tiistai 28. heinäkuuta 2015

Pikkumies 6kk

Meillä Tee täytti tänään puolivuotta. Aika menee ihan liian nopeasti! Vasta se pieni pötkylä syntyi ja nyt hän opettelee määrätietoisen innokkaasti uusia taitojaan.

Tee on aivan hurmaava pieni mies!! Hän ei vielä ole aivan ymmärtänyt ryömintää, mutta saa itsensä liikkeelle. Hän nostaa takamuksen konttausasentoon, painaa pään käsiin lattiaan ja ponnistaa eteenpäin. Kieriminen onnistuu ja akselin ympäri pyörintä. Tänään hän aloitti jokeltamaan. Hän oli pöydän ääressä istumassa, kun laitoin ruokaa ja oikein antaumuksella kertoi mulle "taataavaavaataavaa..." Aika liikkis!

Mä onnistuin tavoitteessani täysimettää 6kk. En ollut poissulkenut mahdollisuutta antaa korviketta mun poissaollessa, mutta ei tullut tällaiselle tarvetta. Huikeeta. Olen iloinen! Luin tässä viikon sisällä jonkin artikkelin, että varsinkin niillä äideillä, joilla jää synnytyksestä jotain kaihertamaan mieltä, on suuri halu onnistua imetyksestä. Allekirjoitan. Mähän olin todella ärsyyntynyt, että mun kroppani ei osannut käynnistää itse synnytystä sallittujen aikarajojen puitteissa. Kolmas kerta ja hitto vie taas sama juttu!! Tämän imetyksen tiesin jossain määrin onnistuvan, kun olinhan tyttöjä imettänyt vuotiaiksi asti. Mutta aloitin kiinteitä aiemmin. Nyt jäi hyvä mieli, kun tämä onnistui. Kontrollifriikki mikä kontrollifriikki. Ja täytyy korostaa. Tämä on mun ajatus MUN imetyksestä. Oikeasti mulle ei ole väliä imetetäänkö vai ruokitaanko korvikkeella muiden lapsia. Toki jos multa kysytään niin kannustan imetykseen ja yritän auttaa sen onnistumisessa. Mutta pääasia, että lapsi kasvaa ja voi hyvin.

Tänään Tee sai ensimmäisen kerran maistella muuta kuin maitoa ja meillä aloitettiin porkkanalla. Alkuun maisteli ihmeissään. Tuli ne tyypilliset inhoväristykset (varmaan kun ekan kerran nielasi jotain muuta kuin nestettä) ja kyllä hän jopa alkoi innokkaasti läpsyttämään pöytää käsillä. Toisella maistelukerralla hän suostui muutaman lusikan kärjellisen ottamaan, mutta sitten meni suu tiukaksi viivaksi. Ei tainnut olla heti hittijuttu tuo syöminen :D Nooh, huomenna jatkuu harkat :)

2 kommenttia:

Terhi | Äiti ja melukylän lapset kirjoitti...

Kyllä vain aika rientää, juurihan pieni syntyi.♥
Kiva juttu että imetys onnistui haluamallasi tavalla. :) Mäkin toivon että imetys onnistuisi nyt yhtä hyvin kuin edelliselläkin kertaa. :)
Hih, pienten ilmeet on kyllä huippuja kun maistelevat uusia makuja.

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Niin se rientää :) Samaa itse asiassa mietin, kun katselin sun rv-päivityksiä!! Mut sitähän se on, aika menee tosi nopeesti - pitää vaan yrittää ehtiä nauttia siitä kaikesta :)