perjantai 17. heinäkuuta 2015

Oma aika - eräänlaista happea

Olen aikaisemminkin maininnut, että mulle oma aika on erittäin tärkeää. Se on sitä, että saa kuunnella omia ajatuksiaan, tehdä mitä huvittaa ja ajatella vain itseään. Sellaisten hetkien jälkeen jaksan itse kotirumbaa ja lasten touhotusta paremmin. Kolmen pienen lapsen kanssa se oman ajan ottaminen ei ole maailman helpointa. Varsinkin tällä hetkellä pieniä haasteita asettaa nuorimmaisen ruokavalio, joka koostuu täysin minun maidostani. Tietysti sitä pumppaillaan pakastimeen tällaisia irtiottoja varten, mutta kovin pitkää irtiottoa ei voi tehdä ilman, että ottaa sen pumpun mukaan. (Asiasta tietämättömille tiedoksi, että sitä maitoa kertyy koko ajan ja jossain vaiheessa se "tihkuu yli" ja sitten on paidat märkinä, rintskat painaa ja on epämukava olo. Yritä siinä sitten nauttia siitä ajasta.)

Mutta typerä olisin, jos en niitä omia hetkiä itselleni ottaisi. 

Mä nautin kovasti ruuasta ja tosi usein mun matka suuntautuu ravintolaan ja/tai kahvilaan herkuttelemaan. Matkaan nappaan vielä yleensä jonkun mukavan lehden, jonka parissa nautin herkkuni. 

Key lime pie... ei ollut kyllä mikään makuelämys. Jopa epämiellyttävän makuinen tuo sitruunaosa. Ei tullut todellakaan lempparia. Seuraavalla kerralla pitänee testata jokin toinen jälkkäri.

Kävin ekaa kertaa testailemassa ihan perus juustohampparia ja se toimi oikein mukavasti.  Tosin mun elimistö ei digannut,  en ole vieläkään päässyt selville onko syynä vehnä, majoneesi, upporasva vai jokin lisäaine. Tuo kaali se ei ollut, koska en sitä syönyt.

Ettei se oma aika mene ihan syömiseksi, olen innostunut nyt myös pyöräilystä. Tätä pääsee tekemään heti tästä kotiovelta, joten ei tarvitse matkata kaupunkiin sitä vajaata 20 kilometriä. Hyvin nollaa päätä, kun rytyyttää menemään pitkin maita ja mantuja. Rakas Miekkonen antoi maastopyöränsä mun käyttöön, joten iso kiitos hänelle. Mun omalla konkelilla ei olisi läheskään niin nautinto ajaa polkuja ja pitkiä jyrkkiä ylämäkiä, tien pientareen ojapohjista puhumattakaan. 

Olen lenkkeillyt aikasemmin juosten ja koska mulla alkoi kipeytyä polvet, siirryin täysin reippaaseen kävelyyn. Kävelyssä on kuitenkin se huono puoli, että vaikka kuinka reippaasti käpöttelee, se tuntuu hitaalta. Pyöräilystä saa vauhtifiiliksen ja mikä parasta - se vahvistaa reisilihaksia, joiden heikkouden on mainittu olevan yksi yleisimmistä polvikipujen aiheuttajista. Varsinkin nyt imettäessä nuo polvikivut ovat tuntuneet pahentuneen entisestään.

Lenkiltä palatessa tämä on ehkä ihanin näky... aitan katon yllä näkyy talon savupiipusta tupruttelevan savua - sauna päällä!! JES!



Joskus se oma aika on silloin, kun lapset nukkuu. Silloin ei tietenkään lähdetä pois kotoa, jos toinen vanhemmista ei ole paikalla. Tällaisina hetkinä uppoudun yleensä jonkin hyvän lehden pariin. Kirjat tosin nollaisivat päätä vielä paremmin, sillä niiden kautta pääsee ihan eri maailmoihin ja saa ajatukset täysin irti arjesta. Pitäisikin käydä kirjastossa. 

Toinen yhtä hyvä tapa on lämmittää sauna, mennä istumaan sinne ajan kanssa ja ehkä ottaa se lehti mukaan. Tai sitten ilman lehteä ja ajatella vaan mitä mieleen tulee. Samalla voi tehdä kaikenlaisia kikkaviitosia kohentaakseen mielialaa, kuten läträtä kasvonaamioiden ja kuorintavoiteiden kanssa :)

Mulle tulee yksi lapsiperhelehti ja muita lehtiä saan äidiltäni. Olen tullut siihen tulokseen, että parhaiten omaan aikaani sopii naisten lehdet, sisustuslehdet ja vastaavat. Perhelehdistä saa toki vinkkejä arkeen, mutta niitä lukiessa päässä pyörii lasten asiat, joita pyörittelen monta kertaa päivässä muutenkin..

Ehkä tässä on omalla kohdallani ainakin sellainen kerrosefekti... mä tarvin omaa aikaa, jotta voin olla minä ja jaksaa paremmin olla äiti ja vaimo. Tarvitsemme myös yhteistä aikaa Miekkosen kanssa, jotta jaksamme olla tiiminä arjen haasteissa eikä yritetä yksin jaksaa. Näiden lisäksi tarvitsemme myös perheaikaa, jolloin molemmat vanhemmat ollaan kaikkien lasten kanssa. Tehdään porukalla jotain mukavaa. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin vaikka pulkkamäki tai leffailta. Tai ehkei edes noin erikoista.

Eräänlaista perheaikaa on päivittäin ruokailut ja usein myös iltapala, jolloin ollaan kaikki saman pöydän ääressä. Mutta hirveän paljon huomaan, että meillä on niin, että toinen vanhemmista on lasten kanssa ja toinen puuhaa jotain (pyykkiä, ruuanlaittoa, auton korjausta, metsähommia, jne.) Mä kuitenkin koen, että pitää tehdä asioita myös perheenä.

Sitten tietysti olisi hyvä, että me molemmat vanhemmat puuhailtaisiin vuorotellen myös jokaisen lapsen kanssa kahdestaan, jotta jokainen lapsi saisi olla kahden välillä äidin ja välillä isän kanssa. Ettei aina ole joku toinen siinä jakamassa huomiota.

On se haastavaa... vuorokaudessa on kuitenkin vain se 24h. Pitäisi kuitenkin muistaa, että se onnellisuus lähtee sieltä omasta itsestä. Jos ei itse voi hyvin, muut aistivat sen kyllä. Tästä syystä mä olen siitä omasta ajastani mustasukkainen. Se on pirun kallista aikaa. Siksi mä en mielelläni tuhlaa sitä mihin vain. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään mitä haluaa tehdä, jotta olisi helpompi hengittää. Sitten kysyä sama puolisolta ja sitten antaa molemmille ne mahdollisuudet toteuttaa.


Ei kommentteja: