maanantai 5. tammikuuta 2015

Pohdintaa synnytyksestä

Ei ollut ainakaan tämän täysikuun aikaan meidän vauva valmis syntymään ;) Tuossa miehelle totesin, että tuntuu kovasti et oli aika hiljanen päivä - ei supistuksia ja vauvakin oli rauhallinen. Illasta sitten muutama supistus, joista pari oli vähän napakampaa. Saman tyylinen päivä oli Eepua synnyttäessä sunnuntai (päivää ennen synnytystä), kun olin sairaalassa vesien tihkumisen vuoksi ja minusta oli noloa, kun ei yhtään supistusta tullut. Seuraavana yönä meni vedet kunnolla.

Mulla on ollut vähän huonoa tuuria noissa aiemmissa synnytyksissä. Eepun odotuksessa alkoi vettä tihkua, jonka vuoksi piti sitten vauhdittaa sitä synnytystä silloin maanantaina eikä ollut enää aikaa odottaa supistusten luonnollista vahvistumista. Sitten Liun synnytyksessä mulla oli aamulle käynnistys sovittuna ja kun mentiin yöllä supistusten kanssa sairaalaan, riitti aamulla kalvojen puhkaisu. Mutta tässäkin sitten kätilö alkoi painostaa oksitosiinitipalla, kun oli se käynnistyskäsky siellä alla. Omat supistukset avasivat kyllä, mutta hitaasti.

Eepun kohdalla aloin saada oksitosiinia alkuun pieniä määriä ja sitten sitä nostettiin, kun mitään ei tapahtunut. Ilokaasu auttoi pitkälle, mutta lopulta itku silmässä pyysin epiduraalin, jota en alunperin olisi halunnut. No anestesialääkäri oli valmistelemassa leikkausta, jonka vuoksi en sitä saanut kuin vasta 30-45min päästä (en muista nyt ulkoa ja sairaalapaperit on kaapin perukoilla). Tuon ajan olin itkutärissyt, yrittänyt vetää ilokaasua tauotta (jonka vuoksi kätilö laittoi sen pelkälle hapelle) ja aivan hysteerinen. Kun viimein anestesialääkäri tuli paikalle, kukaan ei katsonut mikä oli alakerran tilanne. Nimittäin saman tien epiduraalin laiton jälkeen tsekattiin tilanne ja tadaa - 10cm auki, saa ponnistaa. Eli piru vie - en olisi siis tarvinut koko pirun piikkiä. No myönnetään, veihän se sen tärinän pois ja sain rauhassa ponnistaa. Mutta en tiedä olisiko mua rauhottanut jo tieto, että saa alkaa ponnistaa. Minä parka kun luulin, että tilanne ei edelleenkään etene ja olen edelleen vain 6cm auki.

Liun kohdalla en tarvinut ilokaasua vaan liikkeen avulla sain pidettyä kivut aisoissa. Kun mulle oli ehkä kymmenennen kerran ehdotettu tipan laittoa, myönnyin sillä ehdolla, että saan epiduraalin heti kun haluan. Pohdittiin kätilön kanssa, että otanko sen ennen tipan laittoa vai kokeilenko muuta kivunlievitystä alkuun. Koska en ollut vielä mitään kokeillut, päätin testata ilokaasua - se kun oli Eepun synnytyksessä tehonnut melko pitkään. No eipä tehonnut nyt. Meni vain hujaus tipan laittamisesta, kun kivut pomppasi potenssiin sata. Ilokaasusta ei ollut apua, kun supistusta näyttävät anturit näyttivät jotenkin väärin - sen pitäisi kohota niin pitkään että supistuksen huippu on saavutettu ja sen avulla voi ajoittaa ilokaasun oikein. Nyt se lähti laskuun jo ennen huippua ja ei se ilokaasu siis tehonnut. Itkutärinä alkoi taas, kun en pystynyt hallitsemaan tilannetta. Tällä kertaa onneksi anestesialääkäri oli oven takana ja meni vain hujaus, että sain sen piikin. Tosin siinäkin niitä supistuksia tuli pirun tiuhaan, joten teki tiukkaa pysyä paikoillaan.

Näin ollen, jos tässä synnytyksessä tulen tarvitsemaan oksitosiinia, epiduraali laitetaan ennen tipan laittoa. Tosin kuten noista molemmista synnytyksistä huomaa, en olisi välttämättä sitä tarvinut. Eepun kohdalla oksitosiini piti laittaa, kun vesien tihkumisen alkamisesta oli jo niin pitkä aika. Liun kohdalla oli käynnistyskäsky alla. Näin ollen toivonkin, että tämä synnytys etenisi hiljalleen, omalla painollaan ja voisin tällä kertaa käyttää kivunlievitykseen tens-laitetta ja ammetta. Toivottavasti voisi kotona olla mahdollisimman pitkään. Ainakin tällä hetkellä näyttää lupaavalta, kun on päivittäin näitä jonkunmoisia supistuksia, joita ei aiemmissa ehtinyt olla.

Yhdelle kaverille tänään totesin, että tämä on raskauden parasta aikaa ja toisaalta sitä huvittavinta. Koko ajan sitä miettii, että onkohan "tämä ja tämä" oire, että kohta alkaa tapahtua. Sitten jännäilee, että koska on tosi kyseessä, jne. Faktahan on, että muksu syntyy sitten kun on syntyäkseen. Tämä on vaan se kutkuttavin vaihe, jota on tavallaan odottanut koko raskauden ajan :) Huomenna on viikko laskettuun aikaan. Aika on kyllä mennyt hujauksessa-

Ei kommentteja: