Tämä on mieheni viimeinen isyyslomaviikko. Hän piti kaikki kolme viikkoa putkeen heti vauvan syntymästä. Ensin olimme miettineet, että hän pitäisi viikon nyt alkuun ja sitten viikot kesäloman molemmin puolin. Sitten onneksi tajusimme, että vauvan syntymä mullistaa paitsi meidän myös varsinkin esikoisen elämän. Näin ollen pidimme lopulta tärkeänä, että esikoinen saa pehmeän laskun vauva-arkeen isin ollessa kotona ja pitäessään hänelle seuraa, kun äiti hoitaa vauvaa.
Ja onko vähän ollut ihanaa, kun Miekkonen herää esikoisen kanssa ja minä saan nukkua vauvan rytmissä. Sitten välillä aamulla minua on odottanut kattilassa aamupuuro ja illalla minulle (ja koko perheelle) on tehty leipiä, joskus jopa lämpösiä sellasia <3
Ensi viikolla alkaa sitten meidän perheen tyttöjen opettelu uudenlaiseen arkeen. Isi palaa töihin ja äitin pitäisi pystyä pyörittämään koko kotipaletti taas päivisin. Se kysyy hermoja sekä äidiltä, isiltä että lapsilta.
Meidän vanhempien pitää hyväksyä, että omaa aikaa ei oikeastaan enää ole. Itselläni omaa aikaa on ennen ollut aina päikkäriaikaan, mutta nyt voi olla, että lapset nukkuvat eriaikaan. Jos sitten nukkuvat samaan aikaan, niin päikkäriaikaan pitäisi valmistella iltaruoka, jotta sitten heräämisen ja välipalan jälkeen voidaan lähteä ulos purkamaan energiaa ja tulla syömään, kun nälättää. Illalla Miekkosen tullessa kotiin, syödään iltaruoka kuten tähänkin asti ja sitten olisikin toivottavaa, että vietetään iltaa lasten kanssa eikä niin, että toinen viettää ja toinen möllöttää koneella. Tohon viimiseen syyllistytään molemmat. Voisi vaikka yrittää ottaa tavaksi käydä perheen kesken iltalenkillä. Esikoinen voisi vaikka pyöräillä, kun siitä tykkää. Ei mitään superihmeellistä, mutta jotain tekemistä niin, että jos sitten kotona haluaisimme jotain tehdä itsekseen, vaikka lukea sähköpostit, se onnistuisi, eikä joku koko ajan vaatisi huomiota. Sitä paitsi koneella istuminen on typeryyttä varsinkin nyt, kun kevät tulee ja ulkona on ilma mitä ihanin! Yleensä ulkoilu myös tuo paremmat yöunet - itsekullekin.
Sitten kun lapset nukahtaa illalla, on sitä omaa aikaa. Jos on. Jos menee ranttaliksi ja lapset nukahtavat vaikka 21-23 niin ei siinä enää pahemmin omaa aikaa jää. Pitää mennä nukkumaan, jotta on sitten virkeänä aamulla, kun lapset herää. Tai minunhan pitää herätä myös yöllä syöttämään Lyytiä. Mutta elämä on valintoja ja meidän valinta on ollut nuo lapset :)
Mua ei niinkään arveluta, että miten arki lähtee sujumaan. Kyllä se lähtee, ei se nyt rakettitiedettä ole. Lähinnä mietityttää, että osaako olla fiksu ja mennä ajoissa nukkumaan ja tehdä asioita oikeassa järjestyksessä päivällä, ettei menetä hermojaan ja alennu käytöksessään taaperon tasolle. Siitä kun ei tunnetusti seuraa mitään rakentavaa. Varmasti siperia opettaa, mutta tarttee toivoa, ettei montaa kertaa siellä siperiassa tarvitsisi käydä. Ja niinä päivinä kun meikäläinen seikkailee siperiassa, Miekkosta odottaa tooosi kiva ilta. Onneksi toi ulkoilu yleensä helpottaa. Vissiin siellä on helpompi hengittää, jos sisällä seinät meinaa kaatua päälle. Note to self: Muista nyt hitossa se ulkoilu yksin ja varsinkin yhdessä!
Eniten mua arveluttaa toi mun nukkuminen. Mä tartten unta, mut mä olen älyhuono menemään ajoissa nukkumaan. Aina aamulla kiroan huonoja valintoja illalla. Koskakohan sitä sitten oppii... eläkkeellä?
Nyt esikoinen nukkuu ja kuopus vetelee vieläkin sikeitä tuolla terassilla. Pitää siis mennä valmistelemaan tämän päivän iltaruoka. Minestronekeittoa vai jauhelihapastavuokaa?! (toim. huom. tota ensimmäistä, kun tajusin juuri, että pastavuokaan tarvittavat rehut jäi kauppaan...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti