tiistai 26. helmikuuta 2013

Hässäkkäviikko

Onpas taas ollut pieni hiljainen tovi. Viime maanantaina olin vielä ruumiin ja sielun voimissa ja tiistainakin päästiin kunnialla neuvolat läpi, mutta sitten illalla ystävämme Yrjö tuli kylään. Esikolla oli ollut se su-ma yönä. Itselle tuli tietysti flashback syksyltä, kun tuota ihanuutta kesti viisi päivää. Onneksi tällä kertaa selvisin about 18h oireilulla. Mikä onnen tunne, kun jäiset mansikat ei tuu heti paluupostina :D

Menin sitten tytön kanssa mun äidin luo tuonne tunnin ajomatkan päähän. Oli aika tuskanen autokyyti, kun tuon ykäilyn vuoksi välillä vähän supisti ja vauva tuntui valahtaneen alaspäin. Äippä oli luvannut leipoa kakkupohjan, kun itse olin puolikuntoinen. Samalla sain vähän levätä, kun mummu vietti aikaa tytön kanssa. Alunperin oli pitänyt mennä äipälle vasta torstaina, kun mulla oli varattuna kampaaja-aika. Mentiin siis jo keskiviikkona. No jotta mun synttärijärkkäilyt (niin lapseni siis täytti 2v ja juhlat oli viime vklp) ois menneet just niin kuin strömsössä, niin kampaajani laittoi keskiviikkoiltana viestiä, että on sairastunut. ONNEKSI hänellä oli vapaa-aika perjantaina aamupäivällä ja ONNEKSI Miekkonen oli ajelemassa anoppilansa ohi ja pystyi tuomaan mulle kakunkoristelutarvikkeet. Esikko halusi muumimammakakun ja sen hän sai. Pikkasen jänskätti ekaa kertaa piirrellä elintarviketussilla ja maalata pastavärillä. Ensi kerralla muistan, etten ala työstää vasta kaulittua sokerimassalevyä. Ihan vaan vähän antoi periksi ;D

Perjantaina kävin siellä kampaajalla ja sain ihanan tukan taas. Ai että mä tykkään mun luottokampaajasta. Aina annan vapaat kädet ja jälki on mitä parhainta! Tää on just sellanen tukka et menee kotiäiteillessä ja pesunkin jälkeen on laittamatta kiva. Vähän otsista pitää kääntää, ku on muuten ihan piikkisuora.

Menin äippäni luokse syömään ja jälkkärikahvia aloittaessani sain puhelun kahvinkeitinhuollosta, että meidän keitin olisi korjattu. Ei muuten mitään, mutta liike oli menossa kiinni vajaan parin tunnin päästä ja meillä oli tavarat levällään ja tyttökin oli vasta herännyt päikkäreiltä välipalalle. Mut niin vaan selvittiin ja saatiin juhliin keitin. Oltiin jänskätetty sitä, että joudutaanko naapurista lainailemaan keitintä vai nou. Sit vielä osoitin huimaa organisaatiokykyä ja pystyin leipomaan tarjoilut ja täyttämään kakun ollessani itsekseen kotona hereillä olevan lapsosen kanssa. Organisaatiokyvyn toinen nimi on Titi Nalle.

Juhlat menivät loistavasti! Tyttö nautti ja alkoi ymmärtääkin jo lahjojen saamisen päälle. Vähän harmitti, ettei hän malttanut avata lahjaa, jos toinen paketti oli jo tulossa. Kaikki toki avattiin ja kaikki lahjat oli tosi mieluisia. Varsinkin Titi Nalle -dvd:n katoaminen näköpiiristä oli katastrofi. 

Note to self: ensi vuonna munavoita tehdessä älä katso googlesta. 20 henkilölle riittää hyvin 4-5 munan munavoi, ei tuplaten, mitä netti neuvoi.

Ei kommentteja: