keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ärsytyksen aiheita...

Ketsuppi

Tykkään tehdä ruokaa ja käyttää mausteita. Näen vaivaa, jotta saan hyvänmakuista ruokaa aikaiseksi. Asia, joka saa minut näkemään punaista, on se, jos joku laittaa ruokiini ketsuppia. Siis tarkoitan nyt ihan mitä tahansa ruokaa. Ja maistamatta tarvitseeko kyseinen ruoka edes ketsuppia. Kermapohjainen jauhelihakastike EI tarvitse ketsuppia, vaikka siinä sitä jauhelihaa sattuukin olemaan. Jos haluaisin sen maistuvan tomaatilta tai etikalta, olisin niitä itse siihen lisännyt. Makaronilaatikkoon ketsuppi sopii ja grillimakkaran kanssa. En ymmärrä miksi ketsuppia pitää tunkea joka ruokaan. Onko se kivaa, että kaikki maistuu samalta. Toki itse välillä lisään ruokiin suolaa, mutta se nyt vaan korostaa niitä mausteita eikä peitä mitään. Ärsyttää sikana, että näkee vaivaa ruuan eteen ja sitten sinne heitetään jotain mikä peittää kaikki maut alleen. Jostain syystä sinappi ei aiheuta täysin samaa, vaikka välillä mietinkin miksi mun tekemään uunimakkaraan, johon siis kuuluu juustokastike, lisätään vielä sinappia. Ehkä se on se, että jotkut eivät voi syödä makkaraa ilman sinappia. Tosin tänään ärsytti kyllä, kun olin tehnyt hernekeittoa ja tuo rakas Miekkoseni vaan töräytti lautaselleen sinappia maistamatta edes keittoa sellaisenaan. Siinä siis oli sitä sinappia jo mausteena... Mutta toi ketsuppi. Ai että syö naista!

Fb-kirpputorien hintakommentoijat ja "moitteettoman kuntoisia" myyvät

"Kauheen kallis", "Ite maksoin siinä ja tossa Halpamarketissa samasta vitosen vähemmän", ärsyttää jo ihan myyjien puolesta, kun pitää joidenkin äpistä mitä ihmeellisimmistä asioista. Joku myy käyttämättömäksi jäänyttä lasten pukua liki uuden alennusmyyntihinnalla, niin onko se rikos? Keneltä se on pois, jos joku sen kuitenkin sillä hinnalla mielellään ostaa? Saako nämä kommentoijat jotain tyydytystä siitä, että ovat epävirallisia palstapoliiseja...

Toinen ärsyttävä asia noilla fb-kirpuilla on lumpun/skeidan myyjät. Miten kukaan voi sanoa vaatteen olevan hyvässä kunnossa, jos siinä on pesuNYPPYÄ, ei siis hahtuvaa, vaan kunnon nukkanyppyä, värit on haalistuneet ja pahimmassa tapauksessa siinä on tahroja tai reikiä. Tästä syystä itse teen ostoksia vain paikkakuntani kirpulla, jotta voin tsekata tavaran etukäteen ennen ostamista. Pari kertaa tosin olen kiireessä hakenut vaan vaatteen ja katsonut pussiin kotona... eipä vastannut kuvan tuotetta, kun kuva oli otettu salamalla ja kaikki värit oli kirkkaammat. Onneksi kuitenkin muuten kunnossa, joten ei jäänyt harmittamaan. Ärsyttää myös, jos on kysymällä kysynyt, että onko tavara hyvässä kunnossa, kaikinpuolin moitteeton, jne. ja saa myöntävän vastauksen. Sitten kun menee ostamaan, myyjä alkaakin kertomaan vioista. Näin kävi esimerkiksi ostaessani kakkosturvaistuinta autoon. Piti olla hyvässä kunnossa ja täysin ehjä, jne. No mennessämme paikalle toiselle paikkakunnalle olikin yksi vyönohjain haljennut ja kankaat nuhjuiset. Vyönohjaimen halkeaminen ei kuulemma ole ongelma, jos pitää penkkiä tietyllä puolella autoa. No olisko vaikka kannattanut mainita jo ennakkotietoja kysellessäni. Kyllä ärsytti!


Ei kommentteja: