tiistai 2. heinäkuuta 2013

Raskaudesta palautuminen ja painosta noin yleensä.

Tuo ah, niin ajankohtainen asia itselleni. Ja mikä juttu se jossain lehdessä olikaan vähän aikaa sitten, että naiset ajattelevat painoaan/ulkomuotoaan 20 (!) minuuttia päivittäin. Aika hurjaa. Olkoon tässä sitten vaikkapa mun tämän päiväinen 20 minuutin pohdinta.


Kuva: Labtex.fi


Noin yleisesti ottaen olen palautunut paremmin kuin esikoisesta. Mielenkiintoinen seikka tosin on, että painoa tuli esikoista odottaessa pikkasen vajaa 10 kg enemmän ja silti paino oli lähes grammalleen sama molemmissa jälkitarkastuksissa.

Kuva: nettitv.fi

En ole vielä läheskään siinä painossa, jossa olin, kun aloin odottaa lapsiani. Eepun ja Lyytin välissä ehdin kuitenkin tämän "vanhan" painon (onneksi) saavuttaa. En jaksa stressata siitä, että "kaikki raskauskilot eivät jääneet laitokselle", koska uskon, että niillä on tarkoitus. No miksikö? No ihan vaan siksi, että mä en syönyt odottaessani kahden edestä, vaan täysin normaalisti. Jossain puolivälin tietämillä tosin about yhden välipalan ylimääräistä, mutta yhtä kaikki - perusruokavalio oli terveellinen. Näin ollen laitokselta vielä jääneet reilu kymmenisen kiloa oli aikalailla hormonien aiheuttamaa. Aika fiksuja nuo hormonit, koska ruokin lastani omalla maidolla ja se vaatii ylimääräistä energiaa. Jälkitarkastuksen jälkeen painoni on tippunut 0,5-1kg/vkk. Jos painoni olisi ollut heti synnytyksen jälkeen sama kuin ennen raskautta, olisin luultavasti luuviulu ennen imetyksen päättymistä (about Lyytin 1v päivän tietämillä). Eepun jälkeen olin vanhassa painossa vajaa 9kk synnytyksestä, kuten olin ajatellutkin. 9kk meni aikaa kertyä ja 9kk on aikaa lähteä.


Vaikka noita kiloja siis edelleen on, en laihduta. (En ole muuten koko lähes 30 vuotisen ikäni aikana ollut varsinaisella laihdutuskuurilla kertaakaan, tarvittaessa riittää, kun katsoo minkä verran herkkuja syö). Luotan siihen, että nytkin luonto hoitaa ja lapsi syö ne kilot minusta. Tästä huolimatta haluan kiinteytyä ja saada kroppaa vahvistettua. Mun polvet esimerkiksi kipuilee ihan tuolille istahtaessa ja selkä meinaa muljahtaa portaita alas mentäessä. Nyt olenkin erään mammaporukan mukana ottanut haasteen vastaan ja tarkoitus olisi testata käytännössä Jillian Michaelsin 30 Day Shred. Tänään tein ekan kerran ja kyllä tuntui. Pääsenköhän huomenna sängystä ylös ;D


Mut hei - vaikka ei se vanha paino vielä takas ookaan, niin mulla menee vanhat kesähousut jo paria kireintä lukuunottamatta päälle! Sit ku vielä sais vihki- ja kihlasormukset mahtumaan. Ne kun tuli ostettua just-eikä-melkein sopivan kokosina...

Ei kommentteja: