sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kuluneen parin viikon tunnelmia

Viime maanantaina kotiuduin Lappeenrannasta, jossa tuli oltua viikon verran. Kovasti oli suunnitelmissa kerätä marjat talvea varten - metsät ja pientareet kun olivat täynnä isoa mustikkaa ja herkkuvadelmia. Mökilläkin oli ajatus viettää aikaa. Sade meni ja sotki suunnitelmat. Paree tulla nyt sitte edes kanttarelleja! Nii! (Ja toivottavasti kukaan ei kerää niitä ennen kun sitten joskus taas mennään "hoodeille" miehen loman aikaan) Koska satoi, niin tulipa nähtyä tuttuja :) Esikoinen meni myös yhdeksi yöksi mummolle, niin mä sain olla "villi ja vapaa" yhden lapsen mutsi, joka käytti vapaaillan vauvatreffeihin ja terassin avajaisiin :) (Ne helteet muuten alkoi samantien kun taas pois lähdettiin...)

Kotiin oli kuitenkin ihana palata. Oli niin superikävä tota Miekkosta ja oma koti on aina oma koti. Mulla on tossa pihalla pari marjapensasta ja kasvimaa. Olin kattanut pensaat ja mansikkamaan räksäverkoilla joku aika sitten ja ylläripylläri ton viikon aikana oli molempiin verkkoihin takertunut kamikaze-räksä. Ihanaa - not. Koko sinä aikana, kun ne verkot oli olleet, ei ollut vastaavaa ongelmaa ollut ja ne oli olleet ainakin muutaman viikon. Jotain positiivista, niin herneet olivat jo hyvällä mallilla sekä pinaatti myös. Itse asiassa tänään tein pinaattikeittoa tosta omasta pinaatista. Nam.

Kukkapenkissä oli vihdoin alkanut kukkimaan mun rakastamani liljat. 


Keskiviikkona mun serkku ja nuorimmaiseni kummi (toim. huom. sama henkilö siis) tuli meille ja itse pääsin käyttämään äitienpäivälahjaksi saamani lahjakortin kasvohoitoon. Olen miehelleni todennut, että vaikka kuinka tuntuisi tylsältä ostaa aina sama lahja, toi on niin paras. Ei siis hänen välttämättä tarvitse miettiä sen kummemmin lahjavaihtoehtoja. Ja sitä paitsi - onhan se miehelle vähän kuin pistäisi rahaa pankkiin, jos sijottaa vaimonsa kauneushoitoihin ;) Tuon kasvohoidon jälkeen päästiin vielä piipahtamaan asuntomessuilla - ne kun sattuvat olemaan tuossa naapurissa.

Asuntomessuilta jäi päällimmäisenä mieleen pari mukavaa taloa, kilpikonnaistuimet, kiva savusauna pihalle, kuntan käyttö pihoilla, kävyt katteena istutuksissa sekä kahta eri kuppikuntaa kodinhoitohuoneissa - oli joko tilaa hyvin tai sitten ei ollenkaan, samoin saunojen koot hämmästyttivät - ison perheen koteja, joissa pienempi sauna kuin tässä meidän nykyisessä pienessä omakotitalossa.

Isäni vaimo tykkää virkata ja kysäisin, josko hän haluaisi kokeilla tehdä tämän tyyppistä meidän neideille. Katsotaan muuttaako meille vielä joskus virkattu elukkatuoli :)

Tuossa on käytetty käpyjä katteen päällä. Minusta tosi hauska idea!

Ensi viikko näyttää kiireiseltä. Huomenna mun ja nuorimmaiseni kummin luo, tiistaina yllä mainitun serkkuni luokse kyläilemään, keskiviikkona vanha duunikamu tulee kahville, torstaina ei vissiin ole mitään ja perjantaina lähden iskäni vaunulle viikonlopuksi noiden pikkutyttösten kanssa.

Vähän jänskättää koulun alku. Enää kuukausi ja mä olen jälleen opiskelija. Jänskää :)


Ei kommentteja: