tiistai 14. lokakuuta 2014

Uni, unesta, uneen

Uni. Nukkua. Väsymys.

Ei varmaan ole yllätys, että näin pienten lasten vanhempana sitä "kärsii" kroonisesta väsymyksestä. Tuo kärsimys on lainausmerkeissä, koska itse sitä ei aina edes tiedosta väsymyksensä määrää ja mennä porskuttaa. Sitten vaan välillä tajuaa, ettei oikeasti pysy ihan kärryillä mitä joku toinen selittää tai mitä uutisissa juuri sanottiin.

Sitten on se väsymyksen aste, joka itsellä on juuri nyt. Kun todella tajuaa, että väsyttää. Osittain itsehankittua, osittain ei. Itsehankittua väsymyksestä on se, että olen mennyt (ja näköjään menen tänäänkin, vaikka aikomus oli toinen) myöhään nukkumaan. Tiedän lasten heräävän aamulla seitsemän maissa, joten turha itkeä, jos olen itse mennyt puolen yön jälkeen unille. Asiaa ei ehkä auta se, että hemoglobiini on vähän matalalla tasolla ja joutuu heräilemään ihan raskaudesta johtuenkin.

Mikä sitten ei ole suoraan itsehankittua? No vaikkapa se, että juuri nukahtamisesi jälkeen jälkikasvu havahduttaa syystä tai toisesta. Ja sitten parin tunnin päästä uudestaan. Ja kun toinen nukahtaa, toinen havahtuu. Onhan se ymmärtääkseni jokin kidutuskeinokin, että herätetään heti kun toinen on nukahtanut. Asiaa ei paranna se, että nuorimmainen treenaa ns. normisängyssä nukkumista ja illat venyy. Vanhempien pinna venyy. Stressiä tulee. Henkistä väsymystä. Ollapa imetyshormonihuurut päällä, niin tämä ei tuntuisi miltään. Silloin kuitenkin heräillään se pari-kolme kertaa yössä (joo tiedän, jotkut heräilee vieläkin useammin, respect!).

Mä en totta puhuakseni kovin tarkkaan muista aikaa, että sai oikeasti nukkua läpi yön ilman mahdollisuutta, että joku herättäisi. Toki meillä on ollut lasten kanssa moniakin öitä, ettei kumpikaan herätä. Mutta yleensä vähintään havahdun ainakin kerran lasten ääniin. Eepu saattaa nähdä unta ja hihkaista unissaan. Liu taas saattaa itkahtaa paristi ja jatkaa sitten unia.

Niinä harvoina kertoina, kun lapset ovat yön yli hoidossa samaan aikaan ja itse olen kotona, on ihan psykedeelinen fiilis käydä nukkumaan ja TIETÄÄ, ettei kukaan herätä yöllä (paitsi raskauden ilo: vessaravaus). Ja vitsit kuinka jännä fiilis onkaan aamulla, kun vaan herää. Itse. Silleesti, ettei kukaan ole herättänyt.

Yleisesti ottaen mä olen suhteellisen virkeä, kun onhan meillä melko lailla hyvin nukkuvat lapset. Nyt tämä väsymys vaan pääsi itsellä siihen pisteeseen, että koin aiheelliseksi naputella ihan tekstin. Kaikki kulminoitui eiliseen iltaan. Nukutettiin Liuta Miekkosen kanssa vuorotellen tunnin verran. (Aiempaan "iltasatu, hyvää yötä ja huoneesta pois" -nukutukseen verrattuna melko rasittavaa). Tämän jälkeen surffailtiin netissä ja suunniteltiin joskus hamassa tulevaisuudessa alkavaa taloprojektia.

Havahduttiin kellon ollessa 23:45, että pitäisi käydä nukkumaan. No Eepu heräsi siinä kohtaa vessaan ja meinasi olla kiukkuinen. Ei meinannut haluta takaisin omaan sänkyyn. Meni lopulta kuitenkin nätisti. Sitten Miekkonen meni suihkuun. Liu parahteli muutaman kerran, mutta ei varsinaisesti herännyt. Itse laitoin keittiötä "aamukuntoon" ja olin aikeissa suunnata suihkuun Miekkosen jälkeen. Havahdun siihen, kun Eepu on mun takana. Häntä janotti ja "yövesimuki" oli tyhjä. Täytin sen.

Seuraavaksi huomaan Liun tulevan meidän luokse itkuisena (kesken unien herännyt väsyneenä, niin harmittaahan se..). Ei muuta kuin molemmat likat takaisin omaan huoneeseen vesihörppyjen jälkeen. Liu ei meinaa rauhottua, joten lauleskelen tiutautilhiä ja tuutuutupakkarullaa repeatilla varmaan valehtelematta kymmenen kertaa kumpaakin. Lopuksi lauloin sellasella piiitkääälllää äääneeellläää, että viimeistään väsyttäisi (ainakin minua). No nukahti Liukin sitten. Miekkonen oli tullut aikoja sitten suihkusta ja suuntasi jo nukkumaan.

Itse katsoin kelloa: 00:52. Suihkuun oli mentävä, kun seuraavana päivänä piti mennä ihmisten ilmoille. Nukkumaan pääsin about 01:15. Itse piti herätä yöllä vessaan kerran. Liu taisi havahduttaa kerran. Kello soi 07:30, kun Eepulla oli kerhopäivä. Tosin Eepu oli herännyt ihan pikkasen aikasemmin ja mun kellon alkaessa soida Liu alkoi käkättää omassa huoneessa. Äitiä vähän väsytti. Ja vieläkin väsyttää.

Mun piti mennä tänään aikaisin nukkumaan, kun ylihuomenna on tentti. Tyhmä minä. Miten voikin ihminen käyttäytyä typerästi. Kun tietää faktat ja silti käyttäytyy päinvastoin. Kun menisi ajoissa nukkumaan, ei lasten heräily tuntuisi niin ylivoimaiselta. Esimerkiksi, jos kymmeneltä kävisi nukkumaan, ehtisi nukkua aika hyvät yöunet, jos lapset kerran herättää seitsemältä. Tuosta tulee kuitenkin 9h unta ja jos siihen sisältyy pari herätystä, niin pysyy kuitenkin vielä ihan tolkuissaan. Koskakohan sitä oppisi...

Ei kommentteja: