Pimeitä syksyhommia

Tällä viikolla ollaan vihdoin saatu lehtikasoja pihalta pois. Ei tosin tehty sitä mitenkään helpoimman kautta, sillä sehän tehtiin vasta pimeän tultua otsalampun valossa... Miksi näin? No, koska pimeä alkaa hiipiä jo puoli viiden jälkeen ja viideltä on ruoka, jonka jälkeen päästään pihalle. Plus että Miekkonen tulee töistä tuohon ruualle...

Tänään haravoin vielä takapihaa, kun sitä en saanut täysin haravoitua aiemmin. Vein ne kasat tällä kertaa ihan perinteisesti kottareilla pois, kun suosiolla jätän mönkkäri-peräkärry -ajelut Miekkoselle. Jäi sinne nytkin vielä lehtiä, mutta sainpahan vähän siistimmäksi. Enkä vissiin yhtään liian myöhään tehnyt tuotakaan, kun samaan aikaan alkoi taivaalta tipahdella lunta. Viime keväänä oli todella ärsyttävää haravoida niitä lumen litistämiä lehtiä, joten yritin nyt olla vähän fiksumpi. Jospa tuo lumi nyt ei jäisi vielä maahan, niin saisi ne loputkin lehdet rapsuteltua pois silmistä.

Tämmönen yksi urhoollinen tuli vastaan haravoidessa. Orvokkeja marraskuussa! Mielenkiintoista!

Kävin muuten eilen pitkästä aikaa kävelyllä. Pistin itseni kerralla epämukavuusalueelle, kun lähdin ihan pilkkopimeällä tuonne hiekkatielle taivaltamaan. Testailin samalla Miekkosen mulle ostamaa otsalamppua, joka on kuulemma "tosi hyvä ja tehokas". No oli se. Järkyttävän kirkas ja hyvin näki. Mä olin vaan tosi säikkynä sen kanssa, kun mua oli varoiteltu sen sokaisevasta vaikutuksesta, jos se osuu jotakuta silmiin. Yksi "naapuri" tuli vastaan ja mä tyyliin käänsin sille selkäni, kun muutaman sanasen vaihdoin :D Lisäksi mulla oli Kaapo koiruus henkivartijana.

Mun "katulamppu"

Tästä ei nyt ehkä ihan ymmärrä kuinka tehokas tuo valo on, mutta seison ja luonnon värit näkyvät melkoisen kirkkaina viereisessä ojassa (tuo musta on kännykän varjo). Kävellessä näkee kauas ja laajalti. Tämmönen pimeesäikky tykkää.

On se jännä, miten pelkkä koiran mukana kulkeminen tuo turvallisemman fiiliksen, vaikka tuo koira olisi jollekin metsäpedolle pelkkä suupala. Ja joo tiedän, ennemmin se metsäneläin väistää ihmisiä kuin hyökkää yhtäkkiä päälle. Mä jänskäilenkin aina sitä, että jään emo- ja pentukarhun väliin vahingossa. Ei silloin paljoa naurattaisi. Mutta hmm, kuinkakohan suuret todennäkösyydet tuollekin lopulta on. Karhuja täällä kyllä on (toukokuussa kulki mein pihasta), mutta lähinnä ne taitaa kulkea jotain omia reittejään ihmistä karttaen...

Maalla pimeäkin on pimeämpää ja tuuli saa uuden merkityksen

Asumme kirjaimellisesti maalla. Meiltä on lähikauppaan about 15 kilometriä, asfalttipäällysteiseltä tieltä on meille vielä muutamien kilometrien pätkä hiekkatietä ja taloamme ympäröi metsä. Kaupungin valot eivät siis todellakaan kajasta meidän iltataivaalla. Kun on pimeää, on todella pimeää.

Varsinkin näin syksyllä ennen lumentuloa on älyttömän pimeää ja lasten kanssa on mukava ulkoilla myös iltaisin. Itse en mielelläni ihan pilkkopimeään lähde kulkemaan (edes otsalampun kanssa), joten mahdolliset iltakävelyt hoidetaan hämärän aikaan. Koska maalla asutaan, meillä ei ole jalkakäytäviä ja välillä autot (usein henkilöiden, jotka eivät asu täällä) kulkevat lujaa. Tällaisissa tilanteissa heijastimien merkitys nousee aivan omaan arvoonsa. Lapsilla on ulkopuvuissaan heijastimet jo valmistajan puolesta, mutta mielestämme ne eivät ole riittävästi. Tämän vuoksi molemmilla likoilla on vielä lisäksi heijastinliivit. Ne puetaan päälle oikeastaan aina, jos lähdetään ulos kolmen jälkeen. Hämärä tulee kuitenkin melko varkain.

Bongaa muksut!

Tänään lähdettiin ulkoilemaan puoli viiden jälkeen, jolloin oli jo lähestulkoon pimeää. Onneksi meillä on pihavaloja sen verran, että saadaan olennaisin eli hiekkalaatikko valaistua ja vähän muutakin. Lapset olivat hiekkiksella ja mä haravoin vähän lehtiä kasaan. Oli muuten ehkä maailman turh(auttav)inta hommaa, kun tuuli oli melkoinen. Juuri, kun sai haravoitua ison kasan, tuli tuulenpuuska ja *puf* lehtiä oli taas siellä sun täällä. Ehkäpä huomenna Miekkonenkin kerkeisi meidän seuraksi, niin saataisi piha puhtaaksi niistä lehtikasoista. Ei taas tiedä, koska sitä lunta tulee tai pakkasta, joka liimaa lehdet maahan. Kivempi nuo lehdet olisi nyt saada pois silmistä kuin keväällä, kun ne ovat painuneet lumen alla ihan littanaan.

Tuommoiset astetta napakammat tuulet ovat muuten jänniä näin maalla asuvan vinkkelistä - koskaan ei tiedä kaatuuko joku puu sähkölinjojen päälle jossain päin ja pääset nauttimaan kynttilänvalosta X tuntia. Tänäänkin ne sähköt katosivat (onneksi vain hetkeksi) meidän ollessa pihalla. Tuli muuten tosi pimeetä, kun yhtäkkiä katosi valaistus. Liu oli lähellä ja Eepukin osasi onneksi suunnistaa mun luokse. Oliko yllätys, että mulla oli vielä iltaruoka uunissa ja pyykkikone päällä. Oli tuuria, että ruoka oli juuri valmista ja tietysti, että se katkos kesti ehkä 10 minuuttia. Viimeksi se taisi kestää pari päivää. Eikä se, että sähköä ei saa, sen vielä kestäisi jollain tapaa, mutta kun vettäkään ei tule, kun pumppu toimii sähköllä!! Ei siis sähköä, vettä, vessaa ja näiden myötä ei siis ruokaa, suihkua, jne... Lämpöä sentään saa, kun on leivinuuni. Sillä toki voi jotain ruokaakin tehdä. Kovin nopea ruuanvalmistustapa se hauduttelu ei kyllä ole...

Tämän päivän iltaruoka olisi valmistunut myös leivinuunissa - jauhelihakiusausta. Olen tykästynyt käyttämään juuressekoitusta perunasipulisekoituksen ohella kiusauksissa. Tulee kivaa makua ja väriä!!