maanantai 29. joulukuuta 2014

Neuvolakuulumisia kiireisen aamun jälkeen

Tänään olikin mielenkiintoinen aamupäivä. Mulla oli neuvola, jonka luulin olevan 10:30. Lähdin lasten kanssa kauppaan niin, että oltiin siellä ysiltä ja kympiksi yritin tähtäillä Miekkosen luo, jotta hän olisi voinut sen neuvolareissun ajan kattoa lapsia. Kaikessa rauhassa tehtiin ostoksia jättihypermarketissa, kun sitten päätin tarkastaa kännykästäni kauppalistaa. Mitä ruudulla vilkkuikaan... "Laura neuvola, 10:00". Kello oli 9:41, osa ostoksista tekemättä ja oli mahdoton yhtälö ehtiä sekä Miekkosen luo että neuvolaan. Ei muuta kuin kauheella juoksulla loput tavarat (onneksi vain pari) kärriin ja omia kärrejään työntävää Eepua hoputtaen kohti kassoja.

Ärsytti olla hoputtamassa, kun oli ollut ajatus, että rauhassa ehditään käydä. Muutenkin pyrin välttämään turhaa kiirettä lasten kanssa. Siitä kun yleensä syntyy noidankehä kiukutteluineen ja lisävitkutteluineen. Onneksi kassoilla ei ollut jonoja vaan päästiin nopeasti autolle. Neuvolalla oltiin tasan kymmeneltä, mutta terkkari oli myötämielinen ja ymmärtäväinen. Sitä paitsi onhan se välillä oikeutettua, että asiakas on myöhässä, jos toinen osapuoli on usein ollut myöhässä.

Neuvolassa sitten tän rouvan paino oli viikossa noussut sellaisen 2,5kg. Hups. No nestettähän se varmaan suurelta osin on, kun tuo jouluruoka on tunnetusti astetta suolaisempaa. Eipä niitä kuitujakaan ole merkittävästi tullut viikon aikana syötyä. Sf-mitta oli noussut 30,5cm--> 32cm, joka tarkoittaa, että muksu on kasvanut hyvin. Hän myös pönnäsi itseään ylöspäin mitatessa, joka saattoi vaikuttaa mittaustulokseen. Vauva on tosi syvällä lantiossa, vähän vielä pää liikkui, muttei merkittävästi. Aika lähtökuopissa siis.

Josta päästään mun lempipuuhaan näin loppuraskauteen liittyen - spekulointi. Kuinka monet kerrat olenkaan viihdyttänyt itseäni vertailemalla aiempien raskauksien neuvolakortteja nykyraskauden korttiin. Varsinkin Eepun odotuksen aikaista korttia on tullut tuijoteltua, kun nämä raskaudet tuntuvat menevän niin samaan tyyliin.

Ja ai että miten kutkuttavia spekulaatioita tämän päiväinen käynti painonnousuineen sai aikaan. Eepua odottaessa toinen merkittävä painon nousu oli 2kg/vkk ja päivää ennen laskettua päivää, muutama päivä ennen syntymää ;) Samoin sf-mitan romahdus/paikallaan pysyminen oli kaksi viikkoa ennen synnytystä. Tämän raskauden sf-mitan romahdus tapahtui parisen viikkoa sitten.

On tää jännää. Luultavasti mä tulen taas tipahtamaan korkealta ja kovaa näiden spekulaatioideni kanssa, mutta pitää sitä jollain itseään viihdyttää :) Olen veikannut, että vauva syntyisi 38+5 tai 39+1 eli joko ensi sunnuntaina tai viikon päästä keskiviikkona. No viimeistään käynnistetään 27.1., mutta saas nähdä milloin päättää tulla. Oikeestaan ihmettelen, jos tällä kerralla lähtö tulee ennen laskettua päivää, mutta saahan sitä toivoa :) Pitää oikeasti nyt pakkailla se kassi valmiiksi sairaalaa varten ja käydä huomenna ostamassa ne muutamat puuttuvat tarvikkeet. Pitäisi myös varmaan käydä asentamassa lipaston päälle hoitotaso ja laittaa oikeasti ne vauvan tavarat paikoilleen. Mä näköjään suunnittelen saamatta aikaiseksi.

Veikkaa säkin, koska meille syntyy viides perheenjäsen? Laskettuaika 13.1., edelliset muksut syntyneet 40+2 ja 41+2.

4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Eikö se tosta pitäs nyt sit tulla 39+2? :D Tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen! Pian se tulee joka tapauksessa, vaikka ainakin musta se loppu kuluu hitaiten. :)

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Toi kuulostaa kyllä paljon mukavammalta kuin 42+2 :D Kiitos tsempeistä!!

Terhi | Äiti ja melukylän lapset kirjoitti...

Ei oo enää pitkää aikaa kun pieni syntyy. ♥ Veikkaan että hän päättää syntyä 14.1.2015. :)

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Tuo olisikin vielä ihan siedettävä, kun olisi vain päivää yli lasketun :)