tiistai 2. kesäkuuta 2015

Tapahtumarikas eilinen päivä

Voi vitsit! Eilinen päivä oli kyllä aikamoinen. Aamu alkoi suhteellisen seesteisesti, mutta pihalle päästyämme alkoi action. Olin päästänyt tytöt ulos jo ennakkoon, kun jäin sisälle laittamaan Teen aamupäikkärivalmiiksi ja omat vaatteet päälleni. Tee nukahtikin sitten sisälle, joten suuntasin itse pihalle - juuri oikeaan aikaan. Meidän katti leikki jollain pihalla ja nyt kun sillä on välillä ollut jos millaista hiirtä siellä pallottelussa, menin nytkin katsomaan mikä siellä saa kissaan eloa...

SE OLI KYY!!

En alkuun meinannut edes erottaa, että mikä siellä oli. Jokin pieni ruskea möykky. Kunnes näin sen hyökkäävän ylös päin kissan lyödessä tassuilla. Ei muuta kuin keinolla millä hyvänsä kissa kiinni ja sisälle (yritin ensin siirtää vain muualle, mutta tietty ampaisi samantien saaliinsa luo). Kävin hakemassa lapion, jolla vähän taputtelin lieroa. Tulipa lastenkin nähtyä millaiseen ei saa koskea ja kovin oli varsinkin Eepu totinen, kun kerroin mitä käärmeen purema voi aiheuttaa. Tuo oli poikanen, toivottavasti niitä ei kohta vilise lisää jostain!! Ennen tuota taputtelua mun piti kyllä vielä tsekata googlesta, että miltä näyttää kyyn ja vaskitsan poikaset ja miten ne eroaa. Täällä kun on noita rauhoitettuja vaskitsojakin. Aika varma olin kyllä jo ennen googlailua tuon lajista, sillä tällä otuksella oli aika selkeä sahalaita selässä. Enpä ollut aiemmin moiseen täällä törmännyt!

Jottei päivä olisi ollut liian tapahtumatylsä, pääsin käymään Liun kanssa terveyskeskuksessa ennen iltaruokaa. Olin juuri saanut Teen syötettyä ja hän oli sylissäni olkkarissa. Liu tuli siihen sitten esittämään minulle balettia. Piti kädellä kiinni telkkaritasosta ja seisoi yhdellä jalalla. Sitten hän päätti tehdä piruetin - ja kaatui! Pää osui ilmeisesti suoraan siihen telkkatason kulmaan. Kauhea parku, jonka luulin ensin johtuvan siitä epäonnistuneesta piruetista (keskimmäiseni on hieman dramaattinen, jos jokin ei mene suunnitellusti). Pyysin hänet sohvalle viereen ja yhtäkkiä joka paikka on veressä. Tee oli mun jalkojen päällä ja verinen lohdutettava kainalossa. Onneksi sain Teen siirrettyä turvallisesti lattialle ja samalla pidettyä Liun rauhallisena, kun hänhän kiihtyi vain siitä, kun ne kädet oli veriset (onneksi ei nähnyt itseään peilistä). Tämä tapahtui 12:20. Sain vuodon tyrehtymään ja näin haavan olevan melko siisti, mutta "auki". Käytin likan suihkussa ja soitin terkkariin 12:35. 10 minuutin jono - jätin soittopyynnön ja soitin samalla Miekkoselle olisiko hän voinut tulla tekemään toimistohommia kotiin lääkärikäynnin ajaksi. Tee oli käymässä juuri päikkäreille ja Eepu voisi katsoa sen aikaa vaikka dvd:tä, niin onnistuu ne hommat. Tietysti tällaista piti sattua juuri silloin, kun mun auto ei suostunut toimimaan :( 13:30 en ollut vieläkään saanut soittoa ja yksityiselle soitto ei paljoa lohduttanut - seuraava vapaa aika 18:30 eikä sekään ole lastenlääkärille. Päätin sitten lähteä suoraan sinne terveyskeskukseen, vaikka ohjeissa oli, että ensin pitää soittaa. No periaatteessahan mä olin soittanut. Päästiin lopulta näyttämään haavaa hoitajalle 14:40. Mun soittopyyntöön vastattiin 14:35... joo ei tarvinu enää aikaa... Hoh hoh!!


Tultuamme kotiin sain Liun unille ja lähdin Eepun kanssa hakemaan pihalta aineksia iltaruokaan - nokkoslettuja! 


Letut onnistuivat mielestäni hyvin. Täytin ne sunnuntaina grillatulla broiskulla, parsakaalilla ja parmesaanilla, jotka oli sekoitettu kreikkalaiseen jogurttiin ja maustettu lorauksella sweet chili -kastiketta. Eepu oli sitä mieltä, että ensi kerralla olisi parempi olla täyttämättä ja eipä nuo hittejä olleet muiden (kuin mun) mielestä. Miekkosen makuun ois vaatinut lisää mausteita, mutta mä yritin ottaa lapset huomioon :D Jos olisin tehnyt vain meille aikuisille, olisin laittanut reilummin sweet chili -kastiketta ja pilkkonut mukaan myös säilykepersikkaa.



 Sunnuntaina sain muuten vihdoin pakastimen sulatettua! Nyt sinne saa iskettyä jo ensimmäiset rehut säilöön talven varalle.

Tämän vuoden satoa valmiina säilöön. Osa pakastimeen ja osasta mehua :)

Ei kommentteja: