun vedet meni eikä supistukset olleet tarpeeksi tehokkaita. Silloin en saanut epiduraalia tarpeeksi nopeasti ja olin ihan sekaisin; itkin ja tärisin ja olin ihan paniikissa. Aika pelottava fiilis oli. Luulin silloin, että se johtui siitä, että en saanut sitä epiduraalia ja kivut ehtivät yltyä pahoiksi. Noh, nyt selvisi, että minulle tuon paniikkiolon aiheutti tuo ystävämme oksitosiini. Samantien, kun tippa oli laitettu, kivut kapusi potenssiin sata ja aloin taas itkeä ja täristä ihan yhtäkkiä. Olin onneksi kätilöille jo painottanut, että saatan haluta sen epiduraalin ihan älynopeesti. Minulle oli tarjottu vaihtoehtoa, että ensin puudute ja sitten tippa. Olin halunnut kokeilla ensin ilokaasulla, mutta siitä ei ollut enää tässä vaiheessa apua. Plus että supistuksia mittaava anturi antoi hassuja lukemia enkä pystynyt ruudulta seuraamaan supistuksen tuloa. Ruudulla olevan luvun pitäisi lähteä nousuun, kun supistus tulee ja kun tämän nousun huomaa, pitää alkaa sitä ilokaasua ottaa, että sen kivun kärjen saa katkaistua. No mulla näytti kyllä kun supistus alkaa, mutta pahimman kivun aikaan luku oli jo takaisin normaalissa.

Kätilön kanssa jälkikäteen puhuimme, että jos joskus kolmatta kertaa olen synnyttämässä ja pitää oksitosiinilla vauhdittaa, otan ensin epiduraalin ja sitten vasta laitetaan tippa. Tällä kertaa onneksi sain epiduraalin ihan vajaassa 5 minuutissa. Ja voi mikä taivas aukesikaan :) Kolme tosi kipeetä supistusta tuli vielä ja sitten helpotti. Sain nukuttua, luettua lehteä, jne. Ainoa hassufiilis oli, että se aine pisti kutittamaan, mut ei onneksi pahasti :D Kätilö kävi vähän väliä kyselemässä, että tuntuuko ponnistuksen tarvetta. Hän vertasi siihen, että tuntuuko että onko isompi vessahätä... No ei tuntunut. Sitten jossain vaiheessa ymmärsin sanoa, että pienempi vessahätä kyllä on, että kohta halkee rakko. Tämä kätilö oli vielä harjoittelija, joten hän kävi kysymässä lupaa vessareissulle toiselta kätilöltä. No ei tullut lupaa, kun supistuksia tuli minuutin välein. Kello oli jotain vähän vaille neljä ja epiduraalin teho oli vähän alkanut heiketä, mutta en mä vieläkään kipeästi supistuksia tuntenut. Yritettiin hoitaa tuo vessatarve alusastialla, mutta mä mitään sellasta pystynyt käyttää. Ei pysty ei kykene. Sitten tää kätilö päätti tsekata tilanteen ihan vaan todetakseen, että paikat täysin auki, rouva on hyvä ja saa alkaa ponnistaa...

Eepun kohdalla ponnistusvaihe meni sumussa, kun olin itkutärissyt tunnin verran kivuissani. En siis tiennyt yhtään, että miten sitä sit rupeis ponnistamaan. Tai kyllä mä asennon tiesin, puoli-istuvassa asennossa se Eepukin oli hyvin syntynyt. Mutta siis et miten siihen asentoon sais ittensä ni se oli homma toinen. Onneks ne kätilöt jeesas :D Enpä ollut ekasta synnytyksestä muistanut edes mitään venymiskipuja tai muita... nyt olin vähän enemmän tolkuissani, niin kyllä tunsin kaikki. Epiduraalikin näppärästi lopetteli vaikutusta. Ei se mikään mukava fiilis ollut, mutta eipä tarvinut mitään leikkelyitä tehdä minnekään. Muutama tikki, kun vähän repesi. Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että nopeammin parantui nuo haavat kuin ekan synnytyksen epparihaava. Ponnistusvaihe kesti 6min ja kokonaisuudessaan synnytys kesti säännöllisistä suppareista syntymään about 5h.