Synnytyskertomus - kolmas kerta toden sanoi?

Tosiaan viikolla 42+0 suuntasin aamusta kohti sairaalaa ja tarkoituksena oli synnytyksen käynnistäminen. Koska mä olen (jos ette ole jo huomanneet) hieman lääkevastainen, halusin, että olisi puhkaistu kalvot omien supistuksien aikaansaamiseksi. No siihen ei lähdetty, kun täällä päin sairaalassa halutaan laittaa oksitosiini tippumaan, jos kalvot puhkaistaan. Sain siis käynnistyksen seuraavaksi parhaimmalla vaihtoehdolla eli ballongilla. Sen jälkeen pääsin kotiin odottelemaan supistuksia ja ballongin tipahtamista. Koska oli lounasaika, suunnattiin Miekkosen kanssa intialaiseen syömään. Oli hyvää, joskin ruokailun aikana tuli pari TODELLA kivuliasta supistusta ja yhden kohdalla totesinkin, että tuntuu ettei kipu lopu ollenkaan. No siitä sitten ajeltiin pienen lenkin kautta kotiin ja ajon aikana tuli taas pari hitokseen kipeää supistusta. Sanoin Miekkoselle, että jos ne supistukset alkavat tällaisina, mä haluan kaikki maailman puudutteet (se siitä lääkkeettömään synnytykseen liittyvästä selkärangasta). Kotiin tultua käväisin vessassa huomatakseni, että ystäväni ballonki halusi jo pois. Oli ne supistukset siis avanneet paikkoja ainakin siihen kolmeen senttiin.

Innolla odottelin supistuksia. Kävin jopa vähän kävelemässä. Ei vaikutusta. Miekkonen haki likat kotiin ja todettiin, että meilläpä ei olekaan yölle lastenvahtia sikälimikäli lähtö tulee. Olisi lähdettävä yksin taksilla. Illalla lasten mentyä nukkumaan alkoikin supistella. Menin nukkumaan puolen yön kieppeillä otettuani pari panadolia. Jos panadol tehoaa, on kyseessä harjoitussupistukset. No ei tehonnut. Siirryin sängystä sohvalle, etten herättäisi Miekkosta heiluessani supistusten aikana niitä lievittääkseni. Onneksi minulla oli kauratyyny, jota lämmitin ja onneksi Miekkonen oli lämmittänyt leivinuunia, niin sitä vasten oli myös kiva nojailla kipeimmillä hetkillä. Kellotin supistuksia ja niitä tuli 3-12min välein. Kolmen aikoihin mietin, että pitääkö laittaa appiukolle viestiä, että ennen töihin lähtöä tulee hakemaan minut sairaalalle. En laittanut viestiä. Kärvistelin aamuun ja ilmeisesti perheen herättyä keho alkoi tuottaa adrenaliinia, joka vähän hillitsi supistuksia - väli piteni about varttiin ;) Yhdeksäksi minut vietiin taas sairaalalle ja Miekkonen vei edellispäivän tapaan Eepun kerhoon.

Sairaalalla menin ensin tarkkailuhuoneeseen, jossa katsottiin käyrät ja piirtyipä sinne pari supistustakin, vaikka olin juuri kätilölle todennut, että ne on tainneet jo täysin hiipua. Lääkäri tuli vielä katsomaan synnytyskanavan tilanteen ja tilanne oli oikein hyvä 5,5cm auki (Lääkäri tosin sanoi ensin 4cm, mutta kätilöt totesivat todellisen tilanteen olevan parempi). Pääsinkin suoraan saliin!! En ole aiemmissa raskauksissa ollut läheskään tuossa pisteessä saliin mentäessä. Eepun synnytyksessä olin tarkkailuhuoneessa reilun vuorokauden, paikat "auki" about sormelle. Liun synnytyksessä olin parisen senttiä muistaakseni auki ennen kuin kalvot puhkaistiin.

Salissa mulle laitettiin käteen tippaa varten kanyyli ja sain pukea ne ah niin kauniit sairaalavaatteet. Kalvot puhkaistiin siinä sitten samalla ja vauvalle laitettiin päähän "pinni" sykkeen seurantaa varten. Täällä tosin mun ei tarvinut koko ajan olla siihen sykelaitteeseen kytkettynä vaan pääsin mm. käpöttelemään sairaalan portaita. 10 kerrosta rappuja pari kertaa. Ei ne supistuksia voimistaneet, mutta hiki tuli ja seuraavana päivänä pohkeet kiittivät ;)

Komeat maisemat sairaalan portaikosta

Sain salissa lounasta. Ehkä maailman pienin annos kalakeittoa.. Onneksi muuten annokset olivat sopivia ja ruoka jopa maistuvaa. Tuo oikealla oleva oli maitokiisseliä, jota pitää kyllä kotonakin tehdä joku päivä. Oli hyvää!

