lauantai 17. tammikuuta 2015

Onnellista odotusta

Edelleen täällä ollaan vauva mahassa :) Olen yllättänyt itseni täydellisesti, kun olen pysynyt niin tyynenä, vaikka laskettupäivä on ohitettu ajat sitten. Mun äiti lähti tänään kotiin takaisin, kun hänellä kohta työt kutsuu. Hän oli viime viikon sunnuntaista tähän asti täällä meillä. Nyt tosin näppärästi alkoi anopilla viikon loma, joten hän on sitten suurella todennäköisyydellä lastenlikkana, kun lähtö koittaa.

Kävin keskiviikkona neuvolassa. Kaikki arvot olivat paremmin kuin hyvin. Verenpaineetkaan ei olleet enää koholla. Liekö sanomattakin selvää, että olen päättänyt olla vetämättä johtopäätöksiä enää noista paineista ja muista :D Plus että tajusin, että edelliset synnytykset kun ovat lähteneet etenemään lääkärissä käynnin jälkeen, niin eihän mulla ole tällasta varsinaista synnytyksen latenssivaihetta ehtinyt olemaan ollenkaan. Nyt kuitenkin on jo supistellut ja menkkakipuillut. Ei tosin paljoa, mutta vähän. Vauva oli muuten nyt kiinnittynyt kunnolla, kun se viime viikolla vielä vähän myötäsi. Sen on kyllä huomannut, kun muutamana päivänä ollut semmoset sembalot tuolla mahassa ja paikat on kipeytyneet.

Oli kyllä onni, että äiti oli täällä. Sain nukutuksi tosi hyvin ja muutenkin lepäiltyä, kun mummu hoiti lapset. Liitoskivut on nyt tulleet mulle rasitteeksi. Ei tarvitse kuin vähän jalan liukua varoittamatta, niin nivuset on superkipeät seuraavat päivät. Hyvä, että eilen pystyin itkutta kävellä sen jälkeen, kun jalka oli luistanut. Kävimme eilen Eepun kanssa viettämässä äiti-tytär -aikaa. Eepu sai joululahjaksi lahjakortin, niin käytiin ostoksilla ja sitten syömässä. Oli tosi mukavaa viettää aikaa kahden :)

Neuvolassa mulle kerrottiin vähän jatkoasioita eli nyt mulla on maanantaina ihan ns. normaalineuvola, jos ei ennen sitä tule. Sitten varaillaan perjantaille (41+3) aika äitiyspolille, jossa katsotaan käyrät ja ultrataan mm. koon lisäksi lapsiveden määrä ja istukan toiminta. Jos kaikki on kunnossa, saan lähteä kotiin varttumaan 27.1. tiistaihin asti, jolloin viikkoja on 42+0. Se on täällä takaraja synnytyksen käynnistykselle. Eli jos siihen mennessä ei ala itse ymmärtää syntyä, aletaan savustus hommiin. Toivotaan toki, että käynnistyisi itellään.

Rauhallisin mielin täällä vielä odotellaan. Jänniä aikoja :)