Keväistä meininkiä ja perunan pyöritystä

Erikoinen jäkälä.
En ollut aiemmin nähnyt moista
"partaa" puulla :)

Eilinen päivä oli kyllä ihan super, koska se oli niin tavallinen. Tehtiin aika perusjuttuja. Kotisunnuntai. En tiedä oliko syynä pe-la yönä nukutut sikeät unet ja mun aamu-univuoro vai paistanut aurinko, varmaan yhteisvaikutus, mutta fiilis oli koko päivän innostunut, eikä lasten yhteenototkaan saaneet verenpainetta nousuun. Yllätin itseni ja olin ihan viilipytty, kun jotain riitoja selvittelin. Hyvä mä. Väsyneenä oon aika... no vähemmän viilipytty. Käytiin lasten kanssa etsimässä kevään merkkejä luonnosta. Mä oon ihan luontofriikki ja lapset saavat tästä osansa. Ja sitä paitsi aikuisen on hyvä puuhailla lasten kanssa, jos vaikka joku vähemmän friikahtanut aikuinen tulee paikalle, kun kykit mättäällä nenä kiinni sammaloituneessa kannossa, voi aina vedota opetustilanteeseen. Mutta kyllä ne aina ilostuttaa. Kevään ekat merkit. Leskenlehdet, pulleat silmut, ekat mystiset versot maasta, hitusen vihertävä kukkapenkki, ja soliseva vesi. Seuraavaksi odotellaan, koska alkaa muurahaispesissä vilistä, milloin koivuihin tulee hiirenkorvat ja tuleekohan ojaan sammakonkutua viimevuotiseen tapaan. Toivottavasti sammakkoemo laskee kudut siihen ojaan, jossa vesi pysyy eikä siihen viereen, joka kuivuu nopeasti. Mä niin tykkään keväästä. Ette varmaan huomanneet. 

Tämä on aina niin mukava näky!
Kohta pääsee saunaan!!

Ja kevät tietää maaseudulla joissain taloissa tiettyjä töitä. Meillä ei kylvetä viljaa, mutta omavaraisia ollaan perunan suhteen. Näin ollen vietin osan sunnuntaista lajitellen siemenperunoita itämään, syömissuuret takaisin kellariin ja pienet sekä huonot kompostiin. On tosta hommasta jo liika romantiikka karissut, mutta kyllä sen mielellään teki, kun tietää, ettei sitä perunaa tarvi sitten ensi vuonnakaan kaupasta raahata. Kunhan pelto tuosta sulaa ja kuivuu, niin pääsee kylvämään perunat. Vielä tällä hetkellä se on osittain lumen peitossa.

Muutama pyörylä lajittelua odottelemassa.

Mitä mainioin pihapäivän eväs!

Tänään kävin graduuni liittyvää fokusryhmähaastattelua tekemässä Helsingissä. Vähän jännitti, kun en moista ollut aiemmin pitänyt. Hyvin meni! Keskiviikkona seuraavaksi :) Huomenna lähden lasten kanssa mun äidin luo ja äiti kattoo lapsia sitten sen aikaa, että saan haastattelun tehdyksi. Oli ihan huippua nähdä työkavereita ja ois kyllä kivaa, jos pääsisi sinne mukaviin hommiin syksyllä!!

Kiireen kesyttäjiä

Jossain vaiheessa huomattiin Miekkosen kanssa, että oli haastavaa sopia menoja, kun ei tiedetty onko toinen mahdollisesti sopinut jo samalle ajankohdalle jotain. Haastavuutta lisäsi toki se, että joissain menoissa oli oletuksena se, että kun itse on poissa, toinen on lasten kanssa. Olisimme voineet jakaa omat kalenterimme, mutta sitten molempien puhelimet olisivat kilkuttaneet toistemme menoista, vaikkei ne koskisi toista osapuolta ollenkaan.

Ratkaisu oli perheen oma sähköpostiosoite ja sen kautta toimiva kalenteri. Älyttömän kätevä! Molemmille päivittyy kalenteri reaaliajassa ja pystytään sopimaan menoista myös "toisen seläntakana". Ei enää ylimääräistä soittelua "onko sulla sillon ja tollon mitään". Toki välillä pitää järjestellä, jos molemmilla osuisi menoa samaan kohtaan, mutta ainakin päällekkäisyydet ovat saman tien tiedossa. Ei vasta h-hetkeä edeltävänä iltana!

