Yksi asia, mikä esikoista odottaessa ei vaivannut näin paljon, on uudelleen nukahtamisen vaikeus. Tämä tietysti nyt korostuu, kun esikoisen kanssa joutuu välillä öisin heräämään vessareissuille, juomaan tai lohduttamaan pahan unen näkijää. Viime yönä kävin esikoisen luona pariin otteeseen ja sen jälkeen päässä pyöri niin paljon asioita, ettei uni meinannut millään tulla. Se oli todella turhauttavaa.
Esikoinen taas yllätti viime yönä. Havahduin puoli kolmen tietämissä ensin huuteluun "kakka kakka kaakkaaa", sellaista hyväntuulista ja pirteää, tiedättehän. Sitten ilmeisesti nukahdin takaisin ja havahduin uudelleen, kun kuului kolinaa ja perään lorinaa. Menin sitten katsastamaan tilannetta ja mun rakas esikoinen oli ihan itse mennyt vessaan, saanut housut pois ja asiansa toimitettua pottaan. Siellä hän istui pimeässä :) Oliko vähän herkkä hetki :) Puhuttiin sitten aamulla miehen kanssa, että pitänee pitää vessassa valoja öisin, niin muksu pystyy halutessaan ne tarpeensa siellä toimittaa. Vähän kyllä hirvittää, jos hän yksinään vaan toimii, että miten hän saa vaipan takaisin kunnolla paikoilleen. Toisaalta eipä oppia voi muuten kuin treenaamalla. Yöllä näköjään onnistuu tuo vessahädän tunnistus, vaikka jalassa olisi housut ja vaippa. Päivisin on ilmeisesti liikaa tekemistä, kun hätä muistetaan vain, jos hän on ilman vaippaa. Jos on pikkarit tai vaippa, ei nähdä tarpeelliseksi mennä vessaan.
Tänään heräsin kuudelta, ajatuksena siis lukea niihin kokeisiin. No mukelo heräsi, tällä kertaa pirteänä, puoli seiska. Eipä luettu tänäkään aamuna. Nuo aikaiset aamut on kyllä siinä mielessä kivoja, että oikeasti ehtii sitten aamupäivälläkin tehdä asioita. Me käytiin tänä aamuna pitkästä aikaa puistoilemassa (aamupuistoilemassa, you know) ja oli kyllä mukava happihyppely. Tosin takaisin päin pulkassa istui pikku uhmaraivaroija, joka olisi halunnut jäädä puistoon vieterikiikkuun, vaikka ei siinä kauaa viihtynytkään silloin, kun olimme siellä puistossa. Hän taisi testata, että kääntyisiköhän äiti itkemällä takaisin puistoon tai muuta mukavaa. No, arvata saattaa, että hän joutui nyt pettymään. Kotipihaan päästyämme hän valitti varpaitaan, kysyin onko niillä kylmä, mennäänkö sisään. Vastaus oli myönteinen ja avasin oven. Lapsi juoksee pois itkien vielä kovempaa. Ei muuta kuin ovi kiinni ja jatkamaan terassin harjausta. Jos olisin juossut lapsen luo, olisi huuto vain yltynyt, kun hän ei tuossa tilanteessa halua, että kukaan koskee tai juttelee hänelle. Lopulta harjattuani terassin nappasin muksun syliin ja kannoin sisään. Kauhea venkoilu edelleen. Kun sitten saatiin kaikki ulkovaatteet pois ja olin menossa vessaan, lapsi juoksee perään ja haluaa syliin halaamaan. Kaikessa ärsyttävyydessään ihana pikku uhmis :)
Pupun jälkiä ehdittiin ihailla ennen uhman voittoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti