Onnellista odotusta

Edelleen täällä ollaan vauva mahassa :) Olen yllättänyt itseni täydellisesti, kun olen pysynyt niin tyynenä, vaikka laskettupäivä on ohitettu ajat sitten. Mun äiti lähti tänään kotiin takaisin, kun hänellä kohta työt kutsuu. Hän oli viime viikon sunnuntaista tähän asti täällä meillä. Nyt tosin näppärästi alkoi anopilla viikon loma, joten hän on sitten suurella todennäköisyydellä lastenlikkana, kun lähtö koittaa.

Kävin keskiviikkona neuvolassa. Kaikki arvot olivat paremmin kuin hyvin. Verenpaineetkaan ei olleet enää koholla. Liekö sanomattakin selvää, että olen päättänyt olla vetämättä johtopäätöksiä enää noista paineista ja muista :D Plus että tajusin, että edelliset synnytykset kun ovat lähteneet etenemään lääkärissä käynnin jälkeen, niin eihän mulla ole tällasta varsinaista synnytyksen latenssivaihetta ehtinyt olemaan ollenkaan. Nyt kuitenkin on jo supistellut ja menkkakipuillut. Ei tosin paljoa, mutta vähän. Vauva oli muuten nyt kiinnittynyt kunnolla, kun se viime viikolla vielä vähän myötäsi. Sen on kyllä huomannut, kun muutamana päivänä ollut semmoset sembalot tuolla mahassa ja paikat on kipeytyneet.

Oli kyllä onni, että äiti oli täällä. Sain nukutuksi tosi hyvin ja muutenkin lepäiltyä, kun mummu hoiti lapset. Liitoskivut on nyt tulleet mulle rasitteeksi. Ei tarvitse kuin vähän jalan liukua varoittamatta, niin nivuset on superkipeät seuraavat päivät. Hyvä, että eilen pystyin itkutta kävellä sen jälkeen, kun jalka oli luistanut. Kävimme eilen Eepun kanssa viettämässä äiti-tytär -aikaa. Eepu sai joululahjaksi lahjakortin, niin käytiin ostoksilla ja sitten syömässä. Oli tosi mukavaa viettää aikaa kahden :)

Neuvolassa mulle kerrottiin vähän jatkoasioita eli nyt mulla on maanantaina ihan ns. normaalineuvola, jos ei ennen sitä tule. Sitten varaillaan perjantaille (41+3) aika äitiyspolille, jossa katsotaan käyrät ja ultrataan mm. koon lisäksi lapsiveden määrä ja istukan toiminta. Jos kaikki on kunnossa, saan lähteä kotiin varttumaan 27.1. tiistaihin asti, jolloin viikkoja on 42+0. Se on täällä takaraja synnytyksen käynnistykselle. Eli jos siihen mennessä ei ala itse ymmärtää syntyä, aletaan savustus hommiin. Toivotaan toki, että käynnistyisi itellään.

Rauhallisin mielin täällä vielä odotellaan. Jänniä aikoja :)

Pohdintaa synnytyksestä

Ei ollut ainakaan tämän täysikuun aikaan meidän vauva valmis syntymään ;) Tuossa miehelle totesin, että tuntuu kovasti et oli aika hiljanen päivä - ei supistuksia ja vauvakin oli rauhallinen. Illasta sitten muutama supistus, joista pari oli vähän napakampaa. Saman tyylinen päivä oli Eepua synnyttäessä sunnuntai (päivää ennen synnytystä), kun olin sairaalassa vesien tihkumisen vuoksi ja minusta oli noloa, kun ei yhtään supistusta tullut. Seuraavana yönä meni vedet kunnolla.

Mulla on ollut vähän huonoa tuuria noissa aiemmissa synnytyksissä. Eepun odotuksessa alkoi vettä tihkua, jonka vuoksi piti sitten vauhdittaa sitä synnytystä silloin maanantaina eikä ollut enää aikaa odottaa supistusten luonnollista vahvistumista. Sitten Liun synnytyksessä mulla oli aamulle käynnistys sovittuna ja kun mentiin yöllä supistusten kanssa sairaalaan, riitti aamulla kalvojen puhkaisu. Mutta tässäkin sitten kätilö alkoi painostaa oksitosiinitipalla, kun oli se käynnistyskäsky siellä alla. Omat supistukset avasivat kyllä, mutta hitaasti.

Eepun kohdalla aloin saada oksitosiinia alkuun pieniä määriä ja sitten sitä nostettiin, kun mitään ei tapahtunut. Ilokaasu auttoi pitkälle, mutta lopulta itku silmässä pyysin epiduraalin, jota en alunperin olisi halunnut. No anestesialääkäri oli valmistelemassa leikkausta, jonka vuoksi en sitä saanut kuin vasta 30-45min päästä (en muista nyt ulkoa ja sairaalapaperit on kaapin perukoilla). Tuon ajan olin itkutärissyt, yrittänyt vetää ilokaasua tauotta (jonka vuoksi kätilö laittoi sen pelkälle hapelle) ja aivan hysteerinen. Kun viimein anestesialääkäri tuli paikalle, kukaan ei katsonut mikä oli alakerran tilanne. Nimittäin saman tien epiduraalin laiton jälkeen tsekattiin tilanne ja tadaa - 10cm auki, saa ponnistaa. Eli piru vie - en olisi siis tarvinut koko pirun piikkiä. No myönnetään, veihän se sen tärinän pois ja sain rauhassa ponnistaa. Mutta en tiedä olisiko mua rauhottanut jo tieto, että saa alkaa ponnistaa. Minä parka kun luulin, että tilanne ei edelleenkään etene ja olen edelleen vain 6cm auki.

Liun kohdalla en tarvinut ilokaasua vaan liikkeen avulla sain pidettyä kivut aisoissa. Kun mulle oli ehkä kymmenennen kerran ehdotettu tipan laittoa, myönnyin sillä ehdolla, että saan epiduraalin heti kun haluan. Pohdittiin kätilön kanssa, että otanko sen ennen tipan laittoa vai kokeilenko muuta kivunlievitystä alkuun. Koska en ollut vielä mitään kokeillut, päätin testata ilokaasua - se kun oli Eepun synnytyksessä tehonnut melko pitkään. No eipä tehonnut nyt. Meni vain hujaus tipan laittamisesta, kun kivut pomppasi potenssiin sata. Ilokaasusta ei ollut apua, kun supistusta näyttävät anturit näyttivät jotenkin väärin - sen pitäisi kohota niin pitkään että supistuksen huippu on saavutettu ja sen avulla voi ajoittaa ilokaasun oikein. Nyt se lähti laskuun jo ennen huippua ja ei se ilokaasu siis tehonnut. Itkutärinä alkoi taas, kun en pystynyt hallitsemaan tilannetta. Tällä kertaa onneksi anestesialääkäri oli oven takana ja meni vain hujaus, että sain sen piikin. Tosin siinäkin niitä supistuksia tuli pirun tiuhaan, joten teki tiukkaa pysyä paikoillaan.

Näin ollen, jos tässä synnytyksessä tulen tarvitsemaan oksitosiinia, epiduraali laitetaan ennen tipan laittoa. Tosin kuten noista molemmista synnytyksistä huomaa, en olisi välttämättä sitä tarvinut. Eepun kohdalla oksitosiini piti laittaa, kun vesien tihkumisen alkamisesta oli jo niin pitkä aika. Liun kohdalla oli käynnistyskäsky alla. Näin ollen toivonkin, että tämä synnytys etenisi hiljalleen, omalla painollaan ja voisin tällä kertaa käyttää kivunlievitykseen tens-laitetta ja ammetta. Toivottavasti voisi kotona olla mahdollisimman pitkään. Ainakin tällä hetkellä näyttää lupaavalta, kun on päivittäin näitä jonkunmoisia supistuksia, joita ei aiemmissa ehtinyt olla.

Yhdelle kaverille tänään totesin, että tämä on raskauden parasta aikaa ja toisaalta sitä huvittavinta. Koko ajan sitä miettii, että onkohan "tämä ja tämä" oire, että kohta alkaa tapahtua. Sitten jännäilee, että koska on tosi kyseessä, jne. Faktahan on, että muksu syntyy sitten kun on syntyäkseen. Tämä on vaan se kutkuttavin vaihe, jota on tavallaan odottanut koko raskauden ajan :) Huomenna on viikko laskettuun aikaan. Aika on kyllä mennyt hujauksessa-

Enteiliskö synnytystä?

Tänään on raskausviikko 38+5 eli mun veikkaama synnytyspäivä (toinen veikkaus keskiviikkona 39+1). En mä näköjään tänään synnytä, vaikka jonkin verran supisteleekin. Väli on tällä hetkellä jossain 10 minuutin ja vartin välissä. Välillä napakampia ja välillä kevyempiä. Näitä on nyt muutamana päivänä/iltana ollut ja joka päivä on tulleet voimakkaammaksi. Toivoa sopii, että mun kroppa tekis tällä kertaa työnsä itsenäisesti ja voisi unohtaa oksitosiinitipat sairaalalla.

Huomenna on täysikuu ja joidenkin vanhojen uskomusten mukaan silloin moni synnyttää ja osastoilla on ruuhkaa. Saas nähdä saako sitä itse kuulua tuohon porukkaan. Vai toteutuisko mun veikkaus keskiviikosta? On nämä jänniä aikoja. Aiemmissa raskauksissa ei tämmösiä ennakkosupisteluita ollut juurikaan. Molemmissa piti käydä sairaalalla, jossa tekivät vähän kovakouraisemman tutkimuksen (viikoilla 39+5 (Eepu) ja 41+1 (Liu)) ja siitä sitten alkoi tapahtua.

Nyt mä kyllä menen nukkumaan. Eilen en malttanut mennä ajoissa ja jos tässä lähipäivinä pitäisi synnyttää, niin oishan se kiva olla suht virkeänä, ainakin alussa ;)