Samalla tavalla ollaan otettu käyttöön driven kautta toimiva kauppalappu. Meillä on puhelimissa mahdollisuus laittaa drive-tiedostoon kuvake työpöydälle ja näin ollen se on saatavilla molemmille. Voidaan siis kirjoitella samaan kauppalappuun ostettavaa sitä mukaa kuin niitä tulee. On muuten säästänyt monta "ai nii, unohin kirjottaa lappuun" -juttua, kun samantien kirjottaa sen sinne tiedostoon. Ja kumpi tahansa voi käydä kaupassa. Se tiedosto on myös mahdollista kategorisoida sen "oman" kaupan mukaan. Meillä on hedelmät ja vihannekset, liha ja kala, juustot ja leikkeleet, maidot, jne... siinä järjestyksessä (noi on siis kategorioita, joiden alle listataan noihin kuuluvat tuotteet) kuin ne kaupassa liikkuessa tulevat eteen. Näppärää. Mulla on tiedostona myös lasten olemassa olevat ulkovaatteet listattuna. Voi sitten kätevästi katsoa, että mitä puuttuu, jos tulee hyviä tarjouksia eteen. Ostan tosi harvoin ulkovaatteita normaalilla hinnalla!

Aika karistaa pölyt ja suunnata katse eteenpäin!

Terveisiä kiireisestä keväästä! Olen nämä blogihiljaiset puolivuotta viettänyt muun muassa gradun parissa ja sitten sen myötä virisi suuri into kirjoitella vähän ammatillisia ajatuksia yleiseen jakoon, joten perustin ammatti-Lauralle oman blogin. Käykää vilkaisemassa täältä.

Tässä blogihiljaisuuden aikana pohdin myös kovasti tämän blogini jatkoa ja synkimpinä hetkinä poistin mm. blogin fb-sivun kokonaan. Alkoi ärsyttää, kun fb tasaisin väliajoin muistutteli, että en nyt taaskaan ole mitään julkaissut. No en ollut en.

Tulin siihen lopputulemaan, että tulen keskittymään tässä blogissa itseeni. En lapsiin. Lapset toki liittyvät olennaisesti itseeni, joten kyllä niistäkin varmasti mainitaan, mutta lapsiblogiksi tästä ei ole. Tämä tulee olemaan Lauran valtakunta ja jutut liittyvät lähinnä siihen mitä itse teen ja miten minä ajattelen. Onhan tämä toki sellainen osittain ollutkin, mutta jostain syystä olen kokenut tarpeelliseksi tehdä lapsiin liittyviä postauksia. Kuitenkaan en ole halunnut heistä liikoja paljastaa, joten tuntuu, että aihealue jää jopa tietyllä tapaa kylmäksi. Näin ollen jatkossa availen vain omaa elämääni ja ajatuksia. Tarkoitus ei ole tehdä tästä mitään oksennusämpäriä vaan lähinnä sellainen hyvän mielen blogi, jota on mukava seurata. Sellasia itsekin mielläni seuraan.

Koska ammatilliset ajatukset vuodattuvat tuonne toisen blogini puolelle, voin keskittyä täällä esimerkiksi siihen kuinka selätän ruuhkavuosia. Tähän kuuluu olennaisesti liikunta, omat hetket, metsässä kulkeminen, hiljentyminen, kavereiden tapaaminen, hyvä ruoka ja tietoinen positiivisuus. Itsensä kehittäminen ja johtaminen ovat aiheita myös toisen blogini puolella, mutta niistä tulen varmasti kirjoittamaan täälläkin. Itse olen kokenut monta ahaa-elämystä, kun olen alkanut hyödyntää edellämainittuja tietoisesti.

Jää toki seuraamaan, mitä tuleman pitää!

Lapset ja kotityöt

Itse olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tehdä kotona kotitöitä, eikä se ole vain äitin tai vanhempien juttu. Olen ottanut lapset mukaan erilaisiin hommiin ikätasoon sopivasti. Toki lapsen luonne määrittää iän lisäksi, että mitä pystyy tekemään. Täytyy kyllä myöntää, että joskus "äiti tekee ite, että tulee nopeesti tehtyä", mutta usein lapset pääsevät tekemään osansa.  Äitin auttaminen on heistä vielä tosi hauskaa, niin se tulee vähän kuin leikin kautta.Oman huoneen siivoaminen on vissiin se vastenmielisin juttu.


Meillä nelivuotias auttaa:
- viikkaamaan pyykkiä. Laitan hänelle pieneen koriin hänen ja sisarensa alushousut ja ne hän osaa hienosti taitella sekä viedä kaappiin. Samoin muut viikatut vaatteensa hän osaa viedä hyllyyn.
- tyhjentämään tiskikonetta. Aterimet hän laittaa itse. Aikuiset laittaa leipäveitset ym. isoteräiset. Lautaset ja lasit hän pinoaa pöydälle, jos aikuinen ei ole kaapin luona nostelemassa.
- pyyhkimään pölyjä.
- täyttämään tiskikonetta.
- täyttämään pesukonetta. Sitä mukaa, kun kasaan pyykkiä värien mukaan pinoihin, hän osaa laittaa sovitun pinon vaatteita koneeseen.

Kaksivuotias auttaa:
- viemään sukat omalle paikalleen.
- laittamaan aterimet astianpesukoneesta lokerikkoon.
- täyttämään pyykkikonetta.
- pyyhkimään pölyjä.


Ja tosiaan oma huone siivotaan joka ilta ja ulkovaatteet laitetaan naulakkoon ulkoa tullessa. Yllättävän usein jälkimmäinen muistetaan ilman eri pyyntöä.

Ruuanlaitossakin avustetaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Varsinkin salaatin repiminen on molemmista hauskaa ja nelivuotias tykkää kuulottaa sipulia.

Oikea aika perustaa perhe?

"Nyt ei oo viel oikee aika, kun tässä on kaikkee"

Välillä ihmisten kanssa keskustellessa nousee esille lapset ja se, koska kukakin ajattelee sellaisia elämäänsä haluavan. Jotkut ei halua ollenkaan ja se on tosi hienoa, että he on sen tiedostaneet. Jotkut taas haluavat, mutta vasta sitku...

Koska se oikea aika on? Mun mielestä sitä ei ole koskaan. Aina on jotain.

Toki perheen perustamista on hyvä aina harkita ja punnita sekä omien henkisten että taloudellisten varojen kautta, mutta liika suunnitelmallisuus ei minusta voi kuulua vauvahaaveisiin. Useimmiten vauvahaaveita puheiden mukaan lykkää työ/ura, opiskelu, rakennusprojekti, halu matkustella, työttömyys, harrastus tai jokin tulevaisuuden tavoite, kuten vaikkapa häät valmistumisen jälkeen. Onko nämä oikeasti juurisyitä vai onko taustalla tunteita kuten epävarmuus ja pelko, jotka estävät sen seuraavan stepin ottamisen? Pelko, ettei enää työllisty haluamiinsa tehtäviin. Epävarmuus siitä, saadaanko pankista talolainaa? Pelko, ettei osaa olla vanhempi? Pelko siitä kestääkö parisuhde paljon kohutun vauvavuoden? Epävarmuus ylipäänsä siitä mitä tulevaisuudelta haluaa? Varmasti näitä on. Ainakin tunnistan itsestäni pelon, että kasvatan lapseni ihan kieroon. Ja mietin aikanaan tuota parisuhdeasiaakin paljon.

Ajattelen, että lapset hakevat oman paikkansa vanhempien elämässä. Vanhemmat voivat joko keksiä keinot jatkaa elämäänsä osittain kuten ennenkin (harrastukset, matkustus, rakentaminen) tai lamaantua neljän seinän sisälle ajatuksella "ei voi, ei pysty, ei kykene, koska lapsi". Varsinkin yhden lapsen kanssa on hyvin helppoa esimerkiksi lähteä perheenä matkustelemaan ja puoliso/tukiverkosto auttanee harrastusten ja opiskeluiden kohdalla. Bilettämään ei ehkä ihan samaan tyyliin pääse, mutta ei sitä välttämättä silloin haluakaan. Ja onhan se niin, että ihminen vanhenee. Saattaa se sitten harmittaa, jos vasta neljävitosena on talot rakennettu, tutkinnot suoritettu ja uraa sopivasti tehty, kun ei lasta (enää) kuulukaan. Siinä vaiheessa varmasti tuntuu typerältä, että tuli joskus siirrettyä vauvahaaveita vaikkapa sen raksan vuoksi. Tietysti, jos se kumppani löytyy vasta kypsemmällä iällä, tuntee varmasti kohtalon ivaa, mutta se on jo toinen juttu.

Jos minä olisin odottanut sitä oikeaa aikaa, meillä ei olisi vielä yhtään lasta. Naimisissa oltiin juu, mutta esikoinen syntyi kesken taloremontin. Oltiin vuosi takaperin ostettu talo, jota laitettiin. Keskimmäisen aikaan tuo taloremontti oli edelleen kesken (remontti oli iso ja insinööri tarkka) ja haaveilimme muutosta kotipaikkakunnalle. Olin myös raskaana ollessa hakenut kouluun, kun halusin tavoitella unelmaani eli KTM:n papereita. Aloitin opinnot keskimmäisen ollessa 5kk ja muutettiin samalla kotipaikkakunnalle. Nyt nuorimmaisen aikaan opiskelen, asumme väliaikaisessa asunnossa, haaveilemme rakennusprojektista (suunnitellaan jo, tonttikin mahdollisesti on) ja mieheni haaveilee yrittäjyydestä. Eli vieläkään ei olisi "se oikea aika". 

En väitä, että tämä elämä aina hirveän helppoa tai leppoisaa olisi. Varsinkin nyt pikkulapsiaikana tuntuu, että sitä pitää olla 150% läsnä koko ajan. Oma-aika on kortilla saati sitten se yhteinen aika puolison kanssa. Eikä se mikään ideaalitilanne ole hoitaa lapsia kotona samalla, kun opiskelee, mutta se on sujunut ihan hyvin organisoimalla ja tukiverkostoa hyödyntämällä.

Mutta ei käy kieltäminen, että elämä olisi kyllä hitsisti helpompaa tai ainakin huolettomampaa ilman muksuja. Voisi ihan tuosta noin vaan lähteä käymään jossain, kiertää maailmaa tai maata koko päivän sängyssä. Toisaalta sitä saa ihan hitsisti, kun on näitä muksuja. Jos unohdetaan hetkeksi se härdelliosuus, niin lapsilta saa paljon. Sitä oppii ihanan vilpitöntä katsantakantaa asioihin, kun keskustelee vaikkapa nelivuotiaan kanssa. Pääsee myös näkemään miten ihminen oppii asioita ja kuinka se tietämys ja osaaminen pikku hiljaa kehittyy. Miten lapsesta tulee juuri hän. Missä asioissa me ajatellaan eri tavalla. Kuinka monta kertaa sitä havahtuukaan miettimään, että tuo älykäs pieni ihminen on oikeasti mun lapsi. Ja se ilo, kun lapsi oppii jonkun uuden asian - oli se sitten sana tai taito, kun sitä pääsee jakamaan lapsen kanssa. Parhautta. En vaihtaisi pois.

Vanhemmuus on ääritunteita. Suurta ärtymystä (jopa eräänlaista vihaa), mutta myös sitä paljon hehkutettua suurta rakkautta. Lapselle ei ole oikeaa aikaa. Sanonta "aina ei saa mitä haluaa" pätee myös tässä ja näin ollen liika suunnitelmallisuus voi kostautua. Lähinnä mielestäni kyse on siitä, haluaako astua ulos mukavuusalueeltaan. Lapset tuovat mukanaan varmasti kaikki ne negatiiviset asiat, joilla ihmiset perustelevat miksi ei lapsia halua. Huonosti nukuttuja öitä, jatkuvaa läsnäoloa, loputonta kysymystulvaa, pyykkirumbaa, ruuanlaittoa, ulkoilua. Mutta kuten jo edellisessä kappaleessa mainitsin, myös paljon positiivista, josta ei ollut mitään käsitystä aiemmin.

Vanhemmuus on matka itseensä. Sitä oppii itsestään todella paljon. Pelottaviakin asioita. Huomaa piirteitä, tapoja ja tuntemuksia, joista ei aiemmin edes tiennyt. Pitää oppia elämään niiden kanssa. Olen aina ollut räjähdysaltis ja ärsytysherkkä. On pitänyt oppia laimentamaan tuntemuksia, sillä lapsille ei vaan voi räjähdellä miten sattuu. Joka asiasta ei voi ärsyyntyä, koska kanssaeläjänä ei ole pieni aikuinen vaan ihmistaimi, joka huutamisen sijaan tarvitsee ohjausta ja empatiaa. Itselläni varsinkin kärsivällisyys on kasvanut todella paljon lasten myötä. Samoin organisointikyky. Osasin organisoida aiemminkin (olihan työni olla assistentti), mutta tässä mennään uudelle tasolle, kun yhtenä osapuolena on arvaamattomasti (riippuen päivästä) käyttäytyvä muksu. Näin ollen voin ainakin omalla kohdallani todistaa oikeaksi vanhan kliseen, että uskaltamalla astua pois mukavuusalueelta, kehittyy. Vanhemmuutta voi näin ollen ajatella myös ihan ammatillisesta näkökulmastakin - saa uudenlaista perspektiiviä asioihin, jonka myötä kehittyy ihmisenä ja työyhteisön jäsenenä. Kukapa meistä ei haluaisi kehittyä.

Haaveili sitten perheestä tai ei, tärkeintä olisi minusta olla asiasta samaa mieltä oman puolison kanssa. Yhdessä sitä sitoutuu pieneen ihmiseen ja siihen, että lapsi saa parhaat mahdolliset eväät pärjätä elämässä. Lapsi ei tarvitse rahaa, menestyneitä vanhempia ja hulppeita puitteita vaan rakkautta, rajoja ja turvallisen kodin, jossa vanhemmilla on hänelle aikaa. Uskon, että parisuhde kestää vauvavuoden, kunhan pariskunta asennoituu toimimaan tiiminä. Jos toinen väsyy, toinen jatkaa, molemmin puolin tsempataan. Ollaan samalla puolella.

En tällä kirjoituksella halua saada jokaista jättämään ehkäisyä pois vaan hieman tuulettaa aihetta, sillä tiedän asian olevan jossain määrin ajankohtainen ikäisilleni. Ehkä joku alkaa miettiä asioita eri vinkkelistä ja toinen ymmärtää, ettei todellakaan halua niitä lapsia. En tiedä. Sainpahan nyt sanottavani sanottua, kun monesti on tehnyt mieli aiheesta kirjoittaa.

Tyttöjen illan tunnelmia

Viime viikonloppuna lähdin lasten kanssa Lahden seudulle, jossa oli ensin kemutteluja lastenjuhlien merkeissä ja sitten illemmalla "vein lapset mummulle ja lähdin pois häiritsemästä niiden leikkejä" eli suuntasin viettämään tyttöjen iltaa lukiokavereideni kanssa. Yksi kaveriporukan daameista oli vastikään vuosi sitten muuttanut pk-seudulta takaisin ja vietettiin iltaa siinä hänen luonaan tupareiden merkeissä. Oli tosi ihanat tarjoilut. Varsinkin jäi mieleeni hedelmien dippikastike rahkasta ja vanilijakastikkeesta sekä hummus. Mä joskus söin hummusta ja se ei vakuuttanut. Nyt maistoin ja se oli hyvää. Mun makuaisti on ilmeisesti aikuistunut tuossakin asiassa ;)

Ai vitsit mä tykkäsin siitä illasta. Se on se fiilis. Juttua riittää, ei oo sellasta vaivaantunutta, kaikki arvostaa kaikkia, osataan ottaa huomioon erilaisuutemme. Me ollaan kaikki vähän erilaisissa elämäntilanteissa; jollain on rakennus-/remontointiprojektia, joku haaveilee semmosista, jollain on lapsia, jollain ei, joku opiskelee, joku keskittyy duuniin/uraan... Silti juttua riittää.

Olisin niin mielelläni jatkanut iltaa pidempäänkin, mutta valitettavasti bussit kulkee sen verran hölmösti, että viiminen auto lähtee vähän ennen puoltayötä. Sitä sitten kuin Tuhkimo konsanaan kipittelin pitkin kaupungin katuja oikealle linja-autopysäkille. Taksitkin kulkisi juu, mutta hinta on "vähän" eri kuin bussissa. Ja täytyy myöntää, että näin pienten lasten äitinä sitä vielä arvostaa unta melkoisesti. Tämä järjestely oli nyt sellainen paras mahdollinen yhdistelmä. Sanoin mä daameille, että kunhan mun imetysura päättyy, voin vallan mainiosti repästä ja jäädä vaikka kaupunkiin heille yöksi. Tällä hetkellä se ei tunnu vielä oikeelta (vaikka esikko oli 8kk iässä isänsä kanssa yön kotona mun ollessa polttareissa). Jep. Todellakin mammanpoikaa taidan kasvatella ;) En voi kuitenkaan kieltää, etteikö ajatus tanssahtelusta houkuttanut todella paljon. Maybe next year ;)

Tämä oli mielestäni erittäin hyvä viinivalinta! Suosittelen!

Vähän epäonnea graduun liittyen

Oi voi, viime kertaisen päivityksen innokkuus sai pahan kolauksen seuraavana päivänä, kun menin koululle naputtelemaan. Fiksuna olin ajatellut, että koska kirjoitettavaa aiheanalyysiin oli enää muutama kappale ja lähteet oli selvillä sekä ajatus selkeänä päässä, voin aamupäivän viettää vaateostoksilla. Virhe.