Olin Miekkosen kanssa sopinut, että tulee sairaalalle, kun on vienyt lapset kerhon jälkeen mummolle. Hän tuli siinä puoli yhden maissa ihan vain kuullakseen, että vaimo meinaa taas testata rajojaan kieltäytymällä epiduraalista ennen oksitosiinin laittoa. Kätilö oli saanut lääkärin kanssa sovittua, että aloitetaan oksitosiini 10ml annoksella normaalin 15ml sijaan. Kätilö tosin totesi, että noin vähäinen määrä ei kyllä tee kenellekään yhtään mitään. Oli puhetta, että nostetaan määrää sitten, jos toivottua tulosta ei saada tuolla aikaiseksi. Tarkoituksena oli siis saada tihennettyä supistukset about 5-7 minuutista siihen 2-3 minuuttiin. Oksitosiini laitettiin tippumaan puoli yhden maissa ja yhdeltä alkoi selkeästi tihentyä supistukset. Hengittelin ilokaasua ja fiilistelin sekavaa olotilaani. Sanoin sen olevan kompensaatiota siitä, että mä en saanut jouluna punkkua ;D 

Varttia vaille kaksi totesin kätilölle, että ilokaasussa ei enää teho riitä ja haluan jotain vahvempaa. Vaihtoehtoina oli kohdunkaulan puudute tai epiduraali. Kätilö suositteli epiduraalia, koska sitä voidaan laittaa tarvittaessa lisää. Olinhan tässä vaiheessa auki vain 6cm eli ne säännölliset supparit oli saaneet aikaan vain 0,5cm aukeamisen. Mä ehkä kiehuin tässä vaiheessa - helkkarinmoiset kivut ja olematon vaikutus. Alkoi vaikuttaa samalta kuin Eepun synnytyksessä, jossa epiduraalia en saanut ajoissa ja tuli vaan kauheat itkutärinät. Epiduraali tilattiin ja sitä odotellessa tuo fiilis Eepun synnytyksestä vain vahvistui. Kipu oli todella kova. Paniikki meinasi iskeä, kun se anestesialekurin matka omasta toimipisteestä synnärille tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta hän tuli ja alkoi kaikessa rauhassa puuhata sitä piikkiä mun selkään. Kätilö kävi välissä sanomassa, että kohta helpottaa ja voidaan sitten nostaa oksitosiinimäärää ja tunnin päästä hyvinkin voi lapsi syntyä, jolloin synnytyksen kesto olisi pari tuntia. Ei paljoa lohduttanut siinä vaiheessa. 

Sitten siinä jossain kärvistelyn vaiheessa tajusin mitä tapahtuu - paikat aukeaa vauhdilla. Sen tunsi. Siitä tuli jännä voimakas fiilis (tosin, jos Miekkoselta kysytään, mä vaan karjuin ja olin kuin paniikissa). Anestesialääkäri oli mun selkärangassa kiinni, kun totesin toistamiseen, että en pysty olemaan enää siinä kyyryasennossa (epiduraalin aikana pitää olla täysin paikoillaan ja selkä kyyryssä) ja vauva tulee just. Anestesialääkäri oli hieman hämmentynyt ja kyseli, että laittaako hän puudutetta ollenkaan vai ei. Tokaisin vähän napakammin, että ihan h***tin sama, mutta mun on pakko päästä pois kyyrystä ku vauva tulee. Kätilö tsekkasi tilanteen ja - tadaa - 10cm auki ja vauva todella on tulossa.  Kuudesta kymmeneen senttiin vartissa - ei ihme, että koski. Tämän jälkeen sain luvan ponnistaa ja se oli kuulkaas jännä tunne, kun kroppa sanelee koska sä ponnistat. Tuli kaksi TODELLA voimakasta supistusta ja tuloksena varsin ihastuttava pieni mies <3 Tunnin säännöllisten supistusten ja vajaan minuutin ponnistuksella perheemme kasvoi viisihenkiseksi ja äiti säästyi tikeiltä. Aivan huikea viimeinen synnytys. 

