perjantai 7. tammikuuta 2011

Tekniikkaa ja piparkakkutalon purkua

Tänään tuli säädettyä puhelimen kanssa urakalla. Halusin vain saada kuvat koneelle, mutta ei puhettakaan, että se olisi ollut helppo juttu. Käytössäni on (vielä pari päivää) Samsungin Galaxy S ja ei ollut yhtään niin helppo siirtää kuvia kuin Nokialaisista. Piti ihan joku ohjelma asentaa. (Meinasin myös äsken saada itkupotkuraivarit Picasan kanssa, mutta sain kuin sainkin pari kuvaa myös tänne asti ja vielä oikein päin...)

 Olin tehnyt joulunajaksi meille piparkakkutalon. Pienenä talon teki aina mummi. Nyt on mennyt vuosia, ettei mummi ole enää talourakkaan ryhtynyt, joten päätin yrittää itse. Olin kokeillut aiemminkin, mutta huonolla menestyksellä. Sitten kaupan valmiit piparkakkutalot ei oikein maistu miltään. Nyt onneksi onnistui, tein siis itse muotilla taikinasta. Katossa kokeilin ekaa kertaa pikeeriä ja sekin onnistui yllättävän hyvin. Ensi kerralla kokeilen kuumamarenkia :) Tämän päivän jälkeen taloa saa syödäkin, purkutalkoot siis alkoivat. Melkein harmittaa pistää paloiksi hieno talo. Mies jo ilmoitti syöneensä piipun. Sai kuulemma kerralla makeakiintiön täyteen. Enpä ihmettele.



Ja, TaDaa, ihka ensimmäiset neulomani hahtuvavillahousut ovat valmistuneet :) Käsiala ei ole ehkä tasaisinta mahdollista, mutta ei sillä väliä - ne ovat itsetehdyt ja ensimmäiset. Olen aika ylpeä! Hahtuva ei ollut minulle entuudestaan tuttu, joten omaa neulontatyyliä piti pari kertaa päivittää, kun aluksi lanka ei meinannut kestää ehjänä näpeissä. Neuloin housut jutta.fi:n ohjeen mukaan. Tai noh, ainakin yritin sitä parhaani mukaan tulkita oikein :)

Ei kommentteja: