torstai 25. syyskuuta 2014

3,5-vuotiaan tabletin käyttöä

Meillä Miekkonen oli eräänä päivänä käynyt likkojen kanssa ostoksilla ja meille muutti pinkkikantinen tabletti. Se oli lapsille. Tämä äiti saattoi olla hieman kateellinen, sillä minullahan ei moista vehjettä ole. Monesti olen sen hankkimista kyllä miettinyt.


Mutta siis. Lapsille tabletti. Alkuun ajattelin, että sitä tullaan käyttämään vain automatkoilla tai esimerkiksi joissain odottelujutuissa, kuten sairaalassa tai kampaajalla, mutta nyt tästä ajatuksesta on jo luovuttu. Meillä Eepu saa halutessaan jopa päivittäin hetken aikaa pelailla sillä pelejä. Pelit ovat tabletissa ns. kehittäviä pelejä eli joissa vähän kuin leikin kautta opetellaan kirjaimia, numeroita ja kieliä. Olen pyrkinyt siihen, että ns. tavallisina päivinä tablettiaika olisi semmoinen puolisen tuntia yhteensä. Automatkoilla ja jonotuksissa se sitten saa venähtää. Tarkoitus kuitenkin on, että se ei korvaa tavallista leikkiä tai muuta tekemistä.

On totta, että lapsi koukuttuu tablettiin todella vahvasti. Meillä oli alkuun ihan selkeästi huomattavissa, että Eepu ei olisi halunnut luopua tabletista meidän sitä pyytäessä. Meidän täytyi ottaa vaan tiukkalinja ja käskeä se laite pois. Todettiin siinä myös, että jos sitä ei malteta antaa pois, sillä ei voi niin usein sitten pelaillakaan. Nykyään hän tuo itse laitteen pyydettäessä.

Pikaisesti googlailin "taapero ja tabletti" -hakusanalla ja löytyi tällainen teksti, joka ei mun periaatteita vastaan ainakaan kovin pahasti sodi: http://yle.fi/uutiset/lastenneurologi_tablettitietokoneen_kaytosta_voi_olla_hyotya_taaperon_kehitykselle/7136880

Eepun suosikkipelejä tällä hetkellä ovat: 

Kuva: itunes.apple.com
Oikeastaan kaikki Lola-pelit http://www.lolapanda.com/index_fi.html Tuo ABC-juhlat ja ABC-juna ovat ehkä eniten käytetyt. Niissä oppii hyvin kirjaimet ja taitaa tuo likka tällä hetkellä osata aakkoset. Samoin sitä englantipeliä on pelattu. Se on vähän haastava, kun ei ymmärrä kieltä, mutta ei se näyttänyt Eepua haittaavan. Sieltäkin jää sanoja päähän - eräänä päivänä hän totesi mulle, että muki on englanniksi mug ja kuppi cup. (hänellä on kyllä englanti-suomi kuvasanakirjakin, joka on ollut ahkerasti iltasatulukemisena (tytön toiveesta), joten en tiedä perustuiko tuo sanatietämys Lola-peliin vai siihen kirjaan)

Kuva: cdon.com

Pikku Kakkosen pelit ja varsinkin Hertan maailma. Siellä on jokseenkin vanhempaa ärsyttävää riimittelyä joissain kohtaa, joten omalla vastuulla ;) http://yle.fi/pikkukakkonen/#!/hertanmaailma Toisaalta ne mukulan rimmailut on sulostaki kuunneltavaa ja on tuo neiti oppinut, että syksyllä on ruska ja silloin vihree väri menee piiloon puunrunkoon. Ei siis ihan turha peli ;)

Toki välillä sieltä tabulta katsellaan myös ihan Muumeja, Pikku Kakkosta tai muuta vastaavaa. Meidän Liun ehdoton suosikki tällä hetkellä Muumien lisäksi on tämä biisi: 



Tämä pistää Liun tanssimaan ja heilumaan samalla tavoin kuin nuo vaaleanpunaiset daamit videossa, testatkaas mitä teidän taaperot tykkää ;)

2 kommenttia:

Leena Karjalainen kirjoitti...

Hassua, juuri tätä lukiessa tuli meidän 5v kysymään saisiko olla tabletilla nyt hetken ennen iltahommia.

Meillä on tytöillä yhteinen tabletti mutta se on kyllä niin hyvä kapistus että joulupukki saattaa tuoda niitä tähän taloon kaksi lisääkin. Koululaiset pelailee sillä sanapelejä joiden avulla oppii englantia, ja automatkoille se on tosiaan hyvä.

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Joo, hyödyt on kyllä selkeät. Itsekin ihan lämmöllä seuraan kuinka lapsista kasvaa diginatiiveja. Toki joka jutun voi vetää överiksikin, mutta sitä varten vissiin me vanhemmat ollaan, että rajoitetaan tarvittaessa.