Ajattelinpa avata omia ajatuksiani imetyksen suhteen. Onhan kyseessä aihe, josta monella on mielipide. Imetys vai pulloruokinnalla korviketta - asia, josta monet tykkäävät väitellä pitkään. Tarpeeksi kevyttä juuri näin perjantai-iltapäivään sopivaksi ;)
Täytyy nyt draamahakuisille heti pistää tällainen poopperi, että mä olen aika neutraali tuon vastakkaisasettelun kannalta aina tiettyyn pisteeseen asti. Tämä postaus ei ole mikään oodi imetykselle tai pulloruokkijoiden dissaus.
Itse ajattelen, että imetys on luonnollinen tapa ruokkia oma lapsi. Minulle oli itsestään selvää, että tulen tällä tavoin lapseni ruokkimaan. Sitä en tiennyt, että se voisi olla mahdotonta. Joillekin se on, vaikka halua imettää olisi. Siksi olen iloinen, että onnistuin kahden ensimmäisen kohdalla ja toivottavasti tämän kolmannenkin kohdalla. Meillä lapset ovat saaneet mun pumppaamaa maitoa, kun olen ollut poissa. Pääasiassa siis. Kyllä molemmat saivat korvikettakin, mutta yritettiin välttää sitä. Syy oli niinkin yksinkertainen, että molemmille likoille tuli korvikkeen jälkeen maha tosi kipeeksi. Siinähän sitten äippä ja iskä vuorotellen hytkytteli, että ei tarvinut huutokonsertista koko iltaa ja yötä nauttia.
Mä ymmärrän korvikkeella ruokinnan useimmissa tilanteissa - Kun imetys ei ole onnistunut syystä tai toisesta (plussaa yrityksestä, isompi plussa imetystukiäidin kanssa keskustelusta) tai lapsella on allergioita tai jos on vaikka äidillä semmoinen lääkitys, että sen aikana ei voi imettää tai jos äiti tuntee "kehoonsa kajoamisen" epämiellyttävänä esimerkiksi aiemman elämän seksuaalisen hyväksi käytön vuoksi. On niitä syitä varmaan muitakin, jolloin en ruokintatavasta hätkähdä. Oikeastaan ainoa syy, joka pistää vihaksi on "tissit on mua ja mun miestä varten" tai "mä en halua et ne alkaa roikkumaan tai että lapsi niitä imeskelisi" tai "mä haluun et menkat alkaa et toinen lapsi sais nopee alkunsa". Eli siis itsekkäät ja/tai ulkonäölliset syyt. Tiedän äitejä, jotka eivät jostain syystä ole kokeneet itse imetystä omakseen, mutta sitten pumppaavat lasta varten maidot pulloon. Se on minusta täysin ok. Mutta se, että otetaan maidonnousua ehkäisevä pilleri, ettei bosat ala roikkua... hohhoi. Mä olen kaksi lasta imettänyt ja kuppikoko tippui yhdellä. Varsinaista maan vetovoiman vaikutusta en kuitenkaan ole huomannut. Katsotaan tämän kolmannen jälkeen..
Mua hätkähdytti ensimmäisen synnytyksen jälkeen se, että se imetys sattui. Paljon. Ja se sattui aika pitkään. Muistan välillä purreeni hammasta lasta ruokkiessani ja toivoin mahan olevan pian täysi. Jouduin käyttämään alkuun rintakumia ja erilaisia hoitavia voiteita kului kiitettävästi. Muistan, kun välillä tiesin pahimman kivun alkavan kolmannella imaisulla... laskin: yks, kaks, voi prkl, ai stna.. jne... päässäni tietysti. Enhän mä nyt lapsen kuullen. Onneksi tuo kipu sitten hellitti. En muista kauanko siihen meni, mutta hellitti kuitenkin. En siis sinänsä ihmettele, jos joku jättää leikin kesken jo ensalkuun tuon kivun vuoksi.
Tokan synnytyksen jälkeen odotin tuota samaa kipua, mutta sitä ei tullutkaan. Ilmeisesti kipu johtui vain jostain maitotiehyiden avautumisesta tai vastaavasta. Järkeilin näin, koska sitä ei enää toisella kertaa tullut.
Samoin minut yllätti se, että alussa imetys sai aikaan järkyttävät jälkisupistukset. Voi vitsit, ekan kerran kun ne koki, se oli aika shokki. Itselläni ne tuntuivat tosi voimakkaana. Paitsi taas tokan synnytyksen jälkeen tuntui vain vähän painetta selässä/lantionseudulla.
Olen imettänyt molempia likkoja vuoden. Eepu alkoi syödä soseita 4kk iässä ja Liu kyllä maisteli 4kk iässä, mutta olin niin laiska, että havahduin 6kk kohdalla, että pitäisi oikeasti alkaa tarjota lapselle muutakin kuin maitoa. Eepun kanssa vierottaminen vuoden iässä meni helposti. Sitten Liun kanssa ajattelin toistaa samaa kaavaa ja se ei sitten mennytkään niin jouhevasti. Liulla oli juuri samaa aikaan jokin eroahdistusvaihe ja kaipasi syliä paljon. Ei siis ollenkaan ideaali kehitysvaihe vieroitukseen. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt varttua vaikka kuukausi. Ei vaan taas tajunnut, että tytöt ovat eri puusta, vaikka sisaruksia ovatkin. Ei mene kehitys yksyhteen. Nyt sen on onneksi jo tajunnut.
Tätä kolmatta vauvaa varttuessa olen toki miettinyt, että imetän myös häntä sinne jonnekin vuoden kieppeille. Toivon, että tämä onnistuu. Itse koen, että en jaksaisi sellaista pullorumbaa - maidon lämmitystä, pullojen pesua ja ulos lähtiessä pitäisi olla ruokapullo valmiina. Joku kokee päinvastoin. Tuota vuoden ikää olen pitänyt rajana, koska sen jälkeen voi alkaa antaa lehmänmaitoa. Ei tarvitse ostaa kalliita korvikkeita.
Olen muuten huomannut, että usein pulloruokituille lapsille annetaan pidempään iltamaitoa kuin rintaruokituille. Perusteluna yleensä on, että lapsi nukahtaa helposti, kun menee maitopullon kanssa nukkumaan. Enkä ihmettele. Kyllähän se oma juttunsa aina on vierottaa. Vierotti sitten rintamaidosta tai muusta rutiinista, kuten tutista. Samoin olen huomannut, että monet pulloruokitut lapset käyttävät pidempään tuttipulloa, kun rintaruokitut ovat siirtyneet käyttämään nokkamukeja. Ehkä siinä on se, että tavallaan rutinoidutaan tekemään asiat tietyllä tapaa ja sitten imettäjillä tulee vaan jossain vaiheessa mieleen, että voisi sen juomapuolen hoitaa muulla tavalla. Meillä likat eivät ole ruokapöytäiässä ollessaan käyttäneet tuttipulloja, kun ovat ruokailemassa. Sitten on erikseen imetyshetket ja mun ollessa poissa niissä tilanteissa on vain ne pullot käytössä. Muuten on ollut nokkis tai snapsilasi. Ja ettei menisi liian imetysmyönteiseksi, niin olen myös huomannut, että usein pelkästään korvikeruokitut lapset nukkuvat täysiä öitä nopeammin (korvikkeen imeytyminen kestää kauemmin ja nälkä tulee myöhemmin kuin imetetyillä, joilla äidinmaidon imeytyminen on nopeampaa). Toki tässäkin tuli nyt yleistettyä, joten ei voi aina olettaa asioiden menevän edellä kuvatuilla tavoilla.
Tosiaan syitä ruokkia lasta korvikkeella on niin monia, että mielestäni ei saisi siitä äitejä syyllistää. Meistä ei kukaan ulkopuolinen voi tietää perimmäisiä syitä, joten tietämättään ei pidä kulmia kohotella. Tärkeintähän aina on, että vauva saa läheisyyttä ruokintahetkellä. Imetyksessä se tulee luonnostaan, pullolla ruokittaessa tulee vaan muistaa pitää vauvaa sylissä eikä lykätä pulloa sitterissä heiluttelevalle mukelolle. En usko alkuunkaan, että korviketta saaneet lapset olisivat saaneet huonomman alun elämälleen tai muuta vastaavaa. Pääasia, että lapsi saa ruokaa, kun on nälkä ja hänen viesteihinsä vastataan muutenkin.
Peace.
2 kommenttia:
Oikein hyvä kirjoitus!
Itse olin aika lailla korvikemutsi, osaimetin ensimmäiset neljä kuukautta. Tyttö painoi syntyessään niin vähän että joutui automaattisesti lisämaidolle, eikä oma maidontuotanto sitten varmaan koskaan käynnistynyt täysillä. Yritin kovasti, ja ai että se otti koville! Siksi välillä repii kuunnella tai lukea onnistuneesti imettäneiden kommentteja siitä, kuinka imetys kyllä onnistuu kaikilta kun oikein yrittää. Ei se aina onnistu.
Toisaalta yleisen korvikekielteisyyden ymmärtää, koska täysimetyshän olisi se luonnollisin tapa ruokkia lapsi ja tarjoaa automaattisesti läheisyyttä ja seurustelua äidille ja vauvalle. Oli kyllä välillä aika inhottavaa olla se äiti, joka laittoi korvikepullon mikroon, siinä sai suht julmia silmäyksiä aika välillä. :D Ymmärrystä kaikille siis!
Toivottavasti kolmannenkin pikkuisen imetys sujuu hyvin, kokemustahan siulla ainakin jo on! ;)
Mukava kuulla, että pidit kirjoituksesta ja selkeästi onnistuin tuomaan kantani esille. Vähän nimittäin jänskätti ko. tulenarasta aiheesta naputella postaus, kun väärinymmärtämistä tapahtuu tällaisten aiheiden kohdalla ns. kepeitä postauksia enemmän.
Lähetä kommentti