perjantai 9. tammikuuta 2015

Neuvolaa ja kuulumisia

Kävin neuvolassa keskiviikkona rv 39+1. (ei siis toteutunut sekään veikkaukseni ;) ). Neuvolaterkkari oli kovin sitä mieltä, että ensi viikon aikaa ei tarvittaisi, mutta se täytyy varata sääntöjen mukaan, kun laskettupäivä on silloin. Mulla oli todella energinen päivä silloin keskiviikkona ja yhdelle kaverille sanoinkin, että varmaan mun tuurilla nyt sitten alkaa supistella yöllä. No niinhän se alkoi. Mutta vain loppuakseen aamusella, kun mies lähti töihin ja vei lapset varuilta mummolaan hoitoon. Mun päivä sujui nukkuen (valvoin yön niiden supistusten kanssa) ja sitten ihan vaan rennosti ottaen.

Supistukset palailivat, kun mies palasi lasten kanssa kotiin. Vauva oli todella rauhallinen ja pohdin näinköhän illalla sitten alkaa rytistä, kun on aika poikkeuksellista ettei mylläile. Torstaina illalla kymmenen jälkeen tulikin todella kipeä ja pitkä supistus. Ehdin jo hieman innostua, mutta siihenhän se jäi. Sen jälkeen ei pahemmin supistanut.

Sinänsä en ihmettele, vaikka terkka olisikin oikeassa. Vertailin (jep ;) ) tätä nykyistä ja Eepun odotusta ja katselin sf-mittakäyrää... ylempi on Eepun ja alempi nykysen.


Sen lisäksi, että tuo sf-mitan tasaisuus kertoisi nyt olevan hetken käsillä, siitä kertoo myös aavistuksen kohonnut verenpaineeni (alapaine noussut sieltä 60-74 tietämiltä 80-90 välille). Tämä on niin jännää, kun seurailee noita paineita ja mittoja huomaten yhdenmukaisuuksia. 

Mutta tuohon yölliseen supisteluun palatakseni. Mulla on tässä raskaudessa tuntunut nuo supistukset aiemmista poiketen selän puolella säteillen reisiin. Mä en alkuun meinannut edes tajuta mistä on kyse. Melkein jopa noloa, onhan kyseessä sentään kolmas synnytys :D Se eilinen napakampi tuntui myös tuossa mahassa / edessä, mutta myös selän puolella. 

Tänään on ollut ihan "normipäivä". Yöllä tosiaan ei supistanut lainkaan. Aamulla heräsin melko pirteänä. Keittelin likoille aamupuuroa mun joululahjaksi saamalla haudutuskattilalla. Se oli ihan näppärä vempele - ei tarvinut lopuksi pestä pohjalta semmosta ruskeeta kerrosta, kuten usein maitopohjaisten ruokien kohdalla joudun. Jaksoin jopa mennä tyttöjen kanssa pihalle, jota on tapahtunut viimeksi liian kauan sitten. (Tytöt on sitten ulkoilleet Miekkosen kanssa, joten kyllä ne happihyppelylle pääsevät ;) ) 

Huomenna olisi taas koulupäivä. Meidän pitää tuolla kurssilla tehdä oppimispäiväkirja ja sen vuoksi koen, että olisi hyvä päästä luennolle, jotta saa kirjoitettavaa siihen päiväkirjaan. Katsotaan onko tuo mahavauva samaa mieltä.

Ei kommentteja: