Näin kolmen pienen lapsen äitinä sitä omaa aikaa ei hirveästi ole. Tiedättekö, aikaa yksin.
Kun kukaan ei vaadi tai odota mitään.
Kun saa olla vain omassa seurassa.
Nyt varsinkin pienen vauvan tultua taloon, sitä omaa aikaa ei ole edes iltaisin. Rakas pieni poikani haluaa ruokailla ja seurustella, kun siskot menevät nukkumaan. Silloin tulee tuijotettua televisiota, mutta samalla juteltua ja oltua läsnä tälle kaikkein pienimmälle, joka vasta harjoittelee kommunikoimista. Pyrin siihen, että en selaa kännykällä facebookia, kun toinen yrittää rinnalla ollessaan katsoa silmiin. Haluan, että hänellekin on se aika, jolloin saa jakamattoman huomion. Tai lähinnä, että saa muutakin huomiota kuin syöttämistä tai vaipan vaihtoa. Mun "työpäivä" alkaa siinä seiskan maissa tyttöjen heräämisellä ja päättyy illalla, kun poika käy unille. Semmoinen jatkuva läsnäoleminen aikaisesta aamusta iltamyöhään on melkoisen kuormittavaa.
Edes pieni oma hetki keskellä päivää antaa virtaa. Kun Liu ja Tee käyvät lounaan jälkeen nukkumaan, luen Eepulle sadun, jonka jälkeen hän alkaa puuhata joko omia leikkejään, tablettipelejä tai dvd:n katsomista. Silloin minä istun ja otan kahvikupin käteen. Parasta on, jos on joku oikea lehti luettavana. Puolituntia riittää. Sitten on taas helpompi hengittää.
Yhdessä vaiheessa käytin "oman aikani" kotihommiin. Silloin ahdisti, koko ajan PITI tehdä jotain. Tällaiset tilanteet ovat saaneet minut priorisoimaan. Joskus siivoan lounaan jäljet vasta sen oman ajan jälkeen. Menen toiseen huoneeseen, niin keittiön sotkut ei harmita.
Kun voin itse hyvin, jaksan paremmin lasten kanssa.
Onneksi mun arjen hommia jakaa myös tuo Miekkonen. Hän suo minulle omia hetkiä viemällä lapsia pihalle. Olen aina ollut oman ajan tarvitsija ja sitä tarvettä edes ihanat lapseni eivät ole poistaneet. Rakastan välillä olla ihan yksin. Joskus oikein intensiivisen läsnäolemispäivän (kun joku tarvitsee sua koko ajan ja parhaimmillaan kaikki yhtäaikaa) jälkeen ei jaksa edes keskustella kumppaninsa kanssa. Se on minusta ikävä tunne. Kaikin puolin ja kaikkia kohtaan. Silloin tulee helposti myös tiuskittua. Olen oppinut jossain määrin jo kertomaan fiiliksistäni, joten yritän ettei tällaiset tilanteet tulisi Miekkoselle yllärinä. Ei ole mukavaa, jos tulee töistä kotiin ja lasten kanssa leikkimisen ja nukkumaan laiton jälkeen vaimo on kuin takapuoleen ammuttu karhu. Tunne siinä nyt itsesi rakastetuksi ja arvostetuksi.
Odotan innolla metsän sulamista, jotta pääsen sinne hyppelemään kiviltä toisille ja kävelemään kaatuneiden puiden rungoilla. Hyvällä tuurilla näen mielenkiintoisia eläimiä ja ötököitä. Siellä jotenkin aistit aukeaa ja asioita kokee syvemmin.
Mä yritän antaa omia hetkiä myös Miekkoselle. Tosin hän saa niitä jossain määrin työpäivän jälkeen, kun voi yksin käydä vaikka Motonetissä ennen kotiinpaluuta... Niinpä. Melko hassua ellei jopa säälittävää. Olen hieman kateellinen yksin tehdyistä Motonet tai Biltema käynneistä.
Onneksi mäkin pääsen. Kunhan vaan avaan suuni enkä odota, että toinen ehdottaa yksin lähtemistä jonnekin.
Se on minusta tärkeää, antaa toiselle omaa aikaa. Oli kyse sitten käynnistä harrastekaupassa, samoilusta metsässä tai vauhdinhurmasta crossipyörällä.
Onko sinulla tarvetta täysin omaan aikaan? Kuinka usein? Miten pidät huolen sen saamisesta?
2 kommenttia:
Kiva että sinulle riittää myös omaa aikaa joskus, vaikka pienen vauvan kanssa äitinä saa toki olla 24/7! :) Oma aika on kaikille äideille kultaakin kalliimpaa. Luin jostain, että äidit ottavat vain keskimäärin 17 minuuttia omaa aikaa päivässä. Huoh! Itse en pärjäisi niin vähällä. Itse otan ehkä kolme kertaa viikossa tunnin-kahden pätkän itselleni, mieluiten kodin ulkopuolella. Lisäksi toki on illat jolloin ei jaksa tehdä juuri mitään. Oman ajan saamisessa auttavat mies, isovanhemmat ja välillä myös kaverit..
17 minuuttia ei kyllä kuulosta paljolta!
Tuossa kodin ulkopuolella vietetyssä omassa ajassa on se etu, että ei käy vahingossakaan niin, että kesken oman tekemisen muksut pelmahtavat sisälle kysymystulvan kanssa, vaikka toinen vanhempi olisi ollut siellä pihalla niiden kanssa. Kunhan Tee kasvaa vielä vähän, hän voi jäädä muun porukan kanssa kotiin. Hieman odotan sitä, koska äitiydestä huolimatta osaan olla itsekäs. Sitten on tietysti se kolikon toinen puoli, että on aika haikeaa, sillä siinä vaiheessa Tee ei ole enää niin vauva :) Nyt tässä pikkuvauva vaiheessa on vielä onneksi aika "yksinäistä" liikkua, kun hän pääasiassa nukkuu noilla reissuilla. Yksinäisyys tässä siis korostettuna siksi, että se on sitä "omaa aikaa" :)
Lähetä kommentti