Saapuessani koulumme thesis-luokkaan huomasin koneen loganneen minut ulos. Olin olettanut, että koska kone on mulle varattu viikon, se pysyy nukkumassa ja tyyliin lukossa silloin, kun en ole hetkeen käyttänyt. Tuo ei olisi ollut ongelma, jos olisin muistanut tallentaa kirjoittamani tiedoston. NiinPÄ! Epic fail! Perustelen moista lapsusta sillä, että yleensä käytän google docsia, joka tallentaa koko ajan. Työtäni ei siis löytynyt mistään. Kone ei automaattisesti tallentanut kertaakaan, joten sinne ei ollut muodostunut edes recovery fileä. 

Ihan tulee zen-olo kaunista katsellessa. Kadonneen työn tuoma tunne olisi vaatinut pitkää pilvien tuijottelua.

Onneksi olin kirjoitellut edellistä versiota tehdessäni artikkeleista talteen tarvitsemani pointit ja pystyin melko helposti koostamaan analyysin uudelleen. Tosin tilannetta ei helpottanut koko ajan paheneva flunssafiilis päänsärkyineen. Jäi melkolailla puolitiehen ne osiot, jotka olin ajatellut lisääväni sinä päivänä. Käytin työhön aikaa myös torstai-iltana, mutta ei siitä oikein mitään meinannut tulla, kun oli tosi kipeä olo. Tänään perjantaina oli sitten se gradusemma. Kyllä ärsytti antaa semmonen räpellys eteenpäin. Mutta välillä on ymmärrettävä oma rajallisuus. Eilen illalla puoli yhdentoista aikaan päätin, että on järkevämpää semmapäivän kannalta mennä nukkumaan muutaman pillerin kera (buranaa ja vitamiinia, toim. huom.) kuin yrittää saada tekstiä aikaiseksi.

Ja hyvä niin. Se osuus, joka oli toiseen kertaan kirjoitettu, oli ihan hyvää matskua maikan mielestä, mutta toinen katsantakanta oli "epämääräistä tiedettä". Tosin olin osannut näin tulkita rivien välistä tässä aihetta pohtiessani, kun minua oli aina sillai vaivihkaa yritetty saada ottamaan vähän erilaiset termit ja määritelmät käyttöön ;) Nyt sain ihan fiksut perustelut ja muutankin hieman sitä ajatusta. Itseäni oli hämmentänyt se, että psykologisesta pääomasta oli kuitenkin löytynyt ihan tieteellisistä laatulehdistä olevia artikkeleita. Se aihe lienee nyt siis kuopattu ja käyn entistä suuremmalla tarmolla psykologisen omistajuuden kimppuun.

Terveellistä kouluruokaa, vain 1,81€/annos, ja maistuvaakin :)

Gradusemma itsessään oli oikein mukava ja inspiroiva kokemus. Oli kiva päästä ryhmissä käymään läpi aiheita ja ajatuksia projektin tiimoilta. Meidät ryhmiteltiin sen mukaan, koska ajattelemme tekstin olevan valmista. Itse olen määritellyt ensimmäisen version olevan valmis maaliskuun lopussa. Sitten viilailen sitä jonkin aikaa, jotta saan sen itseäni miellyttävään muotoon. Tarkoitus olisi lopulta olla valmis elokuun lopussa. Olen laskenut siihen mahdollisen viivästymän tarkastuksessa, kun heinäkuussa on tyypillisesti maikkojen lomia. Tällainen on tämän hetken suunnitelma. Se voi elää vielä monesti matkan varrella. Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä organisaatio, jota tutkisin gradussani. Kunhan saan tuon psykologisen omistajuuden, työnimun ja organisatorisen sitoutumisen suhteet päässäni selväksi, laadin ideapaperin ja lähestyn potentiaalisia yrityksiä. Tai oikeastaan minulla on tällä hetkellä mielessäni yksi potentiaalinen yritys, pitänee miettiä vielä suunnitelma berttoja.

Mutta nyt lähden nukkumaan toivoen, ettei tuo ulkona oleva myräkkä vie sähköjä ja jätä minua aamukahvitta. Lisäksi meinasin unohtaa graduni viikonlopuksi ja lähden pieneen reissuun, jossa odottaa sekä päivällä synttärikemut että ilta kavereiden kanssa :)