Kätilö sanoi mulle synnytyksen jälkeen, että oksitosiini oli niin pienellä, että synnytys hoitui mun omilla supistuksillani. Tiedä sitten sanoiko noin vain, jotta mulle tulisi parempi mieli, mutta tietysti haluan uskoa hänen vilpittömästi tarkoittaneen sitä. Jäi tosi hyvä fiilis, kun ymmärsi kehon osanneen toimia kuten piti. Aiemmissa synnytyksissäkin on ilmeisesti ollut sama juttu, että ne itkutärinäkipu on alkanut paikkojen nopeasta aukeamisesta.

Ihana poikamme siskojen valitseman Niiskuneiti-lelun kanssa

42+0, yhdes koos, hyvä olla?

No tulihan se tiistai ja 42+0 raskausviikko... yhdessä koossa edelleen.

Tänään aamulla oli aika sairaalalle käynnistykseen. Täällä eivät suostu puhkomaan kalvoja ilman, että laittavat samalla oksitosiinin tippumaan. Kyllä se Hyvinkäällä onnistui pari vuotta sitten. Pikkusenko kyrsi. No sitten edettiin mun seuraavalla toiveella eli ballongilla. Sen laitto ei sattunut pahemmin, tuli vaan paineen tunnetta alavatsalle vähän. Sitten pääsin kotiin.

Tai en mä heti kotiin mennyt. Käytiin Miekkosen kanssa syömässä intialaisessa ja sen jälkeen ajeltiin hetki kaupungilla. Ravintolassa ja autossa tuli muutama ihan jäätävä supistus. Kotiin kun tultiin, se ballonki tykkäs jo tulla pois. Olen siis ehkä kolme senttiä auki. Arvatkaas onko supistanut kipeesti sen jälkeen? No ei ole. Mun vitsistä varmaan tulee totta ja tää syntyy 42+2.

Huomenna takaisin sairaalalle ennen ysiä. Siellä lienee edessä kalvojen puhkaisu ja se pirun myrkky. Toisaalta juuri tuossa googlasin Eksoten synnytyksen käynnistysjuttuja ja siellä luki, että 1,5-2h viimeistään kalvojen puhkaisusta alkais se tipan laitto. Ehkä mä voin siihen vedoten saada ton verran aikaa, että omat supparit alkaisi. Kroppa kuitenkin oli itse kypsytellyt paikkoja viime torstain ja tämän päivän välillä.

Äh. Alkaa olla jo vähän epätoivonen olo. Mun kroppa osaa raskautua silmäniskusta ja hautoa melko ongelmitta, mutta miksi se ei ymmärrä, että synnyttääkin pitäisi. Vai ymmärtäisikö se, jos Suomessa alettaisi seurata vasta oikeasti yliaikasia raskauksia yksilötasolla ja ratkaisut tehtäisi sen mukaan.

Tarkoitan siis sitä, että oikeastihan raskaus on yliaikainen vasta viikon 42 jälkeen. Lasten annetaan syntyä ennen aikaisina ennen viikoa 38, mutta yliaikaisuus on punainen vaate. TIETYSTI aina pitää edetä vauvan ehdoilla ja en tällä tekstillä tarkoita, etteikö yliaikaiskontrolli ole hyvä olla tietyssä kohtaa raskautta. Mutta esimerkiksi nyt oma tilanteeni. Kohdunsuulla on tapahtunut etenevää kypsymistä viime torstaista eteenpäin. Sekä perjantaina että tänään vauva on voinut mahassa hyvin, lapsivettä on riittävästi ja napanuoran virtaukset ovat hyvät. Miksi siis on välttämätöntä käynnistää, kun on merkkejä, että kroppa käynnistelisi itsekin?

Täällä meillä yliaikakontrolli on viikolla 41+3 kuulemma sen vuoksi, että aiemmin viikolle 42+0 asti päästetyistä raskauksista osassa oli näkyvissä jo merkkejä vauvan voinnin heikentymisestä. Toisin sanoen lapsivesi oli alkanut vähentyä ja napavirtauksissa oli heikentymää. Sen vuoksi se siirrettiin aikaisemmaksi. Tämä on hyvä juttu, jotta jokainen syntyy mahdollisimman terveenä. Kuitenkin pitäisi edetä vauvan ja äidin ehdoilla, yksilöllisesti. Ei niin, että tämä on takaraja, koska takaraja.