maanantai 13. heinäkuuta 2015

Katko tahattomaan blogihiljaisuuteen

Blogi on ollut tahattomalla kesätauolla, kun on tullut suhailtua ympäri Suomea ja sen semmoista.

Tuolla luonnoksissa on yhtä jos toista postausta valmistumassa, mutta pitäisi saada sellainen rauhaisa hetki niiden viimeistelyyn. Josko nyt ekana saisi ulos vaikkapa sen lupaamani postauksen laivareissusta Tukholmaan vauvan kanssa.

Pyörittelin viime kuussa aika paljon mielessäni sitä mitä toivon tältä blogilta sekä mahdollisesti kategoriaa, johon se kuuluisi. Haluan blogin kuvastavan pitkälti ajatuksiani ja elämääni, joten se ei pysty olemaan pelkästään perheblogi ja täytyy myöntää, että en mä tänne oikein osaa jokaista uutta lapsen oppimaa juttua kirjoittaakaan. Olisi mukavaa, jos vuosien kuluttua voisin selata blogia taakse päin ja nähdä väläyksiä tämän hetkisestä elämästä ja ajatuksistani. Ajatuksista oikeastaan huomaa oman henkisen kasvun. Itse ainakin huomaan, että nuorempana olin hyvin ehdoton ja lapsettomana mulla oli todella selkeät sävelet miten lapseni kasvatan. Onneksi ne särmät on vähän hioutuneet, mutta kohteliaan kuoren alla on silti paljon (jalostettuja) mielipiteitä. En edelleenkään keksinyt mitään kategoriaa, eikä sillä oikeastaan väliä. Ei se mun elämäkään ole vain yhtä kategoriaa  :D

Meidän kesä on sujunut tosi rennosti. Oltiin juuri porukalla viikon reissussa. Kierrettiin Puuhamaa, Porin Kirjurinluodon leikkipuisto, Titi-nallen talo ja Ähtäri. Yövyttiin parissa hotellissa ja parilla leirintäalueella. Näistäkin on nuo kuuluisat luonnokset tuolla varttumassa. Mutta ihan näin ennakkoon täytyy sanoa, että ihanasti on kyllä otettu hotelleissa nykyään lapset huomioon. Selkeästi ovat ymmärtäneet, että kun lapset viihtyy, vanhemmat viihtyy :)

Tällä hetkellä tytöt on mun äidin luona "leirillä". Eli siis mun äiti oli viime vuonna Eepun kanssa isovanhempi-lapsenlapsi -leirillä ja yritti tänä vuonna löytää tästä lähettyviltä vastaavaa. Ei löytynyt. Hän pitää siis itse puuhatäyteiset pari päivää tytöille ja mukana on myös Eepun kummitäti. Varmaan huippua tulee olemaan tytsyillä :)

Ei kommentteja: