Pimeitä syksyhommia

Tällä viikolla ollaan vihdoin saatu lehtikasoja pihalta pois. Ei tosin tehty sitä mitenkään helpoimman kautta, sillä sehän tehtiin vasta pimeän tultua otsalampun valossa... Miksi näin? No, koska pimeä alkaa hiipiä jo puoli viiden jälkeen ja viideltä on ruoka, jonka jälkeen päästään pihalle. Plus että Miekkonen tulee töistä tuohon ruualle...

Tänään haravoin vielä takapihaa, kun sitä en saanut täysin haravoitua aiemmin. Vein ne kasat tällä kertaa ihan perinteisesti kottareilla pois, kun suosiolla jätän mönkkäri-peräkärry -ajelut Miekkoselle. Jäi sinne nytkin vielä lehtiä, mutta sainpahan vähän siistimmäksi. Enkä vissiin yhtään liian myöhään tehnyt tuotakaan, kun samaan aikaan alkoi taivaalta tipahdella lunta. Viime keväänä oli todella ärsyttävää haravoida niitä lumen litistämiä lehtiä, joten yritin nyt olla vähän fiksumpi. Jospa tuo lumi nyt ei jäisi vielä maahan, niin saisi ne loputkin lehdet rapsuteltua pois silmistä.

Tämmönen yksi urhoollinen tuli vastaan haravoidessa. Orvokkeja marraskuussa! Mielenkiintoista!

Kävin muuten eilen pitkästä aikaa kävelyllä. Pistin itseni kerralla epämukavuusalueelle, kun lähdin ihan pilkkopimeällä tuonne hiekkatielle taivaltamaan. Testailin samalla Miekkosen mulle ostamaa otsalamppua, joka on kuulemma "tosi hyvä ja tehokas". No oli se. Järkyttävän kirkas ja hyvin näki. Mä olin vaan tosi säikkynä sen kanssa, kun mua oli varoiteltu sen sokaisevasta vaikutuksesta, jos se osuu jotakuta silmiin. Yksi "naapuri" tuli vastaan ja mä tyyliin käänsin sille selkäni, kun muutaman sanasen vaihdoin :D Lisäksi mulla oli Kaapo koiruus henkivartijana.

Mun "katulamppu"

Tästä ei nyt ehkä ihan ymmärrä kuinka tehokas tuo valo on, mutta seison ja luonnon värit näkyvät melkoisen kirkkaina viereisessä ojassa (tuo musta on kännykän varjo). Kävellessä näkee kauas ja laajalti. Tämmönen pimeesäikky tykkää.

On se jännä, miten pelkkä koiran mukana kulkeminen tuo turvallisemman fiiliksen, vaikka tuo koira olisi jollekin metsäpedolle pelkkä suupala. Ja joo tiedän, ennemmin se metsäneläin väistää ihmisiä kuin hyökkää yhtäkkiä päälle. Mä jänskäilenkin aina sitä, että jään emo- ja pentukarhun väliin vahingossa. Ei silloin paljoa naurattaisi. Mutta hmm, kuinkakohan suuret todennäkösyydet tuollekin lopulta on. Karhuja täällä kyllä on (toukokuussa kulki mein pihasta), mutta lähinnä ne taitaa kulkea jotain omia reittejään ihmistä karttaen...